Asumisoikeusasunnot, Suvialankaari 1, Niemenranta, 33400, Tampere

Syyskuussa 2025 valmistunut asumisoikeuskerrostalo Niemenrannan kaupunginosaan. Ylimmän kerroksen asukkaiden yhteisestä saunasta, kerhohuoneesta ja parvekkeelta on hulppeat näkymät. Jokaiselle asunnolle kuuluu lämmin irtaimistovarasto ja lisäksi talon alakerrasta sekä piha-alueen erillisrakennuksesta löytyy ulkoiluvälinevarastot. Lähikauppaan on matkaa vain noin 100 metriä ja Niemenrannan alueella on muun muassa ulkokuntosali, kahvila, kampaamopalveluita ja sisustusliike. Niemenrannan kotisatama rakentuu asukkaiden pienvenesatamaksi. Lähialueilla sijaitsee myös päiväkoteja ja kouluja sekä Lielahden kattavat palvelut kauppoineen ja ravintoloineen sijaitsee noin 2,5 kilometrin päässä. Lielahdesta löytyy myös kirjasto ja terveyspalveluja. Kevyen liikenteen väylä kulkee Näsijärven rantaa pitkin ja julkiset liikenneyhteydet ovat hyvät. Ratikkareitti kulkee viereistä katua ja lähin pysäkki sijaitsee vain n. 100 metrin päässä. Tampereen keskustaan on matkaa noin kahdeksan kilometriä. Vedenkulutus mitataan huoneistokohtaisesti. Vedestä maksetaan henkilölukuun perustuva ennakkomaksu, joka tasataan kulutuksen mukaisesti. Autopaikat varataan ensisijaisesti suuremmille asunnoille. Jos paikkoja on vapaana, myös pienemmillä asunnoilla on mahdollisuus varata paikka luopumisehdolla, jolloin paikasta voi joutua luopumaan 14 vrk irtisanomisajalla.

Yleinen arvonlisäverokanta on noussut 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024 alkaen. Valtion tukemassa asumisoikeustalossa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymistä rakennus- tai hankintakustannuksista (hankinta-arvo) voidaan kerätä asumisoikeusmaksuina enintään 15 prosenttia. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus on hyväksynyt kohteen rakennuskustannukset 24 prosentin verokannalla. Mikäli asumisoikeushankkeen rakennuskustannukset nousevat arvonlisäverokannan korotuksesta johtuen, voidaan asumisoikeusmaksuja joutua tarkistamaan, kuitenkin alle 1,5 %:ia. Mahdolliset asumisoikeusmaksujen tarkistukset tehdään kohteen valmistumisen jälkeen. Asumisoikeusmaksujen tarkistamisesta tiedotetaan asumisoikeuden haltijoita kirjallisesti.

Huoneistovalikoima

Huoneistotyyppi kpl
2h+kt 50 — 50 16
3h+kt 67,5 — 73 21

Huom! Kohde-esitteen tiedot ovat esitteen laatimishetkeltä. Osa tiedoista on saattanut muuttua.

Kohteen perustiedot
  • Osoite: Suvialankaari 1
  • Postinumero: 33400
  • Kaupunki: Tampere
  • Kaupunginosa: Niemenranta
  • Asuntoja: 37
  • Valmistumisvuosi: 2025
  • Energialuokka: B2018
  • Talotyyppi: Kerrostalo
  • Lämmitysmuoto: Kaukolämpö
  • Ilmanvaihtomuoto: Asuntokohtainen tulo/poisto
  • Hissi: Rappu 1 A
  • Talosauna: Kyllä
  • Autopaikat: 24 kpl. Kohteessa sähköautojen latausmahdollisuus. Kysy lisää!
Yhteystiedot
Myynti
Nina Haataja 04578207768 nina.haataja@ta.fi
Kiinteistömanageri
Mikko Klemetti 0409222483 mikko.klemetti@ta.fi
Kiinteistösihteeri
Sarianne Leimu +3584578817475 sarianne.leimu@ta.fi
Huoltoyhtiö
Pirkanmaan Plushuolto Oy +358451746599 tuija.alisan@plushuolto.fi

Huolto
Huollon yhteystiedot löydät kohteen ilmoitustaululta.

Asiakaspalvelukeskus
puh. 045 7734 3777, info@ta.fi

Huom. Puhelinnumeromme eivät vastaanota tekstiviestejä.

