Koillis-Helsingissä sijaitseva Alppikylän asuinalue on uudentyylinen kaupunkimainen pientaloalue, jollaista ei Helsingistä toista löydy. Rivi-, kerros- ja paritalojen muodostamalle alueelle on ominaista keskieurooppalainen ilme värikkäine julkisivuineen.
Alppikylän rakennukset ovat monimuotoisia ja värikkäitä kerros- ja kaupunkipientaloja, joiden lomassa on suojaisia ja viihtyisiä viheralueita. Moderni ja persoonallinen asuinalue on rakennettu suurimmaksi osaksi 2010-luvulla. Alppikylän valmistuessa vuosikymmenen lopulla siellä tulee asumaan noin 2000 asukasta.
Alue sijoittuu Suurmetsän kaupunginosaan, Lahdenväylän välittömään läheisyyteen. Suurmetsään kuuluvat myös läheiset Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueet sekä Tattarisuon teollisuusalue. Lähellä on puisto- ja virkistysalueita, kuten Alppikylänpuisto ja Alppikylänhuippu, jossa on talvisin yksi kaupungin parhaista pulkkamäistä.
Lähipalvelut kävelyetäisyydellä
Päivittäiset palvelut ovat Alppikylässä helposti saatavilla. Alueella on oma uusi päiväkoti sekä päivittäistavarakauppa. Muut peruspalvelut sijaitsevat alle kilometrin päässä Jakomäessä, johon pääsee kävelemään turvallisesti alikulkutunnelia pitkin. Jakomäessä on ala- ja yläkoulut sekä useita kunnallisia ja yksityisiä päiväkoteja. Lisäksi alueella on liikuntapuisto, uimahalli, terveysasema, apteekki ja kirjasto. Lisää palveluja ja erikoisliikkeitä löytyy esimerkiksi Malmilta ja Viikistä. Muutaman kilometrin päässä Porttipuistossa on suuri huonekaluliikkeiden keskittymä.
Alppikylästä pääsee liikkumaan joko omalla autolla tai julkista liikennettä käyttäen. Bussipysäkit ovat lähellä, ja bussilla pääsee Helsingin keskustaan tai esimerkiksi Puistolan ja Malmin juna-asemille. Autolla on helppo liittyä viereiselle Lahdenväylälle ja vaikkapa Kehä III:lle. Lahdenväylän läheisyys on huomioitu alueen suunnittelussa rakentamalla melueste moottoritien ja asuinalueen väliin.
Alueen nimi syntynyt 1900-luvulla
Alppikylän nimi tulee Alppimaita muistuttavasta komeasta kalliomaisemasta. Nimi on ilmestynyt kartoille alueen ensimmäisen rakennuskannan myötä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin Alppikylä oli Puistolan kaukaisinta reuna-aluetta. Vanhoissa kartoissa Alppikylä esiintyy paikannimenä nykyisen Jakomäen länsiosan paikkeille, Vanhan Porvoontien varressa. Alppikylässä on edelleen joitain vanhoja puutaloja, jotka muistuttavat alueen historiasta.
Alppikylä sekoitetaan toisinaan Alppilaan tai Alppiharjuun, joihin Alppikylällä ei kuitenkaan ole mitään kytköstä.
Huolettomia asumisoikeusasuntoja erikokoisille perheille
Meillä on Alppikylässä asumisoikeusasuntoja monenlaisten perheiden tarpeisiin. Valittavana on kerros- ja pienkerrostaloasuntoja kaksioista neljän huoneen asuntoihin. Tutustu asuntoihin ja pohjaratkaisuihin, ja löydä uusi kotisi.