Vuokra-asunnot, Lekatie 21, Karjasilta, 90140, Oulu

Lekatie 21 talo sijoittuu suositulle Karjasillan alueelle, perinteikkääseen ja tunnelmalliseen kaupunginosaan. Vehreä ja kodikas Karjasilta sijaitsee vajaan parin kilometrin päässä keskustan palveluista.

Talo sijoittuu Ahjo-Kalevan kotikortteliin, joka muodostaa valmistuessaan kymmenen kerrostalon viihtyisän kokonaisuuden. Seitsemänkerroksisessa vuokrakerrostalossa on kaikkiaan 56 asuntoa. Kohteessa on erikokoisia kaksioita ja kolmioita, joissa on lasitetut parvekkeet ja osassa omat saunat. Huoneistojen kalusteet ovat väriltään valkoisia ja laminaattilattiat ovat väriltään modernin vaaleat. Pesuhuoneet ovat laatoitettuja ja niissä on miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys. Huoneistoissa on vesimittarit ja vesilaskutus tasataan vuosittain todellisen kulutuksen mukaan. Huoneistojen ikkunoissa on sälekaihtimet.

Asukkaiden käytössä on hyvät yhteiset tilat, joihin kuuluu mm. talosauna, pesula, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto ja kerhohuone. Huoneistokohtaiset irtainvarastot löytyvät kellarikerroksen väestönsuojasta. Kohteen pysäköintipaikat sijoittuvat maan alle, korttelin yhteiseen autohalliin, josta pääsee suoraan hissillä asuinkerroksiin. Kohde on savuton.

Haluttu ja viihtyisä Karjasillan alue on valittu Suomen parhaaksi asuinalueeksi. Kaikki arjen palvelut ja harrastusmahdollisuudet löytyvät lyhyen kävely- tai pyöräilymatkan päästä, ja omalla autolla pääsee nopeasti eri puolille Oulua.

Talo on valmistunut kesäkuun 2019 lopussa.

Huoneistovalikoima

Huoneistotyyppi kpl
2h+kt 39 — 52.5 15
2h+kt+s 48 — 55.5 14
3h+kt+s 62 — 73.5 27
Kohteen perustiedot
  • Osoite: Lekatie 21
  • Postinumero: 90140
  • Kaupunki: Oulu
  • Kaupunginosa: Karjasilta
  • Asuntoja: 56
  • Valmistumisvuosi: 2019
  • Talotyyppi: Kerrostalo
  • Lämmitysmuoto: Kaukolämpö
  • Ilmanvaihtomuoto: Koneellinen tulo/poisto
  • Hissi: Rappu 21 As
  • Talosauna: Kyllä
  • Autopaikat: 56 kpl
Yhteystiedot
Myynti
Sari Huhta 04577343799 sari.huhta@ta.fi
Kiinteistömanageri
Satu Auvinen 0409222480 satu.auvinen@ta.fi
Kiinteistösihteeri
Riitta Lapinlampi +3584577343853 riitta.lapinlampi@ta.fi
Huoltoyhtiö
Kukkohovi palvelut 0451137929 info@kukkohovipalvelut.fi

Huolto
Huollon yhteystiedot löydät kohteen ilmoitustaululta.

Asiakaspalvelukeskus
puh. 045 7734 3777, info@ta.fi

Huom. Puhelinnumeromme eivät vastaanota tekstiviestejä.

Kohteen vapaat ja vapautuvat asunnot

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Tila
2h+kt+s 55,5 6/7 Vapautumassa

Huoneistot ja pohjakuvat

(Kohteen kaikki tarjolla olevat sekä varatut huoneistot)

