Oulujoen pohjoisrannalla sijaitseva Toppila on enemmän kuin moni tietää. Monikasvoinen alue on yhdistelmä historian havinaa, kaunista luontoa ja kaupunkielämän tarjoamia mahdollisuuksia. Lue lisää ja tutustu TA:n vuokra- ja asumisoikeusasuntoihin Toppilassa!

Oulun Toppila on kaunis ja monipuolinen asuinalue.

Oulujoen pohjoisrannalla sijaitseva Toppila on asuinalue, jolla on pitkä ja merkittävä historia. Toppilan suistoalueella on ollut tärkeä rooli Oulun teollistumiseen ja vaurastumiseen.

Toppilan satamaan purjehtivat kauppalaivat kuljettivat erilaisia tuotteita ja kulttuuria Ouluun ja maailmalle jo 1700-luvulta lähtien. Tämä rikastutti kaupunkia monin tavoin ja myötävaikutti Oulun kehittymistä elinvoimaiseksi ja vetovoimaiseksi kaupungiksi. Sataman toiminnot siirrettiin 2000-luvulla muihin Oulun satamiin, ja vuonna 2010 samalle paikalle alettiin rakentaa Toppilansalmen asuinaluetta.

Toppila koostuu kahdesta alueesta: Meri-Toppila ja vanha Toppila, johon kuuluu myös uusi Toppilansalmen asuinalue. Meri-Toppila on vanhaa teollisuusaluetta, jossa toimivat muun muassa Toppilan panimo 1864–1979 ja Toppilan sellutehdas 1931–1985. Punatiiliset 1930-luvulla rakennetut tehdasrakennukset värittävät edelleenkin Meri-Toppilan maisemaa. Toppilassa on myös kansainvälisestikin ainulaatuista nähtävää, sillä yksi merkittävimmistä muistomerkeistä menneiltä vuosilta on Toppila Oy:n sellutehdasalueen pääarkkitehtinä toimineen Alvar Aallon suunnittelema siilorakennus, joka on ainoa kaltaisensa rakennus maailmassa.

Monikasvoinen Toppila

Toppila on erittäin monikasvoinen alue, joka on yhdistelmä historian havinaa, kaunista luontoa ja hyviä kaupunkielämän tarjoamia mahdollisuuksia.

Meri-Toppilalle muodostui aikoinaan kyseenalainen maine, mikä juontaa juurensa 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun, jolloin Toppilan asuntokanta oli pääosin vuokra-asuntoja. Lamavuosien vaikeudet ajoivat ihmisiä ahdinkoon, mikä näkyi levottomuutena erityisesti Meri-Toppilan edullisilla vuokra-asuntoalueilla.

Viime vuosina alueen asuntokanta on monipuolistunut, mikä on kehittänyt ja rauhoittanut Toppilaa huomattavasti. Se on herännyt kokonaan uuteen elämään monipuolisena ja viihtyisänä asuinalueena. 

Meri-Toppilan asumisviihtyvyys on noussut erityisesti kaavoituksen ja yhteisöllisyyden myötä. Eri tahot tekevät jatkuvasti töitä alueen eteen. Asuinalueet pysyvät vetovoimaisina, kun asuntokannasta ei tehdä liian monotonista. Tarvitaan eri hintaluokan asuntoja, jotta saadaan riittävästi ihmisiä alueelle ja sen myötä kehittyvät peruspalvelut ja liikenneyhteydet.

TA:n asuntoihin myös eläinystävät ovat tervetulleita.

TA:n asuntoihin myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita. Toppilassa on mukavia ulkoilureittejä vaikkapa koiran kanssa lenkkeilyyn.

Monipuolisesti ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia

Toppilansalmen alueella on panostettu erityisesti kevyen liikenteen väyliin. Siten Toppila onkin merestä ja pyöräilystä pitävän ihmisen unelma-alue. Upeiden ulkoilumahdollisuuksien ja monipuolisten harrastusmahdollisuuksien lisäksi Toppilassa on erinomaiset peruspalvelut, kuten ruokakauppoja ja apteekki, päiväkoti, kouluja, nuorisotalo, kuntosali, kiipeily- ja kulttuurikeskus sekä kirpputori. Meri-Toppilassa on myös hienoja leikkikenttiä, paljon kerhotoimintaa lapsille sekä kansainvälistä tasoa oleva frisbeegolfrata. Yliopisto ja ammattikorkeakoulukin ovat pyöräilymatkan päässä.

Toppila on monin tavoin hieno asuinalue, jonka tarjoamat mahdollisuudet täyttävät sekä kaupunkielämää että luonnon tarjoamia harrastusmahdollisuuksia sekä rauhaa kaipaavan asukkaan toiveet. Toppila onkin hintatietoiselle asukkaalle oikea löytö. Nimittäin harva asuinalue tarjoaa niin paljon ja niin kilpailukykyiseen hintaan kuin merellinen ja asukkaistaan aidosti välittävä Toppila!

TA-Yhtiöiden asunnot Toppilassa:

Hakekatu 2 A–D, ASUMISOIKEUS
Luhtikerrostalot 3-4 krs, valm. 1997-1998

Koskelantie 17, VUOKRA
Kerrostalo 5 krs, valmistunut 2015

Mallastie 14, VUOKRA
Kerrostalo 8 krs, valmistunut 2016

Meri-Toppilankatu 2, VUOKRA
Luhtitalo 2 krs ja kerrostalo 4 krs, valm. 2001

Satamatie 19, VUOKRA
Kerrostalo 8 krs, valmistunut 2018

Satamatie 21, VUOKRA
Kerrostalo 4 krs ja luhtitalo 2 krs, valm. 2013

Satamatie 37
Kerrostalo 4-6 krs, valm. 2020

Tuulentie 1, VUOKRA
Luhtikerrostalo 3 krs, valmistunut 2003

Oulun Toppilansalmessa sijaitsee mm. TA-Yhtiöiden vuokraa-asuntoja osoitteessa Satamatie 37Satamatie 37:ssä sijaitseva TA:n vuokratalo näkyy kuvassa korkean rakennuksen oikealla puolella.

Ajankohtaista