KAuklahti5

Kauklahti palkittiin vuoden parhaana kaupunginosana elokuun alussa. Yli kaksisataa TA:n asukasta voi iloita valinnasta, sillä TA:lla on Kauklahdessa kaikkiaan viisi asumisoikeuskohdetta ja 171 asuntoa. Keväällä 2019 Kauklahteen valmistuu kaksi uutta asumisoikeuskohdettamme. Bassenraitilla ja Fickenkujalla on vielä joitakin asuntoja vapaana – nyt on hyvä mahdollisuus päästä asumaan todistetusti mukavalle alueelle!

 

kauklahtiLähes kaksikymmentä vuotta Kauklahdessa asuneen Sari Mannisen mielestä tunnustus tuli oikeaan osoitteeseen. – Kauklahti on kotoisa kylä. Aina tulee hyvä olo, kun sinne saapuu. Ja onhan se tosi persoonallinen paikka, Sari kehuu. Kauklahdessa asuneena Sari on nähnyt alueen kehittymisen läheltä. – Kun muutimme Kauklahteen, se oli vain hiljaa tuulessa heiluvaa peltoa, Sari muistelee. Sen jälkeen Kauklahdessa on pidetty asuntomessut ja alueelle on rakennettu satoja uusia asuntoja. Samalla palvelut ovat laajentuneet ja nykyisin Kauklahti6Kauklahdesta löytyy hyvien peruspalvelujen lisäksi muun muassa maankuulu kalakauppa Maxin Kala, viihtyisä lounasravintola Cafe Brunnsdal ja aktiivinen kylätalo Palttina. Pitkiä perinteitäkin alueelta löytyy; Halmeen leipomo on palvellut kauklahtelaisia jo vuodesta 1899 ja historiallinen Kuninkaantie kulkee Kauklahden ohitse.

Yhteisöllinen ja aktiivinen kaupunginosa

Suomen Kotiseutuliitto valitsi 18:tta kertaa Vuoden kaupunginosan. Kauklahti valittiin voittajaksi 113 ehdokkaan joukosta. Voittajan nimesi Kotiseutuliiton hallitus eri alojen asiantuntijoista koostuvan raadin esityksen pohjalta.

Valinnassa painotettiin kaupunginosan aktiivisuutta ja kansalaistoimintaa. Kauklahti7Suomen Kotiseutuliiton mukaan Kauklahden yhteisöllisyys ja monimuotoinen asukasaktiivisuus on ollut poikkeuksellisessa kasvussa jo usean vuoden ajan.

Lue lisää alueesta:

Kauklahti – kuin pieni kaupunki

Tutustu kohteisiimme:

Bassenraitti 2

Fickenkuja 2 ja 4

Kauklahdentie 1

Kuninkaankartanontie 24

Palttinapolku 8

Tegelhagen 1

Mindeninkuja 2

Vuokraamme alueelta myös toimitilaa:

Hyttimestarinkuja 6

Ajankohtaista