Vireässä Laukaassa luonto on aina lähellä, myös kuntakeskuksessa kirkonkylässä. Tässä Jyväskylän naapurikunnassa on paljon harrastusmahdollisuuksia, nykyaikaiset puitteet varhaiskasvatuksesta perusopetukseen sekä upeita järvimaisemia. Hyvät liikenneyhteydet mahdollistavat työskentelyn hieman kauempanakin – esimerkiksi Jyväskylän keskustaan ajaa noin puolessa tunnissa. TA:n ASO-asunnot sijaitsevat keskellä kirkonkylää.

Laukaassa luonto on lähellä, ja retkeilymahdollisuuksia riittää. 

Lähes 19 000 asukkaan Laukaassa on neljä isoa taajamaa sekä kymmeniä eloisia maalaiskyliä. Eniten asukkaita on kuntakeskuksena toimivassa kirkonkylässä, mutta moni laukaalainen asuu myös muissa taajamissa ja haja-asutusalueella. Järvimaisemat ovat läsnä eri puolilla Laukaata – kunnan pinta-alasta peräti 21 prosenttia onkin vesistöjä. Jyväskylän keskustaan on matka reilut 20 kilometriä, jonka ajaa puolessa tunnissa.


Tiesitkö muuten, että Laukaa on yksi Keski-Suomen vanhimpia pitäjiä, ja että myös Jyväskylä on aikoinaan muodostettu Laukaan emäpitäjästä? Vanhimmat jäljet asutuksesta Laukaan alueella ovat peräti 6000 vuoden takaa. Tästä muistuttavat Saraakallioiden näyttävät kalliomaalaukset.

Koulutusta ja kulttuuria

Laukaa sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin, etenkin luontoa ja sujuvaa, rauhaisaa arkea arvostaville. Lapsiperheiden viihtyisyyttä lisäävät varhaisopetuksen ja perusopetuksen nykyaikaiset tilat sekä lukuisat leikkipuistot. Koulutusmahdollisuudet eivät myöskään pääty peruskouluun, sillä kirkonkylällä on mahdollisuus myös toisen asteen opetukseen lukiossa tai ammattiopistossa.
Laukaassa on aktiivisia kulttuurialan toimijoita ja teatteria. Monien kulttuuritapahtumien keskuksena toimii kirjasto näyttelytiloineen. Pääkirjaston lisäksi kuntalaisia palvelevat kolme lähikirjastoa sekä kirjastoauto.
Laukaan kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuudet opiskella muun muassa kädentaitoja, musiikkia, kieliä ja liikuntaa.

Kädentaitoja voi harrastaa niin kansalaisopistossa kuin rennosti kotona.

Ulkoilijan unelma

Tekisikö työpäivän jälkeen tai viikonloppuna mieli hengähtämään luontoon? Laukaa on oikea retkeilijän ja ulkoilijan unelma. Hyvin hoidetuilla, vaihtelevilla retkeilyreiteillä pääsee patikoimaan, pyöräilemään ja hiihtämään. Reittien varrella on 30 laavua ja kotaa nuotiopaikkoineen.


Ulkoilureittejä, urheilukenttiä ja liikuntapuistoja on eri puolilla Laukaata, joten harrastuksiin kulkemiseen ei tarvitse käyttää liikaa aikaa. Sisäliikkujalle on tarjolla myös kuntosaleja ja sisäliikuntatiloja. Talvella luistelemaan pääsee jääalueilla eri puolilla kuntaa.


Järvien halkomassa Laukaassa riittää uintimahdollisuuksia, sillä valittavana on peräti 20 uimapaikkaa. Uimarannat ovat etenkin helteisen kesän virkistys, mutta talviuintiakaan ei ole unohdettu – Laukaassa järjestetään jopa talviuinnin SM- ja EM-kisoja. Kunnassa on myös kattavat palvelut veneilijöille sekä vireä satama tapahtumineen ja aktiviteetteineen.

TA:n ASO-asunnot sijaitsevat hyvällä paikalla Laukaan kuntakeskuksessa.

Asumisoikeusasunnot Laukaassa

TA-Yhtiöiden ASO-asunnot sijaitsevat Laukaan kirkonkylässä, osoitteessa Laukaantie 21. Sijainti on mitä mainioin, sillä kaikki kuntakeskuksen palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Asunnot ovat valmistuneet elokuussa 2021.

Viisikerroksisen talon pihalla on leikkipaikka lapsille.

Asumisoikeustalossa on erikokoisia valoisia kaksioita ja kolmioita. Näissä moderneissa kerrostaloasunnoissa on vaaleat, kauniit materiaalit ja toimivat pohjaratkaisut. Asumismukavuutta lisäävät oma sauna ja lasitettu parveke, josta saa sisustettua unelmiensa kesähuoneen.


Katso vapaat asunnot!

Mikä on asumisoikeusasunto?

Asumisoikeusasunto eli ASO-asunto on turvallinen valinta moneen elämäntilanteeseen. Siinä yhdistyvät omistus- ja vuokra-asumisen parhaat puolet: ASO-asunto on yhtä huoleton kuin vuokra-asunto ja vakaa kuin omistusasunto.

Lue lisää asumisoikeusasumisesta täältä!

 

 

 

 

 

Ajankohtaista