smallthumbs kansion luonti ei onnistu

Asumisoikeus­asunnot Opistokuja 16 B ja C, Hatsala, 70200 KUOPIO

Opistokujan uudet asumisoikeusasunnot rakentuvat täysin uudelle asuinalueelle aivan Puijon viereen, keskustan läheisyyteen. Valittavana on asuntoja yksiöistä neljän huoneen asuntoihin, kooltaan 32–84,5 m². Asuntoja valmistuu yhteensä 53.

Uuden Puijonkuppeen asuinalueen ihanteellinen sijainti antaa mahdollisuudet nauttia niin kävelymatkan päässä sijaitsevista keskustan palveluista kuin Puijon lähimetsän vehreästä luonnostakin. Nimensä Puijonkuppee sai nimikilpailulla, jossa nimiehdotuksia tuli ensimmäisellä kierroksella yli 700. Viidestä jatkoon päässeestä nimestä kuntalaiset äänestivät voittajaksi Puijonkuppeen yli 1000 äänellä.

Puijon mäki ja sitä ympäröivät alueet kattavat noin 660 hehtaaria. Alueen metsiä on luokiteltu puisto-, ulkoilu-, virkistys-, maisema- ja suojapuustometsiksi sekä luonnonsuojelualueiksi. Alueelta löytyy hyvät marjastus- ja sienestysmaastot. Puijolla on muun muassa kolme luontopolkua ja ulkoilureitit toimivat talvisin eripituisten, osittain vaativien, hiihtolenkkien pohjina. Puijon alue on myös liikuntakeskus, jossa on mm. mäkikeskus, pesäpallostadion, frisbeegolfkenttä ja pallokenttiä. Näiden lisäksi Puijolta löytyy asfaltoitu 2,5 kilometriä pitkä ja profiililtaan vaihteleva Iivon lenkki rullahiihtoa harrastaville.

Tekemistä riittää myös vesipedoille! Suomen toiseksi suurin uimahalli, Kuntolaakson uimahalli, löytyy alle kilometrin päästä. Tässä uudessa uimahallissa on 10-rataisen 50-metrisen pääaltaan lisäksi hyppyallas, nuorisoallas, monitoimiallas, kylmäallas, poreallas ja tenava-allas. Uimahallin vieressä sijaitsee Kuopion jäähalli, jonka talviaktiviteetteina on jääkiekkoa, taitoluistelua ja kaukalopalloa. Kesäisin tarjolla on näyttelytilaa messuille, näyttelyille ja konserteille.

Opistokujalta matkaa Kuopion torille on alle pari kilometriä. Kuopion tori on kenties Kuopion tunnetuin nähtävyys, ja se on sijainnut nykyisellä paikallaan jo vuodesta 1818 lähtien. Torialueella kiinteinä rakenteina on mm. Kuopion kauppahalli, Veljmies-patsas ja Siskotyttö-patsas. Nähtävyytenä suositun kauppahallin pienistä putiikeissa tarjolla on esimerkiksi maistuvia leivonnaisia, herkullisia juustoja, taidokkaita käsitöitä, matkamuistoja ja paljon muuta. Uusittu tori on tehnyt vaikutuksen kävijöihin ja Kuopion tori valittiinkin vuoden 2014 parhaaksi kaupunkikeskustaksi.

Asuntoja 53kpl

1 kpl 1h+kt, 32 m2
1 kpl 2h+kt, 54 m2
1 kpl 3h+k+s, 61,5 m2
1 kpl 3h+kt+s, 71 m2
25 kpl 2h+kt, 41,5 m2
12 kpl 3k+kt, 65 m2
6 kpl 3h+kt+s, 72 m2
6 kpl 4h+kt+s, 84,5 m2

Viimeiset vapaat asunnot nyt haettavissa! Katso myös kohteen muiden asuntojen ilmoitukset.

Lähetämme asuntotarjouksia noin kahden viikon välein kaikille hakemuksen jättäneille. Tarjoamme kaikkia kohteen vielä vapaana olevia huoneistoja.

Kohteen arvioitu valmistuminen on lokakuun lopussa 2022.

