Menneitä Asuntomessuja muistellen: Vihreistä vihrein -talo Kaupunkielämää tapahtuman vetonaulana
- Kirjoittanut Anu Vähäkallio
Vuonna 2018 Suomen Asuntomessut järjestivät myös toisenlaisen tapahtuman. Kesän messujen jälkeen järjestettiin urbaani kaupunkitapahtuma syyskuun alussa Helsingissä. TA oli mukana palkitulla Vihreistä Vihrein -kerrostalo kokonaisuudella.
Kaupunkitapahtuma tarjosi tekemistä, näkemistä ja kuulemista koko perheelle 300 ohjelmanumeron muodossa, yli 40 kohteessa eri puolilla Helsingin Jätkäsaarta. Tapahtuman pääosassa olivat Jätkäsaari ja sen talot, korttelit, pihat, yhteistilat, kattosaunat ja -puutarhat sekä alueen asukkaat, asuinyhteisöt ja paikalliset yrittäjät, jotka avasivat oviaan ja tilojaan tapahtuman kävijöille.
Suomen Asuntomessujen uudessa konseptissa nostettiin esille näkökulmia tulevaisuuden kaupunkiasumiseen. Tapahtuman keskustelutilaisuuksissa ja työpajoissa pohdittiin asumista palveluna, sekä puhuttiin kaupunkiviljelystä, yhteisöllisyydestä ja yhteisöasumisesta. Arkipäivisin pidetyissä seminaareissa käsiteltiin kansainvälisten asiantuntijoiden toimesta muun muassa kestävää kaupunkikehitystä yhdessä Ympäristöministeriön kanssa.
TA oli mukana tapahtumassa esittelemässä vuotta aiemmin valmistunutta Vihreistä Vihrein -kerrostaloa. Opastetuilla kierroksilla oli mahdollisuus päästä tutustumaan Länsisatamankatu 36:n ja Hyväntoivonkatu 4:n kattopuutarhoihin ja yhteistiloihin. Muutamana päivänä esittelemme myös Hyväntoivonkatu 4:ssä olevaa vuokrakaksiota. Kattokierrokset olivat erittäin suosittuja ja reilun viikon aikana kattopuutarhassamme kävi tuhansia kiinnostuneita.
Näyttelyalueella Hyväntoivonpuistossa meillä oli lisäksi oma teltta, jossa sai tavata henkilökuntaamme ja osallistua kilpailuun. Talokierrokset lähtivät teltalta.
Vihreistä vihrein -kerrostalokorttelin erikoisuutena ovat talojen katoille rakennetut viherkattopihat, joilla asukkaat voivat viettää aikaa. Katoilla on mm. viljelypuutarha, jossa on viljelylaatikoita sekä lasitettu kasvihuone. Viljelystä kiinnostuneiden asukkaiden muodostama viljelyryhmä huolehtii kasveista ja kerää sadon.
Viherrakentaminen kiinnostaa selvästi ihmisiä. Kattopuutarhojen esittelykierroksilla kuulimme vaikuttuneita kommentteja siitä, että tällaista todella on keskellä Helsinkiä talojen katoilla. Monet toivoivat, että tällaisen voisi monistaa muuallekin.
Kattopuutarhoihin kävi tutustumassa tapahtuman aikana mm. Helsingin kaupunkiympäristön toimialan silloinen apulaispormestari Anni Sinnemäki, joka oli iloinen Vihreistä vihrein -korttelin herättämästä suosiosta. Nähtiinpä kattopuutarhoilla myös mm. kirjoista ja elokuvista tuttu Heikki Kinnusen näyttelemä Mielensäpahoittaja, joka osallistui opastetulle esittelykierrokselle yhdessä muiden kiinnostuneiden sekä kuvausryhmänsä kanssa. Myöhemmin Mielensäpahoittajan talokierros tuli myös televiosta.
Messutapahtuma huipentui sunnuntaina Mikael Gabrielin keikkaan. Ennen esiintymistään puutarhaviljelystäkin kiinnostunut suosittu artisti kävi tutustumassa kaupunkiviljelyyn Vihreistä vihreimmän katoilla.
TA:n näkökulmasta tämä lyhyellä aikataululla järjestetty uudenlainen tapahtuma sujui erinomaisesti: saimme paljon positiivista huomiota, säät suosivat ja myyjämme saivat mukavaa vaihtelua työhönsä.