Asumisoikeusasunto, Tikankolo 4, Lintuvaara, Leppävaara, 02660, Espoo

Kaksio | 2h+kk+s | 43,5 m²

739,91 €/kk

Käyttövastike

18 519,77 €

Alustava asumisoikeusmaksu

Yhden makuuhuoneen kaksio toisessa kerroksessa. Keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa ja pohjaratkaisu on avoin. Olohuoneesta on käynti parvekkeelle. Makuuhuoneen yhteydessä on koko takaseinän verran kaappitilaa säilytykseen sisältäen myös siivouskaapin.

Tikankolo 4 on kolmen kerrostalon asumisoikeuskohde Espoon Lintuvaarassa. Lintuvaara on rauhallista pientalovaltaista aluetta aivan Leppävaaran runsaiden palveluiden lähettyvillä. Muun muassa kauppakeskus Sello loistavine palveluineen sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä. Lähistöltä löytyy kauppojen lisäksi myös muun muassa kirjasto elokuvateatteri, terveyskeskus ja lääkäriasemia.

Alueen ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat erinomaiset. Kävelymatkan päässä on mm. frisbeegolfrata, urheilupuisto, maauimala, uimahalli, hiihtoladut, seikkailupuisto ja ratsastuskoulu. Useat liikuntakeskukset löytyvät muutaman kilometrin säteeltä.

Kohde on rauhallisella sijainnilla tien päässä ja sieltä on kävellen Leppävaaran juna-asemalle matkaa vain noin 1,5 kilometriä. Useita bussilinjoja kulkee aivan lähettyviltä. Lyhyen matkan päässä on päiväkoteja ja useampia eri asteisia suomen- sekä ruotsinkielisiä kouluja.

Talot ovat hissittömiä.

Yhteydenotot
Tapani Tenhiälä +3584577343794 tapani.tenhiala@ta.fi
Perustiedot
  • Osoite: Tikankolo 4 A 3, 02660 Espoo
  • Asuinalue: Leppävaara
  • Kaupunginosan tarkenne: Lintuvaara
  • Postinumero: 02660
  • Postitoimipaikka: Espoo
  • Valmistumisvuosi: 1998
  • Asumismuoto: Asumisoikeus
  • Huoneistotyyppi: 2h+kk+s
  • Huoneita: 2
  • Pinta-ala: 43,5 m²
  • Huoneistoala yhteensä: 43,5 m²
  • Kerros/kerroksia: 2/2
  • Hissi: Ei
  • Oma sauna: Kyllä
  • Parveke: Kyllä
  • Tupakointi kielletty: Kyllä
  • Lemmikit sallittu: Kyllä
Sopimus ja maksut
  • Käyttövastike: 739,91 €/kk
  • Alustava asumisoikeusmaksu: 18 519,77 €
  • Vakuusmaksu: 250,00 €
  • Vesimaksu: 18,00 €/hlö/kk
Pysäköintipaikat
  • Piha, Tolppapaikka: 18,00 €/kk
Kohteen tiedot
  • Talotyyppi: Kerrostalo
  • Asuntojen määrä: 39
  • Valmistumisvuosi: 1998
  • Energialuokka: D2007
  • Lämmitys: Kaukolämpö
  • Ilmanvaihto: Koneellinen poisto
  • Kiinteistöhuolto: Sinimäen Kiinteistöhoito Oy
  • Autopaikat: 37 kpl

Muut vapaat ja vapautuvat asunnot

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Tila
2h+kk+s 43,5 2/2 Vapautumassa
4h+k+s 84,0 2/3 Vapautumassa
4h+k+s 83,5 2/3 Vapaa

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa.

Vuodesta 2019 lähtien tehdyissä uusissa asumisoikeussopimuksissa ja vuodesta 2020 tehdyissä vuokrasopimuksissa asukas on sitoutunut olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella mahdollista erikseen osoitettua tupakointipaikkaa lukuun ottamatta. Uudiskohteissa savuttomuusehto on otettu käyttöön jo aiemmin.

Osa kiinteistöistämme on kokonaan savuttomia. Savuttomuus tarkoittaa sitä, että tupakointi on kiellettyä kiinteistössä, sen asunnoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.

Jätä meille asuntohakemus

Täyttämällä hakemuksen voit hakea meiltä vuokra-asuntoa, jättää asumisoikeushakemuksen sekä vapaisiin ja vapautuviin asuntoihin että varattuihin asumisoikeuskohteisiin. Saat asuntotarjouksen heti kun voimme tarjota toiveitasi vastaavaa asuntoa. Mikäli sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä asunnon tai kohteen myyntineuvottelijaan.

Tutustu asuntoon ennen päätöstä

Voit tutustua asuntoon ensin ja päättää vasta sitten, haluatko tehdä kanssamme sopimuksen. Mikäli olet hyväksynyt asumisoikeusasunnon asuntotarjouksen, pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden tutustua asuntoon jo tarjouskierroksen aikana. Järjestämme jonkin verran myös yleisiä näyttöjä vapaissa asunnoissamme. Uudiskohteissa ei valitettavasti voi järjestää vastaavanlaisesti näyttöjä kuin jo valmistuneissa kohteissa.