Sivustomme käyttää evästeitä, jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän. Lue lisää tietoa aiheesta

Espoon asiakaspalvelussa ja toimistosihteerinä työskentelevä Laura Kiiskinen siirtyi kolmantena TA-vuotenaan pihatöistä toimistoon.

 

laura toimisto

Jo kolmatta vuotta TA:lla kesätöitä tekevä 23-vuotias Laura Kiiskinen aloitti vuonna 2015 TA-uran monen muun tavoin piha- ja puutarhatyöntekijänä. – Olin kaksi kesää pihatöissä ja täksi kesäksi halusin jotain muuta, vähän uusia haasteita, Laura kertoo. Laura opiskelee toista vuotta tradenomiksi ja pystyy kesän aikana suorittamaan myös opintoihinsa kuuluvan työharjoittelun. – Ihan omaa alaa tämä ei vielä ole, mutta tästä on valtavasti hyötyä tulevaisuutta ajatellen, hän toteaa.

Asiakaspalvelijana ja toimistosihteerinä Laura on osa neljän hengen toimistotiimiä, jonka tehtäviä on mm. asiakkaiden vastaanotto, Espoon toimiston puhelinvaihteen hoitaminen, kokouskahvituksista huolehtiminen, postitus sekä yleisesti toimiston siisteydestä ja viihtyvyydestä huolehtiminen. – Olen oppinut tosi paljon, sillä työnkuva on niin monipuolinen. Aluksi puhelinvaihteen hoito tuntui vaikealta, mutta nyt se sujuu jo hyvin, Laura kertoo.

Pihatyöntekijänä monet pääkaupunkiseudun kohteet tulivat Lauralle tutuksi ja nyt samat osoitteet vilahtelevat asiakkaiden puheissa. – On hyvä, että on nähnyt missä asiakkaat asuvat. Pystyy helpommin hahmottamaan mistä puhutaan, Laura kertoo.

Palkkasimme tänä kesänä 72 kesätyöntekijää ympäri Suomen erilaisiin tehtäviin. Lue lisää myös muiden kesätyöntekijöiden kuulumisia alla olevista linkeistä.

Lue lisää: Kesätyöntekijät esittäytyvät: Varastoapulaisena pääsee ajamaan trukkia

Lue lisää: Kesätyöntekijät täyttävät jälleen TA:n pihat ja toimistot

Lue lisää: Työuran alkuun TA:lla

Lue lisää: Työharjoittelun kautta kesätöihin