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Talotyyppi Pohja
Talo As
As 1 2h+kt 52,5 m² 1/7 Kerrostalo
As 2 3h+kt+s 64,5 m² 1/7 Kerrostalo
As 3 2h+kt 39,0 m² 1/7 Kerrostalo
As 4 2h+kt 39,0 m² 1/7 Kerrostalo
As 5 3h+kt+s 62,5 m² 1/7 Kerrostalo
As 6 3h+kt+s 64,0 m² 1/7 Kerrostalo
As 7 2h+kt+s 55,5 m² 1/7 Kerrostalo
As 8 2h+kt+s 48,0 m² 1/7 Kerrostalo
As 9 2h+kt 39,0 m² 2/7 Kerrostalo
As 10 3h+kt+s 62,0 m² 2/7 Kerrostalo
As 11 3h+kt+s 64,0 m² 2/7 Kerrostalo
As 12 2h+kt+s 55,5 m² 2/7 Kerrostalo
As 13 2h+kt+s 48,0 m² 2/7 Kerrostalo
As 14 3h+kt+s 73,5 m² 2/7 Kerrostalo
As 15 3h+kt+s 64,5 m² 2/7 Kerrostalo
As 16 2h+kt 39,0 m² 2/7 Kerrostalo
As 17 2h+kt 39,0 m² 3/7 Kerrostalo
As 18 3h+kt+s 62,0 m² 3/7 Kerrostalo
As 19 3h+kt+s 64,0 m² 3/7 Kerrostalo
As 20 2h+kt+s 55,5 m² 3/7 Kerrostalo
As 21 2h+kt+s 48,0 m² 3/7 Kerrostalo
As 22 3h+kt+s 73,5 m² 3/7 Kerrostalo
As 23 3h+kt+s 64,5 m² 3/7 Kerrostalo
As 24 2h+kt 39,0 m² 3/7 Kerrostalo
As 25 2h+kt 39,0 m² 4/7 Kerrostalo
As 26 3h+kt+s 62,0 m² 4/7 Kerrostalo
As 27 3h+kt+s 64,0 m² 4/7 Kerrostalo
As 28 2h+kt+s 55,5 m² 4/7 Kerrostalo
As 29 2h+kt+s 48,0 m² 4/7 Kerrostalo
As 30 3h+kt+s 73,5 m² 4/7 Kerrostalo
As 31 3h+kt+s 64,5 m² 4/7 Kerrostalo
As 32 2h+kt 39,0 m² 4/7 Kerrostalo
As 33 2h+kt 39,0 m² 5/7 Kerrostalo
As 34 3h+kt+s 62,0 m² 5/7 Kerrostalo
As 35 3h+kt+s 64,0 m² 5/7 Kerrostalo
As 36 2h+kt+s 55,5 m² 5/7 Kerrostalo
As 37 2h+kt+s 48,0 m² 5/7 Kerrostalo
As 38 3h+kt+s 73,5 m² 5/7 Kerrostalo
As 39 3h+kt+s 64,5 m² 5/7 Kerrostalo
As 40 2h+kt 39,0 m² 5/7 Kerrostalo
As 41 2h+kt 39,0 m² 6/7 Kerrostalo
As 42 3h+kt+s 62,0 m² 6/7 Kerrostalo
As 43 3h+kt+s 64,0 m² 6/7 Kerrostalo
As 44 2h+kt+s 55,5 m² 6/7 Kerrostalo
As 45 2h+kt+s 48,0 m² 6/7 Kerrostalo
As 46 3h+kt+s 73,5 m² 6/7 Kerrostalo
As 47 3h+kt+s 64,5 m² 6/7 Kerrostalo
As 48 2h+kt 39,0 m² 6/7 Kerrostalo
As 49 2h+kt 39,0 m² 7/7 Kerrostalo
As 50 3h+kt+s 62,0 m² 7/7 Kerrostalo
As 51 3h+kt+s 64,0 m² 7/7 Kerrostalo
As 52 2h+kt+s 55,5 m² 7/7 Kerrostalo
As 53 2h+kt+s 48,0 m² 7/7 Kerrostalo
As 54 3h+kt+s 73,5 m² 7/7 Kerrostalo
As 55 3h+kt+s 64,5 m² 7/7 Kerrostalo
As 56 2h+kt 39,0 m² 7/7 Kerrostalo

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa.

Vuodesta 2019 lähtien tehdyissä uusissa asumisoikeussopimuksissa ja vuodesta 2020 tehdyissä vuokrasopimuksissa asukas on sitoutunut olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella mahdollista erikseen osoitettua tupakointipaikkaa lukuun ottamatta. Uudiskohteissa savuttomuusehto on otettu käyttöön jo aiemmin.

Osa kiinteistöistämme on kokonaan savuttomia. Savuttomuus tarkoittaa sitä, että tupakointi on kiellettyä kiinteistössä, sen asunnoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.

Jätä meille asuntohakemus

Täyttämällä hakemuksen voit hakea meiltä vuokra-asuntoa, jättää asumisoikeushakemuksen sekä vapaisiin ja vapautuviin asuntoihin että varattuihin asumisoikeuskohteisiin. Saat asuntotarjouksen heti kun voimme tarjota toiveitasi vastaavaa asuntoa. Mikäli sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä asunnon tai kohteen myyntineuvottelijaan.

Tutustu asuntoon ennen päätöstä

Voit tutustua asuntoon ensin ja päättää vasta sitten, haluatko tehdä kanssamme sopimuksen. Mikäli olet hyväksynyt asumisoikeusasunnon asuntotarjouksen, pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden tutustua asuntoon jo tarjouskierroksen aikana. Järjestämme jonkin verran myös yleisiä näyttöjä vapaissa asunnoissamme. Uudiskohteissa ei valitettavasti voi järjestää vastaavanlaisesti näyttöjä kuin jo valmistuneissa kohteissa.