vuokrakohde
varallisuusrajat

Lekatie 9 B, Karjasilta, 90140 OULU

Lekatie 9 B-talo sijoittuu suositulle Karjasillan alueelle, perinteikkääseen ja tunnelmalliseen kaupunginosaan. Vehreä ja kodikas Karjasilta sijaitsee vajaan parin kilometrin päässä keskustan palveluista.

Talo sijoittuu Ahjo-Kalevan kotikortteliin, joka muodostaa valmistuessaan kymmenen kerrostalon viihtyisän kokonaisuuden. Seitsemänkerroksisessa vuokrakerrostalossa on kaikkiaan 56 asuntoa. Kohteessa on erikokoisia kaksioita ja kolmioita, joissa on lasitetut parvekkeet ja osassa omat saunat. Huoneistojen kalusteet ovat väriltään valkoisia ja laminaattilattiat ovat väriltään modernin vaaleat. Pesuhuoneet ovat laatoitettuja ja niissä on miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys. Huoneistoissa on vesimittarit ja vesilaskutus tasataan vuosittain todellisen kulutuksen mukaan. Huoneistojen ikkunoissa on sälekaihtimet.

Asukkaiden käytössä on hyvät yhteiset tilat, joihin kuuluu mm. talosauna, pesula, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto ja kerhohuone. Huoneistokohtaiset irtainvarastot löytyvät kellarikerroksen väestönsuojasta. Kohteen pysäköintipaikat sijoittuvat maan alle, korttelin yhteiseen autohalliin, josta pääsee suoraan hissillä asuinkerroksiin. Kohde on savuton.

Haluttu ja viihtyisä Karjasillan alue on valittu Suomen parhaaksi asuinalueeksi. Kaikki arjen palvelut ja harrastusmahdollisuudet löytyvät lyhyen kävely- tai pyöräilymatkan päästä, ja omalla autolla pääsee nopeasti eri puolille Oulua.
Talo on valmistunut kesäkuun 2019 lopussa.
Täytä vuokrahakemus Kohteen esite Muutto­tarkastus­lomake TA-Asukassivut

Huoneistoluettelo

H.nimi Krs. Tyyppi Pinta-ala Pohja­kuva
Talo B, Lekatie 9 B, Kerrostalo, -krs. , Hissejä: 1
Valmistunut: 28.06.2019
B1 1 2h+kt 52.5 m² klikkaa
B2 1 3h+kt+s 64.5 m² klikkaa
B3 1 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B4 1 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B5 1 3h+kt+s 62.5 m² klikkaa
B6 1 3h+kt+s 64.0 m² klikkaa
B7 1 2h+kt+s 55.5 m² klikkaa
B8 1 2h+kt+s 48.0 m² klikkaa
B9 2 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B10 2 3h+kt+s 62.0 m² klikkaa
B11 2 3h+kt+s 64.0 m² klikkaa
B12 2 2h+kt+s 55.5 m² klikkaa
B13 2 2h+kt+s 48.0 m² klikkaa
B14 2 3h+kt+s 73.5 m² klikkaa
B15 2 3h+kt+s 64.5 m² klikkaa
B16 2 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B17 3 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B18 3 3h+kt+s 62.0 m² klikkaa
B19 3 3h+kt+s 64.0 m² klikkaa
B20 3 2h+kt+s 55.5 m² klikkaa
B21 3 2h+kt+s 48.0 m² klikkaa
B22 3 3h+kt+s 73.5 m² klikkaa
B23 3 3h+kt+s 64.5 m² klikkaa
B24 3 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B25 4 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B26 4 3h+kt+s 62.0 m² klikkaa
B27 4 3h+kt+s 64.0 m² klikkaa
B28 4 2h+kt+s 55.5 m² klikkaa
B29 4 2h+kt+s 48.0 m² klikkaa
B30 4 3h+kt+s 73.5 m² klikkaa
B31 4 3h+kt+s 64.5 m² klikkaa
B32 4 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B33 5 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B34 5 3h+kt+s 62.0 m² klikkaa
B35 5 3h+kt+s 64.0 m² klikkaa
B36 5 2h+kt+s 55.5 m² klikkaa
B37 5 2h+kt+s 48.0 m² klikkaa
B38 5 3h+kt+s 73.5 m² klikkaa
B39 5 3h+kt+s 64.5 m² klikkaa
B40 5 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B41 6 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B42 6 3h+kt+s 62.0 m² klikkaa
B43 6 3h+kt+s 64.0 m² klikkaa
B44 6 2h+kt+s 55.5 m² klikkaa
B45 6 2h+kt+s 48.0 m² klikkaa
B46 6 3h+kt+s 73.5 m² klikkaa
B47 6 3h+kt+s 64.5 m² klikkaa
B48 6 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B49 7 2h+kt 39.0 m² klikkaa
B50 7 3h+kt+s 62.0 m² klikkaa
B51 7 3h+kt+s 64.0 m² klikkaa
B52 7 2h+kt+s 55.5 m² klikkaa
B53 7 2h+kt+s 48.0 m² klikkaa
B54 7 3h+kt+s 73.5 m² klikkaa
B55 7 3h+kt+s 64.5 m² klikkaa
B56 7 2h+kt 39.0 m² klikkaa

Savuton kiinteistö

Tupakointi on kielletty koko kiinteistössä, sen huoneistoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa lukuunottamatta mahdollista erikseen merkittyä tupakointipaikkaa.

Lue lisää ta.fi/savuttomuus.

Yhteystiedot

Myynti Rajaniemi Karoliina
puh. 040 922 2673
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Kiinteistömanageri Saastamoinen Ville
puh. 045 7734 3771
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Kiinteistösihteeri Lapinlampi Riitta
puh. 045 7734 3853
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Huoltoyhtiö Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy
puh. 010 821 6000
päivystys 010 821 6010 E / 010 821 6009 P
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Asiakaspalvelu puh. 045 7734 3777

Palvelupyyntö asukkaille Palvelupyyntöjä käsitellään arkisin kello 8 - 16.
Muina aikoina ja akuuteissa tapauksissa, kuten vesivahingot, ota yhteyttä suoraan huoltoyhtiön päivystysnumeroon.

Tyyppi Lämmitys Kpl
Autohallipaikka Ei lämpöpistoketta 56

Autopaikkoihin liittyvissä asioissa ota yhteyttä kohteen kiinteistösihteeriin.

Lämmönlähde Kaukolämpö
Lämmitysjärjestelmä Vesikeskuslämmitys (patterit)
Ilmanvaihto Keskitetty tulo-ja poisto LTO:lla
Katso kartta