Asunnon kuvaus
Kaksikerroksinen neliö vapautumassa marraskuun lopussa, mahdollisesti jo marraskuun alussa. Ilmoituksessa oleva käyttövastike sekä muut käyttökorvaukset ovat voimassa vuoden 2024 loppuun asti. Vuoden 2025 tammikuussa voimaan astuva käyttövastike sekä muut käyttökorvaukset vahvistuvat lokakuun loppupuolella.
Tietoa kohteesta, jossa asunto sijaitsee
Itäkaari 1/ Länsikaari 2 on kaksikerroksisista rivitaloista muodostuva asumisoikeuskohde Keravan Ahjonlaaksossa. Vuonna 2006 valmistuneessa kohteessa on yhteensä 26 asuntoa.
Ahjonlaakso on rauhallinen ja vehreä kaupunginosa Lahdenväylän itäpuolella lähellä Sipoon rajaa. Itäkaaren rivitaloasunnot soveltuvat erinomaisesti lapsiperheille. Taloyhtiön piha on suuri ja leikkialue on turvallisella paikalla. Ahjossa on koulu ja kaksi päiväkotia. Ruokakauppa ja apteekki ovat parinsadan metrin päässä ja muut palvelut ovat Keravan keskustassa noin kahden kilometrin päässä.