Finnoon alueelle Espooseen on valmistunut uusia asuntoja alkuvuodesta 2024. Peijinkatu 1 B ja C -taloissa on kaikkiaan 89 asumisoikeusasuntoa, jotka sijoittuvat kerroksiin 2-8.
Asukkaiden käytössä on monipuoliset yhteistilat, kuten saunaosastot ja kerhotila, talopesula ja kuivaushuoneet sekä ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarastot. Pyörille on säilytystilaa ulkoiluvälinevarastoissa, joissa voi ladata myös sähköpyörää. Jokaiselle asunnolle on myös oma irtaimistovarasto. Sisäpihalla on runsaasti leikki- ja oleskelutilaa. Autoille on paikkoja pihalla sekä ensimmäisen kerroksen lämpimässä autohallissa.
Merihenkisestä Finnoon alueesta tulee valmistuessaan 17 000 asukkaan kaupunginosa, jonka korkeat rakennukset muodostavat omaleimaisen miljöön. Finnoota rakennetaan energiatehokkaasti ja kaupunginosasta tavoitellaan kestävän kaupunkirakentamisen edelläkävijää.
Liikenneyhteydet alueelta ovat loistavat, sillä Länsiväylälle ajaa vain muutamassa minuutissa ja metrolla pääsee matkustamaan kätevästi läheiseltä metroasemalta. Finnoossa panostetaan myös sujuviin pyöräily-yhteyksiin ja vehreisiin pyöräreitteihin.
Alueelle tulee kattavat palvelut ja lapsiperheiden arkea helpottamaan on kaavailtu kahta yhtenäiskoulua ja useita päiväkoteja. Matinkylän, Espoonlahden ja Merituulentien ympäristön palveluihin on muutamien minuuttien ajomatka. Reilun kahden kilometrin päässä on kauppakeskus Ison Omenan palvelut, joiden joukosta löytää lähes kaiken tarvittavan.
Finnoon alueen ainutlaatuinen luonto tarjoaa upeat puitteet ulkoilulle. Merenranta on kävelymatkan päässä ja saaristolaivojen kyydissä pääsee retkille kaupungin ulkoilusaariin.
Huoneistovalikoima
Huoneistotyyppi | m² | kpl |
---|---|---|
1h+kt | 31 — 33 | 12 |
2h+kt | 43 — 50 | 28 |
2h+kt+s | 49 — 56 | 14 |
3h+kt | 58.5 — 66 | 12 |
3h+kt+s | 64.5 — 69.5 | 14 |
4h+kt+s | 80 — 80 | 7 |
5h+kt+s | 98 — 98 | 2 |
Huom! Kohde-esitteen tiedot ovat esitteen laatimishetkeltä. Osa tiedoista on saattanut muuttua.
Aluetarinat
Kohteen perustiedot
- Osoite: Peijinkatu 1
- Postinumero: 02270
- Kaupunki: Espoo
- Kaupunginosa: Kaitaa
- Kaupunginosan tarkenne: Finnoo
- Asuntoja: 89
- Valmistumisvuosi: 2024
- Energialuokka: A2018
- Talotyyppi: Kerrostalo
- Lämmitysmuoto: Maalämpö
- Ilmanvaihtomuoto: Koneellinen tulo/poisto
- Hissi: Rappu 1 C, Rappu 1 B
- Talosauna: Kyllä
- Autopaikat: 54 kpl. Kohteessa sähköautojen latausmahdollisuus. Kysy lisää!
Yhteystiedot
Huolto
Huollon yhteystiedot löydät kohteen ilmoitustaululta.
Asiakaspalvelukeskus
puh. 045 7734 3777, info@ta.fi
Huom. Puhelinnumeromme eivät vastaanota tekstiviestejä.
Kohteen vapaat ja vapautuvat asunnot
Huoneistonumero | Huoneistotyyppi | m² | Kerros | Tila |
---|---|---|---|---|
B 54 | 3h+kt | 66,0 | 2/8 | Vapaa |
B 59 | 2h+kt | 48,0 | 3/8 | Vapautumassa |
C 125 | 2h+kt | 43,0 | 7/8 | Vapautumassa |
Huoneistot ja pohjakuvat
(Kohteen kaikki tarjolla olevat sekä varatut huoneistot)