Asumisoikeusasunnot, Willamonkuja 1, Radantausta, 96100, Rovaniemi

Rovaniemelle valmistui kesäkuussa 2023 yhteensä 33 asumisoikeusasuntoa luonnonläheiselle sijainnille, parin kilometrin päähän keskustasta. Viisikerroksisessa asumisoikeustalossa on viihtyisiä asuntoja yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Jokaisella asunnolla on oma lasitettu parveke. Yksiöitä lukuun ottamatta asunnoissa on omat saunat.

Willamonkuja 1:n asukkailla lähellä ovat niin kaikki keskustan palvelut kuin metsäiset ulkoilureitit. Pienemmät lähikaupat sekä Eteläkeskuksen kauppakeskittymä palveluineen ovat myös kävelyetäisyydellä. Kulkuyhteydet eri suuntiin ovat hyvät. Esimerkiksi keskustaan pääsee oman auton lisäksi kävelemällä tai pyörällä kevyen liikenteen väylää pitkin.

Asukkaiden käytössä on talopesula ja kuivaushuone. Jokaiselle asunnolle on oma irtainvarasto talon ensimmäisessä kerroksessa, jossa on myös säilytystilaa lastenvaunuille. Piha-alueella on naapurikiinteistön kanssa yhteinen leikkialue sekä varasto ja katos polkupyörille. Autoille on 19 katospaikkaa ja 13 avopaikkaa. Kiinteistö on savuton.

Kiinteistö liitetään kaukolämpöverkkoon ja asunnoissa on vesikiertoinen patterilämmitys. Kosteiden tilojen lattioissa on sähköinen mukavuuslattialämmitys, joka kytketään kiinteistön sähkönmittaukseen. Asumismukavuutta lisäävät sälekaihtimet ikkunoissa. Kohteessa on kaapeli-TV.

Huoneistovalikoima

Huoneistotyyppi kpl
1h+kt 33.5 — 33.5 2
2h+kt+s 44 — 53 9
3h+kt+s 59 — 72 18
4h+kt+s 82.5 — 82.5 4

Huom! Kohde-esitteen tiedot ovat esitteen laatimishetkeltä. Osa tiedoista on saattanut muuttua.

Kohteen perustiedot
  • Osoite: Willamonkuja 1
  • Postinumero: 96100
  • Kaupunki: Rovaniemi
  • Kaupunginosa: Radantausta
  • Asuntoja: 33
  • Valmistumisvuosi: 2023
  • Energialuokka: B2018
  • Talotyyppi: Kerrostalo
  • Lämmitysmuoto: Kaukolämpö
  • Ilmanvaihtomuoto: Asuntokohtainen tulo/poisto
  • Hissi: Rappu 1 B
  • Autopaikat: 32 kpl. Kohteessa sähköautojen latausmahdollisuus. Kysy lisää!
Yhteystiedot
Myynti
Sari Kiviniemi 0409222898 sari.kiviniemi@ta.fi
Kiinteistömanageri
Jaakko Klemetti 04577343774 jaakko.klemetti@ta.fi
Kiinteistösihteerit
Tiina Väinämö-Taivalkoski 04577343883 tiina.vainamo-taivalkoski@ta.fi
Saila Soini 04577349255 saila.soini@ta.fi
Huoltoyhtiö
Alltime Suomi Oy Rovaniemi 0105833050 rovaniemi.toimisto@alltime.fi

Huolto
Huollon yhteystiedot löydät kohteen ilmoitustaululta.

Asiakaspalvelukeskus
puh. 045 7734 3777, info@ta.fi

Huom. Puhelinnumeromme eivät vastaanota tekstiviestejä.

