Messukesän alkusysäys tiiminvetäjien ensitapaamisessa
Kirjoittanut: Johanna Sipola
Messujen alkuun on vielä muutama kuukausi. Eipä silti tuntunut yhtään liian aikaiselta tavata messutiimin vetäjien kesken ja alkaa suunnitella tulevaa. Turun TA:n toimistolla tapasivat Anu ja Eija sekä tämän kesän messutiimin vetäjiksi valitut Charlotte ja Johanna. Charlotte oli messutiimissä mukana jo viime vuonna Lohjalla, joten hänen kokemuksensa ja näkemyksensä tulee olemaan arvokasta Naantalin messujenkin suunnittelussa. Mikä pelastus!
Lämpimän ensikohtaamisen jälkeen lähdettiin porukalla tutustumaan messukohteisiin.
Tuulensuunkadun upea puuverhoiltu kerrostalo näytti keskeneräisenäkin jo potentiaalinsa ihanana keskustakotina viherpihoineen ja valoisine rappukäytävineen.
Esittelyasuntomme olivat jo lähes kalustamista vaille valmiita ja siksi mukana kierroksella olikin yksi yhteistyökumppaneistamme, naantalilaisen sisustusliike Living Deauvillen Suvi. Suvi oli aistimassa asunnosta tunnelmaa, sillä toinen asumisoikeustalon asunnoista viimeistellään Living Deauvillen tuotteilla ihanaksi silmäkarkiksi.
Lounatuulessa kohteemme komeili kevätauringon paisteessa työmaan keskellä. Ympäröivät metsiköt, kalliot, luonnon muodot ja kauniit näkymät tekivät vaikutuksen. Alueesta tulee upea!
Ensikertalaisena asunnoissa käyneelle vaikutuksen teki isoista ikkunoista läpi tunkeva luonnon valo ja näkymät ulos. Kyllä kelpaa terasseilla ja parvekkeilla nauttia luonnon maisemista. Asunnoissa oli sisätilojen pintojen työstöt meneillään ja kiintokalusteitakin oli jo asennettuina. Puulämmitteisen pihasaunan valmistumista maltan tuskin odottaa, pian sielläkin alkaa jo lauteiden asennus.
Tiimimme istahti lounaalle ja käytiin läpi kevään aikana hoidettavia asioita. Asialistalla olivat muun muassa kohteiden muutot ja kalustamiset, oheiskohteen pop up- pisteen suunnittelu, media- ja kuvauspäivien valmistelua, tiimivaatetuksen valintaa ja monen monta muuta hoidettavaa. Niin työmailla kuin suunnitteluissakin työtä vielä on, mutta onneksi on aikaakin.
Ensitapaamisesta vetotiimin kanssa jäi todella hyvä fiilis! On kiinnostavaa päästä töihin kiinni jo tässä vaiheessa ja nähdä kaikki se pohjatyö mitä todellisuudessa ennen messujen alkua tapahtuu.
Messutiimimme tulee kasvamaan porrastetusti kesän edetessä ja heinäkuun alussa meitä on täysi 15 henkilön tiimi kasassa valmiina takaamaan TA:n kohteiden asiakkaille parhaan mahdollisen messukokemuksen. Tästä tulee hyvä!
-Johanna