Kuopion kaupunki on myöntänyt kulttuuriympäristöpalkinnon hyvin toteutetusta kulttuuriympäristöteosta TA-Yhtiöiden Niiralankatu 15:n asumisoikeustalolle. Palkinto myönnettiin hyvin suunnitellusta ja toteutetusta kunnostuksesta sekä käyttötarkoituksen muutoksesta, joiden myötä entinen teollisuuskiinteistö sai uuden elämän asuintalona. Palkinto luovutettiin rakennuttajana toimineelle TA-Yhtiöille, pääsuunnittelija Kaisu Vasaralle ja urakoitsija Lujatalo Oy:lle.
Palkittu rakennus on 1940-luvun alussa valmistunut, kulttuurihistoriallisesti arvokas ja asemakaavalla suojeltu entinen tehdaskiinteistö. Rakennuksella on huomattava kaupunkikuvallinen ja paikallishistoriallinen arvo. Palkintolautakunnan mukaan muutos asuinkäyttöön on suunniteltu ja toteutettu rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa hyvin kunnioittavalla tavalla.
Axel Fritzénin suunnittelemassa rakennuksessa toimi aluksi pyörätehdas ja sen jälkeen leipomo. Talo tunnetaan kuitenkin parhaiten Turon talona, Turo Oy:n vaatetehtaana, jossa valmistettiin miesten vaatteita 90-luvun alkupuolelle asti. Sen jälkeen tiloissa toimi Kuopion Rouvasväenyhdistys, jonka perustama käsityökoulu on perusta Kuopion Muotoiluakatemialle. Talo on ollut asuinkäytössä vuoden 2014 syksystä alkaen.
Kuopion kaupunki jakaa Kulttuuriympäristöpalkinnon hyvin toteutetusta kulttuuriympäristöteosta joka kolmas vuosi. Palkintolautakuntana toimii Kuopion kulttuuriympäristötyöryhmä. Palkinnon kohteeksi voidaan valita laaja-alaisesti erilaisia Kuopion rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyviä aiheita. Kulttuuriympäristöpalkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa.
Niiralankatu 15:n asumisoikeustalossa on asuntoja yksiöistä neljän huoneen asuntoihin. Vapaita asuntoja ei tällä hetkellä ole, mutta voit jättää asuntoihin asumisoikeushakemuksen jonoon. Mikäli asuntoja vapautuu, saat asuntotarjouksen. Hakemus on voimassa 12 kuukautta.
Tutustu asuntoihin täällä.