Jätkäsaaressa yhdistyvät urbaani asuminen, yhteisöllisyys ja vihreys

 

Aurinko paistaa helsinkiläisen kerrostaloasunnon ikkunasta sisään. Avoimen parvekkeen ovesta kantautuu lokkien kiljuntaa ja työmaan ääniä. Parvekkeelta voi seurata suurten matkustajalaivojen liikennettä. – Täällä on ihan omanlainen fiilis. Ikkunasta näkyy merimaisema ja sporat, eihän tällaista edes osannut kuvitella, kuvailee Helsingin uudelle asuinalueelle, Jätkäsaareen, kuukautta aiemmin muuttanut Teemu Järvinen.

 teemu

Jätkäsaari on Helsingin lounaiskärkeen, avomeren äärelle rakennettava kaupunginosa, jolle on ominaista monipuoliset palvelut, kivijalkaliikkeet, kattavat raitiovaunuyhteydet sekä sujuvat pyörä- ja kävelyreitit. Vilkas matkustajasatama ja sen mukanaan tuomat turistivirrat luovat kansainvälistä tunnelmaa.

Teemu asuu juuri valmistuneen vuokratalon kuudennessa kerroksessa. Kompaktiin kolmioon mahtuu hyvin koko perhe; isän lisäksi 11-vuotias poika ja 14-vuotias tytär. – Asuimme aiemmin kaksiossa Kampissa, muutaman kilometrin päässä. Kasvaneet lapset tarvitsivat kuitenkin enemmän tilaa, joten olin jo pidempään etsinyt uutta asuntoa tältä alueelta, Teemu kertoo. Oman asunnon lisäksi tilaa löytyy talon yhteisistä tiloista ja esimerkiksi ylimmän kerroksen kattoterassilta. – On siisti tunne, kun oma reviiri ei lopu ulko-oveen vaan voi mennä kattoterassille, vaikka kirjaa lukemaan, Teemu hehkuttaa.

Asuinpaikan valintaa määrittivät Teemun Kampissa sijaitseva työpaikka ja lasten koulun sekä toisen kodin sijainti. Myös uusi asuinalue kiinnosti. – Uuden asuinalueen kehittymistä on mielenkiintoista seurata. Täällä kaikki asukkaat ovat uusia ja jakavat uutuudenviehätyksen, Teemu pohtii.

Jätkäsaari on vielä vuosia rakennustyömaana. Alueelle on tulossa asuntoja 18 000 ja työpaikkoja 6 000 ihmiselle. Järvisten ikkunan alle nousevat myös uusi peruskoulu sekä laaja urheilupuisto. Sadan hehtaarin kokoisen kaupunginosan on tarkoitus valmistua vuoteen 2030 mennessä.

Vihreistä vihrein kerrostalo

Teemun kotitalo, Hyväntoivonkatu 4, on osa Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -tutkimusohjelmaa. Hankkeessa tutkitaan Helsingin yliopiston kanssa urbaaniin kaupunkiympäristöön soveltuvaa viherrakentamista niin biologisesta, rakennusteknisestä kuin sosiologisestakin näkökulmasta.

Talon erikoisuutena ovat korttelin rakennusten katoille rakennettavat viherkattopihat, joilla asukkaat voivat viettää aikaa. Viereisen asumisoikeustalon kanssa yhteinen keittiöpuutarha viljelylaatikoineen sekä lasitettuine viherhuoneineen tarjoavat asukkaille mahdollisuuden esimerkiksi yrttien viljelyyn ja yhteisöllisyyteen talon katolla. – Kattoterassi on ihan mieletön. Haluaisin ensi kesäksi oman viljelylaatikon, jossa kasvattaisin yrttejä, joita voi sitten käydä napsimassa leivän päälle. Ja Chilejä ja ehkä kaalejakin, Teemu suunnittelee.

Ylimmässä kerroksessa sijaitsee upea yhteissaunatila, jonka yhteydessä on puutarhamainen vilvoitteluterassi. – Sauna on ihan luksus. Mahtavaa kun lauteelta voi katsella merta. Se on jotain, mitä en ole tiennytkään kaipaavani, Teemu hehkuttaa. Oman saunavuoronsa lisäksi Teemu käy lähes viikoittain lenkkisaunassa. – Tosi nastaa ja toistaiseksi ollut ainakin hyvin tilaa yhteisvuorollakin.

Kestävän kehityksen sisustusta kierrätysryhmistä

Muuttaessaan Hyväntoivonkadulle Teemu luopui lähes kaikista vanhoista huonekaluistaan. Uutta on hankittu harkiten alueen kierrätysryhmistä. – Sisutus hakee vielä muotoaan. Kaikki on toistaiseksi vähän sekameteliä, Teemu naurahtaa. Mainosalalla työskentelevä Teemu haluaa välttää liian tavaran hankintaa. – Tavara ei maailmasta lopu, hän pohtii.

Yhteisöllisessä talossa kaikkea ei tarvitse edes hankkia. – Muuttaessamme tänne annoin vanhan pyykkikoneeni kaverille ja tarkoitus oli ostaa uusi kone muuton jälkeen. Täällä on kuitenkin niin hyvä talopesula, että en todellakaan aio omaa konetta hankkia, Teemu kehuu talon alakerrassa sijaitsevaa pesulaa.

Teemu on kotiutunut Jätkäsaareen nopeasti. – Olen tykännyt tosi paljon alueesta ja alueen hengestä. Kun kävelen kotiin ja tulen kanavan yli saaren puolelle, olo kevenee. Tosi kiva fiilis tulla tänne, Teemu toteaa. Teemun mukaan Jätkäsaaressa asuu paljon aktiivisia ihmisiä ja jo lyhyessä ajassa naapureista on tullut tuttuja. – Minulle on jo nyt vahvistanut ihan eri tavalla kaupunginosaidentiteetti kuin Kampissa, jolla ei ole samalla tavalla omaa identiteettiä kuin Jätkäsaarella, Teemu pohtii.

– Olen nyt niin tyytyväinen tähän hetkeen, että en tällä hetkellä edes haaveile mistään etelänmatkoista. On tosi kiva tulla kotiin.

 

teemun pojat

Lue lisää:

Hyväntoivonkatu 4, vuokra-asunnot

Länsisatamankatu 36, asumisoikeusasunnot

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.