Messuasunnoissa sisätyöt jo pitkällä – kohta päästään kalustamaan!
- Kirjoittanut Anu Vähäkallio
Kävimme taas Naantalissa tekemässä messuvalmisteluja ja kuvaamassa uutta messuvideota. Video julkaistaan lähipäivinä, kannattaa käydä YouTubessa katsomassa se ja myös aiemmat messuvideomme!
Työmaat olivat taas edenneet hurjaa vauhtia edellisen vierailumme jälkeen. Lounatuulessa oli kalusteasennukset sekä laminaatin asennus käynnissä. Osa kylpyhuoneista oli jo laatoitettu, osaa laatoitettiin parhaillaan.
Myös kiintokalusteet olivat ovia vaille valmiita. Säilytystila ei täältä tule loppumaan!
Keskustan oheiskohteessa työmaa oli vielä pidemmällä. Tuulensuunkatu 27:ssa laminaatit oli jo asennettu ja keittiöt viimeistelyä vaille valmiita. Ensi viikolla Tuulensuunkadulla alkaa jo loppusiivous ja huhtikuussa pääsemme jo kalustamaan.