Marja-Liisa ja Olavi Kyllönen arvostavat asumisoikeusasumisen helppoutta

Lähes puolet ajastaan kesämökillä viihtyvälle pariskunnalle on huojennus, kun pihatöistä ei tarvitse huolehtia.

106243 Vesijarvenkatu55 04 1

Olavi Kyllösen työ vei alkujaan Lahdesta kotoisin olleen pariskunnan asumaan useille eri paikkakunnille monen vuoden ajan. – Inkoossa oleva kesäpaikkamme oli sellainen pysyvä paikka, joka on meille tärkeä. Siellä vietämmekin lähes puolet vuodesta, Marja-Liisa Kyllönen kertoo. Vuosien jälkeen Kyllöset palasivat takaisin Lahteen ja muuttivat pieneen rivitaloyhtiöön. Taloyhtiön pihatyöt hoidettiin asukkaiden voimin ja se aiheutti aina kesäisin erikoisjärjestelyjä mökillään viihtyvälle pariskunnalle. – Meille on nyt tärkeää, että ei tarvitse itse tehdä pihatöitä ja kerrostaloasunnosta voi huoletta olla pidempiäkin aikoja poissa, kertoo Vesijärvenkatu 55:ssä asuva Marja-Liisa.

Paljon pitkäaikaisia ASO-asukkaita

Vesijärvenkadulla Kyllöset ovat viihtyneet jo lähes 18 vuotta. – Meidän lisäksi täällä on paljon muitakin asukkaita, jotka ovat asuneet yhtä kauan. Täällä on niin rauhallista, Marja-Liisa kehuu. Kyllösten viidennen kerroksen asunnosta on myös kauniit näkymät. – Erityisesti syksyisin täällä on aivan upea väriloisto, kun kaikki puut ja pensaat loistavat eri väreissä. Ikkunasta näkyy myös pilkahdus järveä, Marja-Liisa kehuu. Kotitalonsa parhaina puolina Kyllöset pitävät helppouden ja rauhallisuuden lisäksi hyvää sijaintia. – Kaupunkiin on lyhyt matka ja kaupat, apteekit sekä muut ovat ihan vieressä, Marja-Liisa toteaa. Mikäli reilun kilometrin kävely ydinkeskustaan tuntuu liian pitkältä, pääsee lähes kotiovelta hyppäämään myös bussin kyytiin. Satama, Sibeliustalo ja suuret puistoalueet alkavat käytännössä omalta pihalta. – Talossa on myös ilmainen pesula, jossa on nykyaikaiset ja toimivat koneet. Sitä käytämme paljon, Marja-Liisa sanoo. Myös vastikkeeseen sisältyvää nettiyhteyttä Kyllöset kehuvat. Asuinmukavuutta lisää vielä oma sauna, jota Kyllöset usein lämmittävät.

Aktiivinen asukastoimikunta

Marja Liisa Vesijärvenkatu 55:ssä on aktiivinen asukastoimikunta, jossa Kyllösetkin ovat olleet mukana. – Olavi oli joskus puheenjohtajana ja minä olen ollut sihteerinä. Nyt kun ikää alkaa olemaan, olemme mukana enää asukaskokouksissa ja talkoissa, Marja-Liisa kertoo. Pihatalkoita ja asukaskokouksia talossa järjestetään vuosittain.

Asumisoikeusjärjestelmä oli Kyllösille tuttu jo ennen muuttoa. - Poikamme oli asunut asumisoikeusasunnossa, joten tiesimme sen hyvät puolet, Marja-Liisa kertoo. Helppouden lisäksi taloudelliset seikat puoltavat asumisoikeusasumista. – Vastike on halvempi kuin vuokra tällaisessa talossa olisi. Jos olisimme ostaneet tämän kokoisen asunnon 18 vuotta sitten, maksaisimme lainaa kukaties vieläkin, Marja-Liisa toteaa. Talossa asuu Kyllösten lisäksi muitakin, jotka ovat muuttaneet kerrostaloon nauttimaan helpoista eläkepäivistä. – Tiedän useammankin naapurin, jotka ovat myyneet omakotitalonsa pois, kun eivät enää ole jaksaneet tehdä pihatöitä ja huolehtia talosta. Asumisoikeus on silloin hyvä vaihtoehto.

Lue lisää: Vesijärvenkatu 55, Lahti

Ajankohtaista