Vapaat huoneistot tässä kohteessa 12

Huoneisto Pinta-ala Talotyyppi Linkki Myynti
3h+kt+s 61.5 m² Kerrostalo Katso ilmoitus Machul Sanna
puh. 0409222454
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Huomio! Puhelinnumero ei vastaanota tekstiviestejä.
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt 65.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
3h+kt+s 72.0 m² Kerrostalo Katso ilmoitus
4h+kt+s 84.5 m² Kerrostalo Katso ilmoitus

Huomio! Voit aina tehdä asumisoikeus­hakemuksen, myös huoneistoihin, jotka eivät juuri nyt ole vapaana tai vapautumassa. Saat asuntotarjouksen, kun hakemuksesi valintoja vastaava asunto on vapautumassa.

Hae järjestysnumero Täytä asumisoikeus­hakemus Kohteen esite Muutto­tarkastus­lomake TA-Asukassivut

Huoneistoluettelo

H.nimi Krs. Tyyppi Pinta-ala Pohja­kuva
Talo (A-)B-C, Opistokuja 16, Kerrostalo, -krs. , Hissejä: 2.0
Valmistunut: 01.11.2022
B29 1 3h+kt+s 61.5 m² klikkaa
B30 1 2h+kt 54.0 m² klikkaa
B31 2 3h+kt+s 72.0 m² klikkaa
B32 2 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B33 2 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B34 2 3h+kt 65.0 m² klikkaa
B35 3 3h+kt+s 72.0 m² klikkaa
B36 3 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B37 3 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B38 3 3h+kt 65.0 m² klikkaa
B39 4 3h+kt+s 72.0 m² klikkaa
B40 4 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B41 4 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B42 4 3h+kt 65.0 m² klikkaa
B43 5 3h+kt+s 72.0 m² klikkaa
B44 5 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B45 5 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B46 5 3h+kt 65.0 m² klikkaa
B47 6 3h+kt+s 72.0 m² klikkaa
B48 6 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B49 6 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B50 6 3h+kt 65.0 m² klikkaa
B51 7 3h+kt+s 72.0 m² klikkaa
B52 7 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B53 7 2h+kt 41.5 m² klikkaa
B54 7 3h+kt 65.0 m² klikkaa
C55 1 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C56 1 1h+kt 32.0 m² klikkaa
C57 1 3h+kt+s 71.0 m² klikkaa
C58 2 3h+kt 65.0 m² klikkaa
C59 2 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C60 2 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C61 2 4h+kt+s 84.5 m² klikkaa
C62 3 3h+kt 65.0 m² klikkaa
C63 3 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C64 3 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C65 3 4h+kt+s 84.5 m² klikkaa
C66 4 3h+kt 65.0 m² klikkaa
C67 4 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C68 4 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C69 4 4h+kt+s 84.5 m² klikkaa
C70 5 3h+kt 65.0 m² klikkaa
C71 5 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C72 5 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C73 5 4h+kt+s 84.5 m² klikkaa
C74 6 3h+kt 65.0 m² klikkaa
C75 6 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C76 6 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C77 6 4h+kt+s 84.5 m² klikkaa
C78 7 3h+kt 65.0 m² klikkaa
C79 7 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C80 7 2h+kt 41.5 m² klikkaa
C81 7 4h+kt+s 84.5 m² klikkaa

Savuton kiinteistö

Tupakointi on kielletty koko kiinteistössä, sen huoneistoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa lukuunottamatta mahdollista erikseen merkittyä tupakointipaikkaa.

Lue lisää ta.fi/savuttomuus.

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu puh. 045 7734 3777
Huomio! Puhelinnumeromme eivät vastaanota teksti­viestejä.

Palvelupyyntö asukkaille Palvelupyyntöjä käsitellään arkisin kello 8 - 16.
Muina aikoina ja akuuteissa tapauksissa, kuten vesivahingot, ota yhteyttä suoraan huoltoyhtiön päivystysnumeroon.

Operaattori: DNA
Huoneistokohtainen perusnopeus: 50 Mbit/s

Kohteessa on kiinteistö­laaja­kaista, jonka perusnopeus kuuluu vastikkeeseen. Saat liittymän käyttöösi rekisteröimällä sen operaattorin kautta.

Alkuvuodesta 2022 TA:n kiinteistö­laaja­kaistojen perus­nopeus kasvaa 50 Mbit/s:iin. Voit tarkastaa oman talosi liittymän perusnopeuden suoraan operaattorin sivuilta ja halutessasi voit myös tilata vielä nopeamman yhteyden erilliseen lisähintaan.

Operaattori: DNA

Lämmönlähde Kaukolämpö
Lämmitysjärjestelmä Vesikeskuslämmitys (patterit)
Ilmanvaihto Huoneistokohtainen tulo-ja poisto LTO:lla
Katso kartta