TA-YHTIÖT | TA-LEHTI | 2021 | Keski-Suomi

Yrtit ja salaatit Yrtit ja salaatit ovat helppoja aloittelevallekin viljelijälle. Voit kasvattaa sekä yrtit että salaatit joko siemenistä tai laittaa kaupan yrtti- ja salaattiruukut multaan. Jos haluat kasvattaa uuden sadon kaupan ruukusta, käytä uloimmat lehdet ja jätä muutamia pieniä lehtiä kasvamaan. Basilika, korianteri ja laventeli vaativat aurinkoisen kasvupai­ kan. Ruohosipuli ja sitruunamelissa viihtyvät parhaiten puoli­ varjossa ja esimerkiksi kirveli, minttu ja persilja kasvavat hyvin myös varjossa. Myös salaatti viihtyy parhaiten varjossa tai puoli­ varjossa. Muista kastella säännöllisesti. Tomaatti Tomaatit sopivat hyvin parvekeviljelyyn. Lasitettu parveke toimii pienenä kasvihuoneena, jossa kasvukausi on avomaata pidempi. Lasittamattomalla parvekkeella taimet tulee sijoittaa tuulelta suojaan. Tomaatti vaatii paljon lämpöä ja aurinkoa, joten etelä­ parveke sopii hyvin tomaatin kasvatukseen. Tomaatteja tulee kastella päivittäin, kuumalla ilmalla jopa aamuin illoin. Muista myös säännöllinen lannoitus. Jos hyönteiset eivät pääse parvekkeelle, voit auttaa tomaa­ tin kukkien pölyttymistä ravistelemalla kukkivia taimia varovasti. Tomaattilajikkeita on valtavasti erilaisia; valitse alkuun helppo­ hoitoinen lajike niin saat varmemmin satoa. Chili Chilit ovat hitaita kasvamaan. Voit ostaa myös valmiita taimia ja istuttaa ne mahdollisimman tilavaan ruukkuun. Chilin saa parhaiten menestymään aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa. Lasitettu parveke onkin erinomainen kasvupaikka chilille, kun­ han lämpötila ei nouse liian kuumaksi. Muista kastella chiliä säännöllisesti ja lannoita tomaatti- tai kesäkukkaravinteella. Kypsä chili on useimmiten punainen, mutta chiliä voi käyttää myös vihreänä. Chilin voi saada myös talvehtimaan vedotto­ massa ja valoisassa paikassa. Hyötykasvien viljely parvekkeella Peruna Perunoita voit kasvattaa myös ämpärissä tai ruukussa parvek­ keella ja terassilla. Peruna viihtyy sekä auringossa että puoli­ varjossa. Itäneet perunat laitetaan pohjastaan rei’itettyyn ämpäriin tai ruukkuun niin, että multaa on noin puoleen väliin saakka. Yhteen ämpäriin riittää 3-5 siemenperunaa. Lisää multaa taimien päälle, kunnes ruukku tai ämpäri on täynnä. Lannoita muutaman kerran kesässä. Touko-kesäkuun vaihteessa istutetut perunat ovat valmiita ruokapöytään yleensä jo heinä­ kuun lopulla. Nosta perunat juuri ennen syöntiä, huuhtele nopeasti ja laita kiehuvaan veteen. Parasta kesäruokaa! Mansikka Mansikka viihtyy valoisassa ja lämpimässä paikassa. Parvek­ keella ja pienellä pihalla on helpointa kasvattaa amppeliman­ sikkaa, joka tuottaakin satoa koko kesän. Kastele runsaasti ja huolehdi, että ilma pääsee kiertämään hyvin. Lannoita säännöl­ lisesti ja oikein; vaaleat lehdet kielivät typen puutteesta, mutta liika typpi rehevöittää lehtiä kukinnan kustannuksella. Kukkiak­ seen mansikka tarvitsee fosforia. Leikkaa ylimääräiset rönsyt päistään, jotta mansikalla on voimaa tuottaa paremmin satoa. Valitse viljeltävät kasvit parvekkeen tai pihan ilmansuunnan, tuulisuuden ja koon mukaan. Käytä kaikki tila hyväksesi; hanki esimerkiksi seinähyllyjä ja laita osa kasveista katolta riippuviin amppeleihin. Jos pihasi tai parvek­ keesi on kovin tuulinen, kannattaa harkita minikasvihuoneen hankintaa tai pystyttää kevyt sermi tuulensuojaksi. Aina ei tarvitse omaa pihaa tai viljelyspalstaa voidakseen nauttia itse kasvatetusta lähiruuasta. Pienelläkin parvekkeella voi viljellä monenlaisia herkkuja. Jos asunnossasi ei ole parveketta, myös ikkunalaudat sopivat kasvupaikoiksi. ALUELIITE KESKI-SUOMI 2021

RkJQdWJsaXNoZXIy NzU2NTM=