Pohjoismainen The Scandinavian Green Roof Award 2018 -palkinto on myönnetty Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevalle TA-Yhtiöiden Vihreistä vihrein -kerrostalokorttelille. Palkintolautakunta kehui Vihreistä vihreintä kunnianhimoiseksi ja intohimolla toteutetuksi hankkeeksi, joka asettaa lähtötason tulevaisuuden kaupunkivihreyttämiselle.
Vuonna 2017 valmistuneessa Vihreistä vihrein -kerrostalokorttelissa on 55 asumisoikeus- ja 66 vuokra-asuntoa sekä kaiken kaikkiaan 2 256 m² viherkattoa ja kattopuutarhaa. Kattopuutarhakokonaisuus muodostuu kuudesta eri ketoniitty-, keittiö-, metsämarja- ja sammal-saniaispuutarha-alueesta sekä maksaruohoviherkatosta. Rakennusta peittää viherjulkisivu.
Asukasviihtyvyyden ja kaupunkivihreyttämisen ekologisten näkökohtien lisäksi rakennusprojektin avulla tutkitaan kasvijulkisivujen ja viherkattojen rakenteellisia vaikutuksia ja niiden toiminnallisuutta osana rakennusta.
Vihreää kaupunkiluontoa ja yhteisöllisyyttä asukkaille
Talon asukkaat ovat olleet ihastuneita kattopuutarhoihin, joilla voi viljellä, viettää aikaa ja tavata naapureita. Viljelystä kiinnostuneiden asukkaiden muodostama viljelyryhmä huolehtii keittiöpuutarhan ja kasvihuoneen kasveista ja kerää sadon. – Meille täällä kaupungissa asuville Vihreistä vihrein -kattopuutarha tarjoaa pienen mahdollisuuden virkistäytymiseen aina kun siltä tuntuu, talossa asuva perhe kiittelee.
Vihreistä vihrein toimii pilottikohteena, jonka avulla saadaan tietoa mm. kasvillisuuden vaikutuksista asumisviihtyvyyteen ja yhteisöllisyyteen.
– TA-Yhtiöille Vihreistä vihrein on ollut hieno mahdollisuus kokeilla ja kehittää vihreää konseptia asumisessa rakennusta ja energiaa säästävin keinoin. Hanke antaa myös ajan kuluessa arvokasta tietoa tulevaisuutta varten. Saamamme asukaspalaute kertoo meidän olevan oikealla asialla – tällaisille hankkeille on tiheissä kaupunkikeskuksissa tarvetta, kertoo projektipäällikkö Mikael Lönnroth.
Intohimolla toteutettu hanke toimii esimerkkinä kaupunkivihreyttämisestä
Tunnustuksen myöntänyt Scandinavian Green Roof Award -palkintolautakunta kiitteli perusteluissaan, että Vihreistä vihrein -hanke asettaa lähtötason kaupunkivihreyttämiselle.
– Hanke osoitti, kuinka tärkeää onnistuneen tuloksen kannalta on, että vihersuunnittelu on kiinteä osa prosessia hankesuunnittelun alusta loppuun ja koko rakentamisen ajan. Vihreistä vihrein -hanke on monia muita rakennushankkeita kunnianhimoisempi, sillä siinä kattopuutarhat yhdistyvät eri toiminnallisuuksiin ja tavoitteisiin. Se on peloton ja intohimolla toteutettu hanke, jossa on hyödynnetty nykyaikaisia ideoita ja ratkaisuja suunnitella ja toteuttaa vihreitä rakennuksia, palkintolautakunta kirjoitti perusteluissaan.
Vuosittain jaettavan The Scandinavian Green Roof -viherkattopalkinnon tarkoitus on inspiroida rakennusten omistajia, suunnittelijoita ja rakentajia laadun ja innovaatioiden tavoitteissa. Viherkattojen avulla voidaan lieventää muun muassa ilmastonmuutoksesta aiheutuvia lämpö- ja hulevesivaikutuksia.
Vihreistä vihrein sai viime vuonna myös Rakentamisen ruusu -palkinnon Helsingin kaupungilta.
Lue lisää:
- Scandinavian Green Roof Award 2018
- Vihreistä vihrein -esite
- Asumisoikeusasunnot (Länsisatamankatu 36) ja vuokra-asunnot (Hyväntoivonkatu 4)
- Viherrakentaminen ja kattoviljely kiinnostavat kaupunkilaisia
- Viljelyä ja luonnon monimuotoisuutta viherkatoilla – ainutlaatuinen asuinkortteli Jätkäsaaressa