Kohteen vapaat ja vapautuvat asunnot

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Tila
3h+kt 67,5 2/8 Vapaa
2h+kt 50,0 2/8 Vapaa
3h+kt 67,5 5/8 Vapaa
2h+kt 50,0 5/8 Vapaa
2h+kt 50,0 6/8 Vapaa

Huoneistot ja pohjakuvat

Kohteen kaikki huoneistot, sekä vapaat että varatut. Voit hakea myös huoneistoa, joka on varattuna. Varattuja huoneistoja tarjotaan hakijoille sitä mukaa kun niitä vapautuu.

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Talotyyppi Pohja
Talo A
A 1 3h+kt 67,5 m² 1/8 Kerrostalo
A 2 2h+kt 50,0 m² 1/8 Kerrostalo
A 3 2h+kt 50,0 m² 1/8 Kerrostalo
A 4 3h+kt 69,0 m² 2/8 Kerrostalo
A 5 3h+kt 73,0 m² 2/8 Kerrostalo
A 6 3h+kt 67,5 m² 2/8 Kerrostalo
A 7 2h+kt 50,0 m² 2/8 Kerrostalo
A 8 2h+kt 50,0 m² 2/8 Kerrostalo
A 9 3h+kt 69,0 m² 3/8 Kerrostalo
A 10 3h+kt 73,0 m² 3/8 Kerrostalo
A 11 3h+kt 67,5 m² 3/8 Kerrostalo
A 12 2h+kt 50,0 m² 3/8 Kerrostalo
A 13 2h+kt 50,0 m² 3/8 Kerrostalo
A 14 3h+kt 69,0 m² 4/8 Kerrostalo
A 15 3h+kt 73,0 m² 4/8 Kerrostalo
A 16 3h+kt 67,5 m² 4/8 Kerrostalo
A 17 2h+kt 50,0 m² 4/8 Kerrostalo
A 18 2h+kt 50,0 m² 4/8 Kerrostalo
A 19 3h+kt 69,0 m² 5/8 Kerrostalo
A 20 3h+kt 73,0 m² 5/8 Kerrostalo
A 21 3h+kt 67,5 m² 5/8 Kerrostalo
A 22 2h+kt 50,0 m² 5/8 Kerrostalo
A 23 2h+kt 50,0 m² 5/8 Kerrostalo
A 24 3h+kt 69,0 m² 6/8 Kerrostalo
A 25 3h+kt 73,0 m² 6/8 Kerrostalo
A 26 3h+kt 67,5 m² 6/8 Kerrostalo
A 27 2h+kt 50,0 m² 6/8 Kerrostalo
A 28 2h+kt 50,0 m² 6/8 Kerrostalo
A 29 3h+kt 69,0 m² 7/8 Kerrostalo
A 30 3h+kt 73,0 m² 7/8 Kerrostalo
A 31 3h+kt 67,5 m² 7/8 Kerrostalo
A 32 2h+kt 50,0 m² 7/8 Kerrostalo
A 33 2h+kt 50,0 m² 7/8 Kerrostalo
A 34 3h+kt 69,0 m² 8/8 Kerrostalo
A 35 3h+kt 67,5 m² 8/8 Kerrostalo
A 36 2h+kt 50,0 m² 8/8 Kerrostalo
A 37 2h+kt 50,0 m² 8/8 Kerrostalo

Energiatodistukset

Hae kohteen energiatodistukset

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa.

Vuodesta 2019 lähtien tehdyissä uusissa asumisoikeussopimuksissa ja vuodesta 2020 tehdyissä vuokrasopimuksissa asukas on sitoutunut olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella mahdollista erikseen osoitettua tupakointipaikkaa lukuun ottamatta. Uudiskohteissa savuttomuusehto on otettu käyttöön jo aiemmin.

Osa kiinteistöistämme on kokonaan savuttomia. Savuttomuus tarkoittaa sitä, että tupakointi on kiellettyä kiinteistössä, sen asunnoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.

Jätä meille asuntohakemus

Täyttämällä hakemuksen voit hakea meiltä vuokra-asuntoa, jättää asumisoikeushakemuksen sekä vapaisiin ja vapautuviin asuntoihin että varattuihin asumisoikeuskohteisiin. Saat asuntotarjouksen heti kun voimme tarjota toiveitasi vastaavaa asuntoa. Mikäli sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä asunnon tai kohteen myyntineuvottelijaan.

Tutustu asuntoon ennen päätöstä

Voit tutustua asuntoon ensin ja päättää vasta sitten, haluatko tehdä kanssamme sopimuksen. Mikäli olet hyväksynyt asumisoikeusasunnon asuntotarjouksen, pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden tutustua asuntoon jo tarjouskierroksen aikana. Järjestämme jonkin verran myös yleisiä näyttöjä vapaissa asunnoissamme. Uudiskohteissa ei valitettavasti voi järjestää vastaavanlaisesti näyttöjä kuin jo valmistuneissa kohteissa.