
Vastuullisuus
Yleishyödyllisenä yhteisönä päätehtävänämme on tarjota hyvää ja turvallista asumista kohtuullisin kustannuksin. Tämä ydintehtävä ohjaa kaikkea toimintaamme ja vastaa yleishyödylliselle toiminnalle asetettuihin yhteiskunnallisiin odotuksiin.
Vastuullisuus on kiinteä osa liiketoimintaamme ja strategiaamme. Kehitämme toimintaamme pitkäjänteisesti huomioiden ympäristövaikutukset, asukkaiden hyvinvoinnin sekä hyvän hallinnon periaatteet. Keskeisiä painopisteitämme ovat energiatehokkuuden parantaminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen, kiertotalouden edistäminen sekä vastuullinen yhteistyö koko arvoketjussa.
Vastuullisuusraportointi tukee tätä työtä tekemällä tavoitteemme ja edistymisemme läpinäkyviksi. Teemme pitkäjänteistä työtä vastuullisuuden edistämiseksi, koska uskomme sen parantavan asumisen laatua, kestävyyttä ja kohtuuhintaisuutta pitkällä aikavälillä.

Vastuullisuusraportointi
Vastuullisuusraportissa kerromme vastuullisuustyömme keskeisistä teemoista, tavoitteista ja edistymisestä sekä raportoinnin lähtökohdista.

Vuosikertomus
Vuosikertomuksessa kerromme toimintamme keskeisistä tapahtumista, tunnusluvuista ja kehityksestä sekä tavoitteidemme etenemisestä.

Hallinto
Hallintomme perustuu selkeisiin rooleihin, lainsäädäntöön ja yleishyödyllisen toiminnan periaatteisiin. Hallinnolliset ohjeet ohjaavat eettistä ja läpinäkyvää toimintaa.
Vastuullisuusraportointi
TA-Yhtymä-konsernin ensimmäinen vastuullisuusraportti on laadittu vuodelta 2025. Raportoimme vastuullisuudestamme jatkossa vuosittain.
Raportti on laadittu VSME-viitekehyksen mukaisesti, ja siinä on huomioitu soveltuvin osin myös CSRD-direktiivi sekä ESRS-standardien keskeiset aihealueet. Raporttia ei ole varmennettu.
Olemme kehittäneet raportointimalliamme yhteistyössä KOVA ry:n yleishyödyllisten vuokra- ja asumisoikeustoimijoiden kestävyysraportointiryhmän kanssa. Raportointi perustuu tunnistettuihin olennaisiin teemoihin ja tukee vastuullisuustyömme pitkäjänteistä ja läpinäkyvää kehittämistä.

Vastuullisuus osana liiketoimintastrategiaa
Olemme yhdistäneet vastuullisuusseikat tiiviisti osaksi TA-Yhtymä-konsernin strateriaa vuosien 2024–2025 aikana, jolloin määrittelimme konsernin strategian sekä vastuullisuusasioiden painopistealueet ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja yrityskulttuurin sekä hallinnollisen vastuun osa-alueilla.
Strategiaan sisältyy neljä kokonaisuutta:
- Parempaa asumista: Yhdistelmä laatua, hintaa ja kokemusta
- Digi- ja tekoälyratkaisut toiminnan tukena
- Kestävää asumista ja toimintaa
- Osaava henkilöstö ja vahva kulttuuri kilpailuetuna
Näille kokonaisuuksille olemme määritelleet vuoteen 2027 ulottuvat toimintaohjelmat.

Kestävää asumista ja toimintaa -kokonaisuuteen kuuluvat seuraavat aiheet:
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen hillintä, jossa tärkeitä toimenpiteitä ovat hiilijalanjäljen laskenta ja sitä koskevien tavoitteiden asettaminen, muuttuvan ilmaston myötä realisoituvien riskien hallinta, energiankulutus (kulutuksen hallinta, energiatehokkuus ja uusiutuvat energiamuodot), vedenkulutuksen vähentäminen sekä asuntojen lämpöolosuhteiden hallinta.
Resurssien sisäänvirtaus, kiertotalous ja jäte, jossa tärkeitä toimenpiteitä ovat materiaali- ja hankintakriteerien täsmentäminen, korjaustoiminnasta aiheutuvien jätteiden hallinta, asukkaiden tuottaman jätteen lajittelun parantaminen ja jätekustannusten hallinta sekä uusien kiertotalousmahdollisuuksien hyödyntäminen.
Luonnon monimuotoisuuden tukeminen, jossa tärkeitä toimenpiteitä ovat piha-alueiden suunnittelu ja ylläpito ja haitallisten vieraslajien torjunta.
Arvoketjun tuntemus ja ymmärrys, jossa tärkeitä toimenpiteitä ovat toimittajien tarkempi kartoittaminen, valikointi ja luokittelu muun muassa vastuullisuuskriteerien perusteella sekä vuoropuhelu ja yhteistyö toimittajien kanssa sekä arvoketjun tuntemuksen laajentaminen myös organisaation sisäisiin prosesseihin, jotta organisaation eri toiminnot tuntisivat toistensa toimintaa paremmin ja pelaisivat saumattomammin yhteen.
TA-YHTYMÄ-KONSERNIN ARVOKETJU

Sivu päivitetty viimeksi: 29.4.2026