Kohti asuntomessuja

Kohti asuntomessuja

-blogissa kerromme Naantalin vuoden 2022 asuntomessujen valmisteluistamme.

Löydät blogista juttua myös Lohjan vuoden 2021 asuntomessuilta.


Naantalin Asuntomessut – TA:lla monta kohdetta

Naantalin Asuntomessujen suunnittelu on TA:n messutiimin osalta lähtenyt nyt täysillä käyntiin ja ajatuksemme ovat jo ensi kesässä. Ensi kesän asuntomessuilla riittääkin nähtävää jo pelkästään TA:n kohteissa!

Messualueen upein rivitalo

Messualueen korkeimmalle kohdalle nousee 21 vuokra-asuntoa, jotka ovat kooltaan 66 neliön kolmioita, 95 neliön neljän huoneen asuntoja sekä 119 neliön viiden huoneen asuntoja. Messuilla esittelemme näistä kaksi: kaksitasoisen neljän huoneen asunnon sekä niin ikään kaksikerroksisen, saunallisen viiden huoneen asunnon.


Asuntojen lisäksi pääset messuilla tutustumaan elämykselliseen pihasaunaan. Saunarakennus sijoittuu korkean tontin korkeimpaan kohtaan siten, että saunan terassilta voi katsella kaukana alapuolella avautuvaa golfkenttää. Saunan sisustuksessa hyödynnetään tontilla aiemmin kasvaneita mäntyjä, joista puuseppämme Johannes Simonen tekee muun muassa huonekaluja saunatupaan. Vaikka osassa asuntoja onkin omat saunat, saa pihasaunassa aivan erityisen saunanautinnon, sillä kiuas lämpenee puilla. Tulevat asukkaat pääsevät siis mökkifiiliksiin kotipihalla!


Pihapiiristä tulee kokonaisuudessaan upea ja senkin ihailuun kannattaa varata aikaa. Talot rakennetaan tontin ulkokehälle ympyrän muotoon ja talojen keskellä jää viihtyisä ja suojaisa oleskelualue. Pihan suunnittelussa huomioidaan ympäröivä luonto ja jopa lasten leikkivälineet tulevat sulautumaan kauniisti osaksi olemassa olevaa luontoa.


Lounatuuli 13 ja 15 -osoitteeseen valmistuvat vuokra-asunnot tulevat hakuun ensi keväänä ja uudet asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa syyskuussa 2022.

Oheiskohde keskellä kaupunkia

Naantalin keskustaan, osaksi uutta keskustakorttelia, rakennetaan 28 asunnon kaunis puuverhoiltu asumisoikeuskerrostalo, joka on Asuntomessujen virallinen oheiskohde. Talo valmistuu jo keväällä 2022 ja pääosa asukkaistakin pääsee muuttamaan kesäksi uuteen kotiin. Messuilla esittelemme kahta kakkoskerroksen asuntoa sekä samassa kerroksessa olevaa, autohallin päälle rakennettavaa pihakantta. Toisen kerroksen asukkaat pääsevät uusiin koteihinsa vasta messujen jälkeen.


Messuasuntomme Tuulensuunkatu 27:ssa ovat hieman pienempiä kuin Lounatuulessa. Keskustassa pääset ihailemaan 79-neliöistä neliötä ja 58,5-neliöistä kaksiota. Asuntojen lisäksi voit tutustua myös tilavaan pihakanteen, jonne tulee muun muassa viljelylaatikoita sekä oleskelualue.


Etäkohteeseen pääse tutustumaan koko messujen ajan 15.7.-14.8.2022 eikä etäkohteeseen tarvitse sisäänpääsylippua. Jos siis et ehtisi varsinaiselle messualueelle, niin ainakin tämä kannattaa katsastaa!


Tuulensuunkatu 27 asumisoikeusasunnot tulivat hakuun alkukesästä 2021 ja kaikki asunnot myytiin hetkessä. Voit kuitenkin aina tehdä asumisoikeushakemuksen, myös kohteisiin, joissa ei juuri hakuhetkellä ole vapaita tai vapautuvia asuntoja. Saat asuntotarjouksen, kun hakemuksesi valintoja vastaava asunto on vapautumassa.