Tulossa hakuun asuntokohde - asumisoikeus

Lahti, Keski-Lahti,
Jaksonkatu 1 ja 7

Uudelle asuinalueelle matkakeskuksen ja keskustan välittömään läheisyyteen on rakenteilla asumisoikeusasuntoja. Jaksonkatu 1 ja 7 koostuu kahdesta talosta, joihin tulee yhteensä 109 asuntoa. Jaksonkatu 1:ssä asuntoja on 62 ja Jaksonkatu 7:ssä 47. Valittavana on erikokoisia kaksioita ja kolmioita sekä neljän huoneen asuntoja.

Asukkaiden käytössä on hyvät yhteistilat: pesula ja kuivaushuone sekä monitoimitila. Asukkaiden käyttöön tulee myös kaksi yhteiskäyttöautoa sekä Smart-postin pakettiautomaatti.

Kulkuyhteydet ovat hyvät mihin tahansa suuntaan: liikkumaan pääset kävellen, pyörällä, omalla autolla tai julkisilla. Linja-autot jokaiseen kaupunginosaan kulkevat matkakeskuksen läpi, eli ihan talojen vierestä. Launeen marketalue on muutaman kilometrin päässä ja keskustaan on alle kymmenen minuutin kävelymatka. Lahden keskustasta löytyy päivittäistavarakauppoja, ravintoloita ja kahviloita sekä kauppakeskus Trio palveluineen. Asumisoikeustalojen välittömässä läheisyydessä on kaksi pientä päivittäistavarakauppaa vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

Alueelta ei ole myöskään pitkä matka esimerkiksi Tapanilan ulkoilumaastoon tai sataman järvimaisemiin. Välittömässä läheisyydessä on Radiomäen ulkoilualue, jossa on kesällä pururata sekä yleisurheilu- ja hiekkakentät ja talvella luistelukenttä. Liikuntamahdollisuuksia siis löytyy läheltä lähes jokaiseen lajiin. Keskustasta löytyy laaja valikoima eri liikuntapalveluita, kuten palloiluhalleja, tekonurmi- tai hiekkakenttiä sekä kuntosaleja.

Asunnot tulevat haettavaksi syksyllä 2021 ja niiden arvioitu valmistuminen on tammikuussa 2023.

Tilaamalla uutiskirjeemme, saat kaikki lisätiedot asunnoista, kun hakuaika alkaa. Uutiskirjeemme tilaajat saavat ensimmäisten joukossa tietoa TA:n uudiskohteista, tapahtumista ja eduista.

Tilaa uutiskirje Hae järjestysnumero: Lahti Katso kartta