Valintojen vaikeus asuntomessuasuntojen materiaalien kanssa
- Kirjoittanut Anu Vähäkallio
Reilu puoli vuotta ennen messujen alkua alkaa esittelyasuntojemme sisustukset pikkuhiljaa muotoutumaan. Jos kahden messukohteen rakennus oli valtava urakka, niin ei viiden esittelykohteen materiaalivalinnatkaan helposti synny.
Oheiskohde Tuulensuunkatu 27 valmistuu jo huhtikuun lopussa, joten materiaalivalinnat näihin asuntoihin on tehty jo viime kesän lopussa. Uusien asumisoikeusasuntojen asukkailla on usein mahdollisuus itse vaikuttaa tulevan asuntonsa pintamateriaaleihin. Halusimme siksi myös kaksi asokohteemme esittelyasuntoa mahdollisimman erinäköisiksi.
Sekä laminaattilattiat että kylpyhuoneiden laattalattiat tulevat olemaan asuntojen kesken erisävyisiä. Isomman asunnon keittiöstä tulee tumma vaalealla työtasolla ja pienempään taas valitsimme tumman työtason ja valkoiset, vetimettömät kaapinovet. Pian pääsemmekin näkemään miltä nämä näyttävät!
Lounatuuli 13 ja 15 olikin haastavampi kohde, sillä valittavia materiaaleja oli vielä enemmän. Näissä noin sadan neliön kaksitasoisissa esittelyasunnoissa on keittiön ja kylpyhuoneiden lisäksi erilliset kodinhoitohuoneet, ja toisessa asunnossa on sauna ja toisessa pieni spa-osasto kylpyammeineen.
Lounatuuli 13 ja 15 tulee olemaan vuokrakohde ja asukkaat valitaan vasta loppukeväästä – silloin kun asunnot ovat jo lähes valmiita. Vuokra-asunnoissa asukkailla ei valitettavasti yleensä siis ole mahdollisuutta valita itse pintamateriaaleja, siksi materiaalien tulee olla sellaisia, jotka sopivat mahdollisimman moneen makuun.
Kaikkiin Lounatuulen asuntoihin valitsimme lattiamateriaaliksi kauniin Tundra Oak -laminaatin, joka luonnollisen sävyisenä sopii hienosti metsäisellä tontilla sijaitseviin taloihin. Myös kylpyhuoneiden laatat ovat luonnollisia harmaan ja valkoisen sävyisiä.
Keittiöiden ja kodinhoitohuoneiden materiaalien valinta olikin haastavampaa. Keittiötoimittajaksi oli valittu raisiolainen OK-Keittiöt, jonka liikkeessä kävimme kahdesti katsomassa materiaalivaihtoehtoja. Mikä materiaalien määrä ja valinnan vaikeus! Onneksi saimme loistavaa palvelua ja yhdessä OK-keittiöiden Tuulan kanssa saimme kuin saimmekin valinnat joulukuun alussa viimein tehtyä.
Keittiöön valitsimme kauniit hopeanharmaat kaapinovet ja tumman työtason. Jotta sama värimaailma ja tyyli säilyy läpi asunnon, valitsimme kodinhoitohuoneeseen samat harmaat kaapinovet, mutta vaaleamman työtason. Makuuhuoneisiin päädyimme valitsemaan valkoiset kaapit, jotta huone on helpompi tekstiileillä sisustaa kunkin asukkaan mielen mukaiseksi.
Lounatuulen pihasaunaan tulee pieni minikeittiö. Saunasta ja saunatuvasta tulee todella tunnelmallinen ja persoonallinen kokonaisuus puusepän tekemien lauteiden ja paneloinnin sekä yksilöllisten kalusteiden ansiosta. Emme siis halunneet, että minikeittiö vie huomiota muulta sisustukselta. Kuitenkin keittiönkin tulee sopia kokonaisuuteen ja olla tyylikäs. Onneksi tähänkin löytyi hyvä ratkaisu, jonka pääsette jo parin kuukauden kuluttua näkemään!