”Kaikkien kannattaisi asua Hyvinkäällä”

Hannakaisa Tähtisalmi viihtyy Hyvinkäällä. Kaupunki tuntuu hänen mielestään mukavan pieneltä ja toimivalta, ja kaikki tarvittava löytyy läheltä.

106035 Talonpojankatu4 30 1

Hannakaisa Tähtisalmi muutti Hyvinkäälle työn perässä jo vuosia sitten ja on enemmän kuin tyytyväinen asuinkuntaansa. – Kaikkien ihmisten kannattaisi asua Hyvinkäällä. Täällä on kaikki lähellä. Palvelut toimivat, liikenneyhteydet ovat hyvät joka suuntaan, Hyvinkäällä on vilkas kulttuurielämä ja hoidettuja ulkoilureittejä on paljon. Täältä saa kaiken mitä tarvitsee, Hannakaisa luettelee.

Pyörällä pääsee kaikkialle

Nykyisessä asumisoikeusasunnossaan Talonpojankadulla Hannakaisa on asunut jo reilu kaksi vuotta. Asunnon vaihto tuli ajankohtaiseksi, kun edellisessä asunnossa oli sisäilmaongelmia. – Löysin tämän asunnon netistä. Asunto oli uudehko, mutta ei liian uusi, ja puurakenteinen, joten täällä on hyvä sisäilma, Hannakaisa kertoo. Myös Hannakaisan edellinen asunto oli asumisoikeusasunto, joten vaihto asumisoikeusasunnosta toiseen kävi vaivattomasti ja järjestelmä oli tuttu.

Uuden asunnon sijainti on erinomainen, vaikka työmatka hieman pitenikin. – Tässä on kauppakin ihan vieressä ja keskustaan on vain pari kilometriä matkaa. Hyvinkäällä kaikki etäisyydet ovat sellaisia, että polkupyörällä pääsee joka paikkaan, Hannakaisa kehuu. Hannakaisalla on oma auto, mutta hyvien kulkuyhteyksien ansiosta autolle ei paljon käyttöä ole.

Valoisa ja toimiva koti

kissa

Muuttoaikeita hyvin Talonpojankadulla viihtyvällä Hannakaisalla ei ole, vaikka 62-neliöinen, kaksitasoinen asunto on hänelle turhankin suuri eikä hän tarvitsisi asuntoon kuuluvaa saunaakaan. – Asumiskustannukset eivät kuitenkaan ole mitenkään valtavat, vaikka neliöitä onkin turhan paljon minulle, hän toteaa. Asunnon hyvinä puolina hän mainitsee muun muassa
erillisen vaatehuoneen, kaksi vessaa ja hyvin suunnitellun keittiön. -Yläkerta on myös ihanan valoisa, samoin portaat, joissa on isot ikkunat, Hannakaisa jatkaa kehumista.

Hannakaisa kertoo, että vuonna 2013 valmistunut talo on suunniteltu niin, että myös liikuntarajoitteisen on helppo liikkua asunnon alakerrassa. – Liikuntavammainen siskontyttöni käy säännöllisesti kylässä ja täällä pystyy kulkemaan sähkömopolla. Sähkömopon saa myös hyvin säilöön ulko-oven edessä olevaan suojaan, Hannakaisa kertoo.

Myös lemmikit viihtyvät

Myös se, että TA toivottaa lemmikit tervetulleeksi, oli tärkeä kriteeri, sillä Hannakaisalla on kissa, koira ja akvaariorapu. – Portaikossa oli valmiina portti, jonka taakse saan koiran, kun tulee vieraita, Hannakaisa kertoo. Koiralle löytyy lenkkimaastoja heti kotiovelta. Myös kissa ulkoilee kesällä omalla pihalla aitauksessa. Talonpojankadulla asuukin paljon eläimiä.

Myös lapsiperheille sijainti on eriomainen, sillä koulu ja päiväkoti ovat aivan vieressä. – Täällä tutustuu helposti naapureihin. Pihat on suunniteltu niin, että on helppo seurustella naapureiden kanssa. Tästä on tehty tällainen yhteisöllinen piha, Hannakaisa kertoo.

Lue lisää:

Talonpojankatu 4 ja 5, Hyvinkää (asumisoikeus)

Ajankohtaista

Sinimäen kiinteistöhoito Oy palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.