Etelä-Haagan punatiilinen rakennus, niin kutsuttu Tiili-Elanto, on ollut alueen maamerkki vuodesta 1927 alkaen. Rakennuksessa on toiminut aikoinaan helsinkiläisen osuuskaupan, Osuusliike Elannon myymälä, Huopalahden Elanto. Elintarvikemyymälä palveli alueella asuneita ihmisiä rakennuksen alakerrassa vuosikausia. Rakennuksessa toimi ainakin liha- ja leikkelemyymälä.
Viime vuodet tyhjillään ollut rakennus saa pian uuden elämän, kun rakennukseen saneerataan neljä asuntoa ja kolme toimitilaa. Asunnot sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa ja toimitilat katutasossa, vanhan myymälän paikalla.
Tiili-Elannon on suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio (1886–1959), joka suunnitteli aikanaan lukuisia teollisuus- ja liikerakennuksia niin Helsinkiin kuin muuallekin Suomeen. Vähäkallio suosi julkisivuissa usein tummaa punatiiltä, jota on käytetty myös Tiili-Elannon julkisivussa. Rakennus on katujulkisivultaan suojeltu.
Tiili-Elannon lisäksi Vähäkallio on suunnitellut muitakin Elannon rakennuksia, kuten Malmin Elannon, Elannon leipätehtaan ja pääkonttorin. Suomen ensimmäinen julkinen uimahalli, Yrjönkadun uimahalli, on myös Vähäkallion suunnittelema, samoin kuin Salmisaaren Alkon tuotantolaitos, joka toimii nykyään Helsingin oikeustalona. Teollisuus- ja liikerakennusten lisäksi Vähäkallio suunnitteli Helsinkiin myös asuinrakennuksia.
Osuusliike Elanto toimi vuosina 1905-2003, kunnes Elanto fuusioitui HOK:n kanssa ja vuonna 2004 syntyi HOK-Elanto, joka on S-ryhmän suurin osuuskauppa.
Tutustu Kauppalantie 2:n asuntoihin tästä.