TA-YHTIÖT | TA-LEHTI / KUOPION SEUTU -ALUELIITE | KEVÄT/KESÄ 2018

4  | ALUELIITE KUOPIO KEVÄT/KESÄ 2018 ja viiden metrin huonekorkeus T uire ja Pertti Hartikainen muuttivat Kuopion Lönn- rotinkadulle toukokuussa 2016, eivätkä aio pois läh- teä. Sekä Lönnrotinkadulla sijaitseva vuokra-asunto, yhteisöllinen talo että Männistö alueena ovat Hartikaisten mieleen. – Vuoden verran etsimme asuntoa ja heti kun tämän näimme, ihastuimme välit- tömästi, Tuire Hartikainen kertoo. Ennen Hartikaisia ylimmän kerroksen tila- vassa kaksiossa oli ollut yhdet vuokralaiset. – Asunto oli todella siistissä kunnossa eikä mitään remonttia olisi välttämättä tar- vinnut tehdä. Halusimme kuitenkin lisätä yhden kaapiston keittiöön, sillä säilytystilaa oli liian vähän, Tuire toteaa. Muutostyö hoitui isännöitsijän luvalla ja ammattimiehiä apuna käyttäen nopeasti. Hartikaiset saivat asunnosta itselleen vielä sopivamman. Hartikaisten kotitalo on vanha koulu­ rakennus, joka saneerattiin vuonna 2014 moderniksi asuintaloksi. – Luulimme ensin, että asuntomme pai- kalla on ollut voimistelusali, kun tila on niin avara ja korkea. Joku tiesi kuitenkin kertoa, että tässä on aiemmin ollut käsityöluokka, Tuire kertoo lähes viisi metriä korkeasta asunnostaan. L ähes 40 vuotta Kuopion seudulla asu- neet Hartikaiset muuttivat Männis- töön kaupungin toiselta laidalta. – Tämä on tällainen vanha ja perinteinen kuopiolainen kaupunginosa. Ja kuten nimi kertoo, tässä ollaan mäntymetsän ympäröi- mänä, Tuire kuvailee. Aivan Hartikaisten asuintaloa vastapäätä löytyvät kaikki tarvittavat palvelut. – Tuossa kadun toisella puolella on kauppa, pitseria, ravintola, kampaamo ja kukkakauppa. Kun mennään vähän eteen- päin, löytyy muun muassa hieroja. Eikä kau- punkiinkaan ole pitkä matka, Tuire luettelee. Männistöstä Kuopion keskustaan on matkaa noin kaksi kilometriä. Keskustaan pääsee kätevästi myös linja-autolla tai pyöräillen. – Kävellenkin keskustaan pääsee noin puolessa tunnissa. Täällä on hyvät kävely- tiet, Tuire kehuu. Männistössä on myös upeat ulkoilumah- dollisuudet ja uimaranta on lyhyen kävely- matkan päässä. – Talvisin kaupunki tekee jäälle hiihto­ ladut. Tästä omasta ikkunastani katselen Kallavettä, Tuire kertoo. H artikaisten kotitalo on suunnattu senioreille ja talo onkin erittäin yhteisöllinen. – Lähes joka päivä on jotakin toimintaa, johon voi osallistua tai olla osallistumatta. Ilmoitustaululla on ohjelma, josta näkee mitä tapahtuu minäkin päivänä. Esimerkiksi eilen olin saamassa ATK-opastusta, Tuire kertoo. Tuire on lähiaikoina jäämässä eläkkeelle. – Sitten varmaan ehdin enemmän osal- listumaan talon tapahtumiin, hän arvelee. Lönnrotinkatu 25 ja Melankatu 10 vuokra-asunnot sijaitsevat upealla paikalla, aivan Kallaveden lähellä ja vain lyhyen matkan päässä Kuopion keskustasta. Lähes kaksi vuotta Männistössä asuneet Hartikaiset eivät usko muuttavansa kodistaan enää minnekään. Näkymät Kallavedelle

RkJQdWJsaXNoZXIy NzU2NTM=