Sivustomme käyttää evästeitä, jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän. Lue lisää tietoa aiheesta

Lietolaiset Kari ja Mirja Vuorenpää asuivat 49 vuotta samassa osoitteessa. Tilavassa omakotitalossa elettiin ruuhkavuodet, kasvatettiin lapset aikuisiksi ja lopulta jäätiin kaksin viettämään eläkepäiviä. Omakotitalon hoito alkoi kuitenkin tuntumaan raskaalta ja muutto kerrostaloon tuli ajankohtaiseksi.

IMG 6321 edited

Mirja oli ehdottanut kerrostaloon muuttoa jo muutamaa vuotta aiemmin, mutta Kari ei vielä silloin ajatuksesta innostunut. – Pelkäsin, että minulla tulisi aika pitkäksi kerrostalossa, kertoo mielellään pihalla puuhaileva Kari.

Uusi koti löytyi lenkin varrelta

Sattuma puuttui peliin, kun Kari sauvakävelylenkillä huomasi rakenteilla olevan asumisoikeuskerrostalon. Vaikka asumisoikeus ei ollut ennestään tuttu, oli talo hyvällä paikalla, joten pariskunta tutki netistä sopisiko asumisoikeus heille. – Tulimme siihen tulokseen, että tämä voisi olla sopiva ratkaisu, Kari kertoo.

Omakotitalo meni kaupaksi ensimmäisellä näytöllä. Onneksi Vuorenpäillä oli kuitenkin kolme kuukautta aikaa tyhjentää vanhaa taloa ja valmistautua muuttoon. – Myimme paljon tavaroita netissä, lahjoitimme lapsille ja veimme tavaroita myös kierrätyskeskukseen ja kaatopaikallekin, Kari kertoo. Moni ison omakotitalon isoista huonekaluista ei olisi mahtunut yli puolta pienempään kerrostaloon, joten myös uusia huonekaluja hankittiin.

Muuton myötä lisää vapaa-aikaa

Muuton myötä on vapaa-aika lisääntynyt huomattavasti. – Meillä oli iso tontti, joten ruohonleikkuuseen meni paljon aikaa, vanhaa taloa piti myös huoltaa ja remontoida paljon, Kari toteaa. Nyt on aikaa käydä pitkillä sauvakävelylenkeillä, lukea ja katsella televisiota. – Käymme jonkun verran myös matkoilla, kun enää ei tarvitse huolehtia siitä, että talo jää tyhjilleen, Kari toteaa. Omakotitalon myynnistä jäi asumisoikeusmaksun maksamisen jälkeen vielä rahaa, joten rahat voi asumisen sijaan käyttää matkusteluun.

Ainakaan vielä aika ei ole kerrostalossa käynyt pitkäksi. Vaihtelua kerrostaloelämään tuo Kustavissa sijaitseva kesämökki. – Kesällä voimme olla parikin viikkoa yhteen menoon mökillä, kun ei tarvitse huolehtia nurmikonleikkuusta, varkaista tai puutarhanhoidosta, Kari toteaa. – Parin viikon jälkeen ainakin minä jo kaipaankin Lietoon, Mirja jatkaa.

Vuorenpäiden entinen omakotitalo on vain noin kilometrin päässä uudesta asumisoikeustalosta, joten alue on heille tuttu. – Täällä on kaikki mitä tarvitaan. Muutimme kilometrin lähemmäs Liedon keskustaa, joten nykyään käyn kaupassa yleensä kävellen tai polkupyörällä, Mirja kertoo.

 vuorenpaa

 

Lue lisää: "Nyt loppui omakotitalon remontointi ja nurmikon ajo"

Tutustu kohteeseen: Piispalantie 3, Lieto (asumisoikeus)

Asukastarinoita