Kun unelmien kodista tuli totta

Keväinen aurinko herättelee luontoa merellisessä Raisiossa ja kimmeltelee horisontissa pirskahtavilla aalloilla. TA:n syksyllä 2019 valmistuneessa Pellonraivaajankadun asumisoikeuskohteessa asuva Outi Ääri viettää nyt toista kevättä uudessa kodissaan, josta tuli hänelle pettymyksen jälkeen unelmien koti.

-Koti on minulle paikka, jossa rentoudun ja lataan akkuja. Aina kun avaan kotini oven, olen iloinen, että sain juuri tämän asunnon kodikseni.

Outi alkoi etsiä uutta kotia pari vuotta sitten, kun nuorinkin hänen lapsistaan muutti omilleen. Pian hän löysikin TA:n vastavalmistuneet ASO-asunnot Pellonraivaajankadulla jo ennestään hänelle tutulta alueelta Raision Meri-Nuorikkalassa. Asuntojen hakuaika oli kuitenkin jo käynnissä ja Outin järjestysnumero jäi harmillisen suureksi. Hän ei saanut toivomaansa asuntoa ja pettymys oli suuri. Outi päätti kuitenkin jäädä jonottamaan asuntoa.

– TA:lta tarjottiin jonottaessani asuntoja myös muualta. Pellonraivaajankadun asunnot olivat kuitenkin painuneet mieleeni, enkä tarttunut tarjouksiin, Outi kertoo.

Vuosi sitten onni potkaisi ja Outi sai yhteydenoton TA:n myyntineuvottelija Tiina Iivariselta, kun yllättäen juuri hänen toivomansa asunto olikin vapautumassa.

– Hypin riemusta, kun sain Tiinalta puhelun ja tämän unelmoimani kodin, Outi naurahtaa. Odottaminen ei ollut turhaa ja niin Outi lähti katsomaan kolmen huoneen päätyasuntoa myyntineuvottelija Tiinan opastamana.

 – Heti asuntoon sisälle astuessani tiesin, että tämä se on. Tässä on kaikki. Itse asunto on kaunis, nykyaikainen ja valoisa. Paljon säilytystilaa ja kaikki neliöt ovat hyötykäytössä. Lisäksi sijainti on erinomainen, palvelut ovat lähellä, samoin Turun keskusta. Lenkkipolku lähtee melkein oven edestä, on luonnonrauhaa ja meren välitön läheisyys. Melkein liian hyvää ollakseen totta, Outi naurahtaa.

Kuva: Eeva Räihä Asunnon valoisan olohuoneen jatkeena toimii tilava patio.

Laadukasta ja huoletonta elämää ASO-asunnossa

Outi asuu nyt ensimmäisessä asumisoikeusasunnossaan ja kertoo olevansa erittäin tyytyväinen tähän asumismuotoon.

– Asuminen asumisoikeusasunnossa on huoletonta ja laatuun nähden edullista. Uuteen kotiin pääsee kiinni pienellä rahalla ja vastike on kohtuullinen, Outi toteaa.

– Jos joskus haluan tästä unelmakodistani luopua, se käy helposti, ja saan sijoittamani rahan vielä indeksikorotettuna takaisin. Myös TA-Yhtiöt saa Outilta kiitosta.– TA-Yhtiöiden palveluihin olen erittäin tyytyväinen.

Asunto myynnin Tiina Iivarinen otti oikein asiakseen löytää minulle mieluisan kodin. Hän oli kärsivällinen ja palveluhaluinen, vaikka asunnon löytyminen ottikin vähän aikaa. Ongelmat ja kysymykset ovat hoituneet kiinteistömanageri Ismo Luojuksen kanssa tehokkaasti ja nopeasti. Sen kun laitan Ismolle viestiä ja hän aina auttaa. Voinkin suositella asumisoikeusasumista täydestä sydämestäni.

Katso kaikki Pellonraivaajankadun vapaat ja vapautuvat asunnot!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.