Huoneistot ja pohjakuvat

(Kohteen kaikki tarjolla olevat sekä varatut huoneistot)

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Talotyyppi Pohja
Talo B
B 1 3h+kt+s 59,0 m² 1/5 Kerrostalo
B 2 3h+kt+s 66,0 m² 1/5 Kerrostalo
B 3 2h+kt+s 53,0 m² 1/5 Kerrostalo
B 4 1h+kt 33,5 m² 1/5 Kerrostalo
B 5 1h+kt 33,5 m² 1/5 Kerrostalo
B 6 3h+kt+s 72,0 m² 2/5 Kerrostalo
B 7 3h+kt+s 66,0 m² 2/5 Kerrostalo
B 8 2h+kt+s 53,0 m² 2/5 Kerrostalo
B 9 4h+kt+s 82,5 m² 2/5 Kerrostalo
B 10 3h+kt+s 65,5 m² 2/5 Kerrostalo
B 11 2h+kt+s 44,0 m² 2/5 Kerrostalo
B 12 3h+kt+s 63,5 m² 2/5 Kerrostalo
B 13 3h+kt+s 72,0 m² 3/5 Kerrostalo
B 14 3h+kt+s 66,0 m² 3/5 Kerrostalo
B 15 2h+kt+s 53,0 m² 3/5 Kerrostalo
B 16 4h+kt+s 82,5 m² 3/5 Kerrostalo
B 17 3h+kt+s 65,5 m² 3/5 Kerrostalo
B 18 2h+kt+s 44,0 m² 3/5 Kerrostalo
B 19 3h+kt+s 63,5 m² 3/5 Kerrostalo
B 20 3h+kt+s 72,0 m² 4/5 Kerrostalo
B 21 3h+kt+s 66,0 m² 4/5 Kerrostalo
B 22 2h+kt+s 53,0 m² 4/5 Kerrostalo
B 23 4h+kt+s 82,5 m² 4/5 Kerrostalo
B 24 3h+kt+s 65,5 m² 4/5 Kerrostalo
B 25 2h+kt+s 44,0 m² 4/5 Kerrostalo
B 26 3h+kt+s 63,5 m² 4/5 Kerrostalo
B 27 3h+kt+s 72,0 m² 5/5 Kerrostalo
B 28 3h+kt+s 66,0 m² 5/5 Kerrostalo
B 29 2h+kt+s 53,0 m² 5/5 Kerrostalo
B 30 4h+kt+s 82,5 m² 5/5 Kerrostalo
B 31 3h+kt+s 65,5 m² 5/5 Kerrostalo
B 32 2h+kt+s 44,0 m² 5/5 Kerrostalo
B 33 3h+kt+s 63,5 m² 5/5 Kerrostalo

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa.

Vuodesta 2019 lähtien tehdyissä uusissa asumisoikeussopimuksissa ja vuodesta 2020 tehdyissä vuokrasopimuksissa asukas on sitoutunut olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella mahdollista erikseen osoitettua tupakointipaikkaa lukuun ottamatta. Uudiskohteissa savuttomuusehto on otettu käyttöön jo aiemmin.

Osa kiinteistöistämme on kokonaan savuttomia. Savuttomuus tarkoittaa sitä, että tupakointi on kiellettyä kiinteistössä, sen asunnoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.

Jätä meille asuntohakemus

Täyttämällä hakemuksen voit hakea meiltä vuokra-asuntoa, jättää asumisoikeushakemuksen sekä vapaisiin ja vapautuviin asuntoihin että varattuihin asumisoikeuskohteisiin. Saat asuntotarjouksen heti kun voimme tarjota toiveitasi vastaavaa asuntoa. Mikäli sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä asunnon tai kohteen myyntineuvottelijaan.

Tutustu asuntoon ennen päätöstä

Voit tutustua asuntoon ensin ja päättää vasta sitten, haluatko tehdä kanssamme sopimuksen. Mikäli olet hyväksynyt asumisoikeusasunnon asuntotarjouksen, pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden tutustua asuntoon jo tarjouskierroksen aikana. Järjestämme jonkin verran myös yleisiä näyttöjä vapaissa asunnoissamme. Uudiskohteissa ei valitettavasti voi järjestää vastaavanlaisesti näyttöjä kuin jo valmistuneissa kohteissa.