• Esimerkkikuva asunnosta. Pintamateriaalit saattavat poiketa huoneistokohtaisesti.
  • Esimerkkikuva asunnosta. Pintamateriaalit saattavat poiketa huoneistokohtaisesti.
  • Esimerkkikuva asunnosta. Pintamateriaalit saattavat poiketa huoneistokohtaisesti.
Avaa kuvat uudessa ikkunassa

Asumisoikeus­asunnot Honkakatu 11, Jalkaranta, 15950 LAHTI

Lahden Jalkarantaan on toukokuussa 2020 valmistunut uusia asumisoikeusasuntoja. Muutaman kilometrin päässä keskustasta, Vesijärven tuntumassa on viisikerroksinen kerrostalo, jossa on yhteensä 32 asuntoa. Tarjolla on eri kokoisia kaksioita ja kolmioita arvostetulla alueella. Asunnot sopivat niin yksin asuville, pariskunnille kuin pienille perheillekin.

Alue sopii erinomaisesti esimerkiksi lapsiperheille, sillä Jalkarannan alakoulu, päiväkoti sekä päivittäistavarakaupat löytyvät lähistöltä. Monipuoliset Tapanilan ja Messilän ulkoilumaastot ovat myös lähellä ja tarjoavat ulkoilumahdollisuuksia ympäri vuoden. Lisäksi lähellä sijaitseva Myllysaari on kaunis kesäpaikka niin ulkoiluun kuin esimerkiksi juhlien viettoon kesäravintolassa.

Vapaat huoneistot tässä kohteessa 1

Huoneisto Pinta-ala Talotyyppi Linkki Myynti
2h+kt 44.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus Mäenpää Sari
puh. +35845 7734 3809
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Huomio! Puhelinnumero ei vastaanota tekstiviestejä.

Huomio! Voit aina tehdä asumisoikeus­hakemuksen, myös huoneistoihin, jotka eivät juuri nyt ole vapaana tai vapautumassa. Saat asuntotarjouksen, kun hakemuksesi valintoja vastaava asunto on vapautumassa.

Hae järjestysnumero Täytä asumisoikeus­hakemus Kohteen esite Muutto­tarkastus­lomake TA-Asukassivut

Huoneistoluettelo

H.nimi Krs. Tyyppi Pinta-ala Pohja­kuva
Talo A, Honkakatu 11, Kerrostalo, -krs. , Hissejä: 1.0
Valmistunut: 27.05.2020
A1 1 2h+kt+s 53.0 m²
A2 1 3h+kt+s 70.0 m²
A3 1 2h+kt+s 49.5 m²
A4 1 2h+kt 41.5 m²
A5 2 3h+kt+s 55.0 m²
A6 2 3h+kt+s 66.0 m²
A7 2 2h+kt 44.0 m²
A8 2 2h+kt+s 53.0 m²
A9 2 3h+kt+s 70.0 m²
A10 2 2h+kt+s 49.5 m²
A11 2 2h+kt 41.5 m²
A12 3 3h+kt+s 55.0 m²
A13 3 3h+kt+s 66.0 m²
A14 3 2h+kt 44.0 m²
A15 3 2h+kt+s 53.0 m²
A16 3 3h+kt+s 70.0 m²
A17 3 2h+kt+s 49.5 m²
A18 3 2h+kt 41.5 m²
A19 4 3h+kt+s 55.0 m²
A20 4 3h+kt+s 66.0 m²
A21 4 2h+kt 44.0 m²
A22 4 2h+kt+s 53.0 m²
A23 4 3h+kt+s 70.0 m²
A24 4 2h+kt+s 49.5 m²
A25 4 2h+kt 41.5 m²
A26 5 3h+kt+s 55.0 m²
A27 5 3h+kt+s 66.0 m²
A28 5 2h+kt 44.0 m²
A29 5 2h+kt+s 53.0 m²
A30 5 3h+kt+s 70.0 m²
A31 5 2h+kt+s 49.5 m²
A32 5 2h+kt 41.5 m²

Savuton kiinteistö

Tupakointi on kielletty koko kiinteistössä, sen huoneistoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa lukuunottamatta mahdollista erikseen merkittyä tupakointipaikkaa.

Lue lisää ta.fi/savuttomuus.

Yhteystiedot

Kiinteistömanageri Rintala Timo
puh. 0409222449
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Kiinteistösihteeri Takala Eija
puh. 045 7734 3852
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Huoltoyhtiö Famuri Oy
puh. 0207281740
päivystys 0407702121
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Asiakaspalvelu puh. 045 7734 3777
Huomio! Puhelinnumeromme eivät vastaanota teksti­viestejä.

Palvelupyyntö asukkaille Palvelupyyntöjä käsitellään arkisin kello 8 - 16.
Muina aikoina ja akuuteissa tapauksissa, kuten vesivahingot, ota yhteyttä suoraan huoltoyhtiön päivystysnumeroon.

Operaattori: DNA
Huoneistokohtainen perusnopeus: 50 Mbit/s

Kohteessa on kiinteistö­laaja­kaista, jonka perusnopeus kuuluu vastikkeeseen. Saat liittymän käyttöösi rekisteröimällä sen operaattorin kautta. Operaattorin sivuilta voit halutessasi myös tilata nopeamman yhteyden erilliseen lisähintaan.

Operaattori: DNA

Tyyppi Lisätiedot Kpl
Autokatospaikka Lämpöpistoke, ajastin 12
Autopaikka, Ei lämpöpistoketta 3
Autopaikka Lämpöpistoke, ajastin 10
Invapaikka Lämpöpistoke, ajastin 2

Autopaikkoihin liittyvissä asioissa ota yhteyttä kohteen kiinteistösihteeriin.

Lämmönlähde Kaukolämpö
Lämmitysjärjestelmä Vesikeskuslämmitys (patterit)
Ilmanvaihto Keskitetty tulo-ja poisto LTO:lla
Katso kartta