Asunnosta huolehtiminen ja muutostyöt

Koneiden ja laitteiden käyttövinkkejä

Käytä ja puhdista asunnon koneita ja laitteita käyttöohjeiden mukaan. Asuntoon kuuluvien kodinkoneiden huollon ja puhdistuksen laiminlyönneistä aiheutuvat korjauskulut tai uuden laitteen hankinta veloitetaan asukkaalta. Asukas on myös vastuussa ja korjausvelvollinen sekä omista että edelliseltä asukkaalta mahdollisesti jääneistä laitteista, niiden puutteellisista tai virheellisistä asennuksista sekä laitteiden käytöstä ja valvonnasta.

Kylmäkalusteet

Kylmäkalusteiden puhdistus ja sulatus on tehtävä säännöllisesti. Varmista säännöllisin väliajoin jää- tai viileäkaapistasi että sulatusveden tyhjennysputki ei ole tukossa. Muuten sulatusvesi saattaa valua muualle kuin vesikaukaloon ja aiheuttaa kosteusvaurioita.

Kylmäkalusteiden taakse kertyvä pöly tulee poistaa vähintään kerran vuodessa, jotta laitteet toimivat tehokkaasti. Kylmäkalusteiden koneisto ja lauhdutinritilä imuroidaan varovasti pehmeällä suuttimella. Kylmäkalusteiden yläreunassa olevia tuuletusaukkoja ei saa peittää. Kylmäkalusteiden pesuun tulee käyttää mietoa pesuainetta. Hankausaineet, kemialliset liuottimet ja happamat tai soodapitoiset puhdistusaineet voivat vahingoittaa jääkaapin sisäosien muovipintoja joten niiden käyttöä tulee välttää.

Pakastimen lämpötila tulee olla -18 °C normaalissa säilytyksessä ja -25 °C pakastusvaiheessa. Jään kertyminen pakastimeen heikentää sen tehoa ja lisää sähkönkulutusta. Ohut huurrekerros poistetaan muovisella tai puisella lastalla, ei koko pakastinta sulattamalla. Teräviä työvälineitä ei saa käyttää, jottei höyrystimen kylmäputkisto vaurioidu. Pakastin sulatetaan vähintään kerran vuodessa, mikäli siinä ei ole automaattisulatusta. Pakastimen sulatus tulee tehdä aina valvotusti, jotta sulamisvesiä ei pääse valumaan huoneiston lattialle. Pakastimen jään saa sulamaan nopeasti laittamalla pakastimeen astian, jossa on kuumaa vettä. Jos kylmäkalusteita ei käytetä ja niistä on katkaistu virta, tulee niiden ovet jättää auki.

Liesi ja liesituuletin

Liesi, uuni, uunin luukku ja uunipellit on puhdistettava säännöllisesti, jotta niihin ei kerry kiinni palanutta likaa ja rasvaa. Helpoiten tämä onnistuu puhdistamalla uuni ja pellit heti käytön jälkeen. Puhdistuksessa tulee käyttää liesien ja uunien puhdistukseen tarkoitettuja pesuaineita. Hankaavia ja pintaa vaurioittavia aineita, kuten teräsvillaa, ei saa käyttää. Nämä saattavat vaurioittaa lieden emali- ja teräspintoja, jolloin lika tarttuu entistä helpommin ja tiukemmin kiinni. Paloturvallisuussyistä sähkölieden päällä ei tule säilyttää mitään. Liedet on useimmiten kytketty verkkovirtaan, jolloin niiden kytkemisestä ja kytkentämuutoksista vastaa sähkömies huoltoyhtiön tilaamana.

Liesituulettimen rasvasuodatin tulee irrottaa ja puhdistaa neljä kertaa vuodessa. Suodattimeen kertynyt lika ja rasva vähentävät liesituulettimen tehoa ja voivat aiheuttaa palovaaran. Irtolian poiston jälkeen metallisen rasvasuodattimen voi pestä kuumassa astianpesuaineliuoksessa tai astianpesukoneessa. Jos rasvasuodatin on tehty pehmeästä ja huokoisesta materiaalista, tulee sitä puristella pesuaineliuoksessa, huuhdella ja lopuksi kuivata.

Astianpesukone

Astianpesukoneen saa asentaa vain LVI-alan ammattilainen. Käytettäessä ammattiasentajaa saa tehdystä työstä kuitin, joka on tärkeää säilyttää mahdollisen vahingon varalle vakuutuskorvauksen hakemista varten. Astianpesukoneen alle tulee asentaa muovinen suojakaukalo mahdollisten vesivahinkojen estämiseksi. Astianpesukonetta ei tule koskaan jättää päälle ilman valvontaa. Hana tulee pitää aina suljettuna kun laite ei ole käytössä. Koneen, liitäntöjen sekä letkujen kuntoa tulee myös seurata. Astianpesukoneen kytkentäletkut suositellaan uusittavan 10 vuoden välein. Poistoletkun kohdalla on huomioitava, ettei se joudu tavaroiden kanssa puristukseen tai se ei jatkuvasti heilu roskavaunua käytettäessä.

Asunnoissamme ei normaalisti ole vakiona astianpesukonetta, vaan ne ovat yleensä muutostöinä asuntoihin hankittu. Käyttökelvottomaksi menneen astianpesukoneen tilalle TA ei toimita uutta konetta, ellei sopimuksessa ole erikseen sovittu, että asunnossa on astianpesukone. Asunnossa oleva astianpesukone ja sen korjaukset sekä astianpesukoneen aiheuttamat vauriot ovat asukkaanvastuulla, mikäli kone ei kuulu TA:lle. Asukas vastaa myös astianpesukonekaapin purkamisesta ja jälleenkokoamisesta.

Pyykinpesukone ja pyykinkuivatus

Pyykinpesukoneen voi asentaa itse, jos pesukoneen liitäntä on valmiiksi asennettu. Pesukoneen sähkökytkennässä ei saa käyttää jatkojohtoa. Huomioi, että putkeen asennetaan takaiskuventtiili, ettei likainen vesi pääse virtaamaan takaisin verkostoon. Älä jätä pyykinpesukonetta päälle ilman valvontaa ja sulje hana aina käytön jälkeen. Pyykinpesukoneen virtajohto olisi hyvä irrottaa käytön jälkeen pistorasiasta.

Pyykkiä kuivattaessa on tärkeää huolehtia riittävästä ilmanvaihdosta ja tuuletuksesta. Märkä pyykki voi aiheuttaa kosteusvaurioita, joten pyykkiä ei tule kuivattaa ovien, ikkunoiden eikä pattereiden päällä. Saunassa ei saa kuivattaa vaatteita tai muita tekstiilejä tulipalovaaran vuoksi. Kylmässä saunassa pyykit aiheuttavat saunallesuuren kosteuskuorman, joka saattaa aiheuttaa rakennevaurioita.

Sauna

Huoneistosaunoissa on sähkökiukaat, joissa on säätimet saunomisajalle ja saunomislämpötilalle. Sopiva lämpötila sähkösaunassa on 70 – 80 astetta. Kiukaan kivet vaihdetaan tarpeen mukaan.

Huoneistosaunan kunnon säilyttäminen edellyttää hyvää hoitoa. Löylyhuoneen kuivattaminen ja tuulettaminen on tärkeää, jotta lauteet ja seinärakenteet kuivuvat saunomisen jälkeen ja pysyvät kunnossa pitkään. Älä kastele saunan lauteita ja seinäpaneeleja tarpeettomasti ja huolehdi riittävästä tuuletuksesta saunomisen jälkeen. Sauna on hyvä pitää päällä vielä hetki saunomisen jälkeen.