Tutkimusten mukaan vuokralla asumisen suosio on kasvussa. Syynä vuokra-asumisen suosion kasvuun on muun muassa huono taloudellinen tilanne, joka on saanut ihmiset lykkäämään ostopäätöksiään. Myös ihmisten arvot ja asenteet ovat muuttuneet, eikä asunnon omistamista pidetä enää niin suuressa arvossa.
Eläkkeellä oleva Liisa Lehto muutti TA:n vuokrayksiöön Helsingin Sörnäisiin vuonna 2015. Liisa on elämänsä aikana ehtinyt asua useammassa paikassa ja erilaisissa asunnoissa niin vuokralla kuin omassa omakotitalossakin. – Olen kaksi kertaa rakentanut talon ja tiedän sen puolen. Vuokra-asunnossa ei tarvitse huolehtia remonteista tai lumitöistä. Minulla ei tulisi enää mieleenkään ostaa omaa asuntoa tai lähteä omakotitaloon, Liisa toteaa tyytyväisenä kerrostaloasuntonsa sohvalta. – Kerrostalossa on huoletonta asua, hän jatkaa.
Keskeinen sijainti ja turvallinen vuokranantaja olivat tärkeät seikat, kun Liisa etsi uutta vuokra-asuntoa. – Yksityiseltä henkilöltä en mielelläni asuntoa hakenut, sillä koskaan ei tiedä, milloin omistaja myy asuntonsa. TA tuntuu turvalliselta vuokranantajalta, Liisa toteaa.
Lemmikit tervetulleita
Liisalle on myös tärkeää, että TA toivottaa lemmikit tervetulleiksi. – Eläinharrastus on aina ollut osa elämääni. Nyt kanssani asuu viimeinen oma kasvattini, 15-vuotias kääpiöpinseri Lady, sekä kolme kissaa; Tuikku, Topi ja Viltsu, Liisa kertoo.
– Tämä on varmaankin minun loppuelämäni asunto. Täältä on kiva katsella pihalle, kun tässä ei tarvitse tuijottaa seuraavaa betoniseinää kuten Kalliossa usein, vaan tästä näkee isolle sisäpihalle ja Sörnäisten rantatielle saakka, Liisa kehuu.
Lue lisää: