Omistusasunto vaihtui uuteen ASO-asuntoon 30 vuoden jälkeen

Yli 30 vuoden omistusasumisen jälkeen Matti Helminen muutti vaimonsa kanssa upouuteen asumisoikeustaloon Tampereen Härmälänrantaan. Pikkuhiljaa lähestyvä putkiremontti ja 20 vuotta taloyhtiön hallituksessa saivat kaipaamaan asuntoa, jossa saa vaan asua miettimättä tulevia remontteja.

 Helmiset olivat miettineet asunnonvaihtoa jo jonkin aikaa, ennen kuin lopulta päätyivät uuteen asumisoikeusasuntoonsa. Pariskunta oli hakenut asumisoikeuden järjestysnumeron jo vuonna 2013, mutta muutolla ei ollut kiirettä.

 – Vuoden 2019 marraskuussa saimme tietää Härmälänrantaan rakennettavasta asumisoikeustalosta. Innostuttiin ja laitettiin ensimmäiseen hakuun paperit vetämään ja saatiin se asunto, joka meillä oli ykkösvaihtoehtona, Matti kertoo.

Turvallinen ja remonttivapaa asumismuoto kiehtoi

Pariskunta ehti asua edellisessä omistusasunnossaan peräti 32 vuotta.– Meillä oli yksi lapsi, kun muutimme sinne, ja myöhemmin syntyi vielä toinen. Kun nuorempi lapsista muutti armeijaikäisenä pois kotoa, asuttiin kymmenisen vuotta kahdestaan neljän huoneen asunnossa, Matti muistelee.

Turvallisuus toistuu Matin puheissa, kun hän pohtii syitä valita asumisoikeusasunto uudesta talosta. – Vuokra-asunnossa on se riski, että jos omistaja haluaa myydä asunnon voi vuokralainen joutua pois kodistaan. Tämä on turvallinen asumismuoto, Matti sanoo.

Matti kertoo olleensa yli 20 vuotta taloyhtiönsä hallituksessa, ja vaikka taloyhtiö oli hyvässä kunnossa ja hyvin hoidettu, niin siitä huolimatta linjasaneeraus vielä odotti tulevaisuudessa.

–  Jäin vuonna 2018 eläkkeelle ja taloyhtiön puheenjohtajana alkoi olla paukut lopussa. Halusimme muuttaa turvallisempaan vaihtoehtoon, jossa ei tarvitse koko ajan miettiä mikä on seuraava remonttikohde. Saa vaan asua ja maksaa vastiketta. Muutto uuteen taloon ja asumisoikeusasuntoon tuntui sopivalta juuri tässä elämänvaiheessa, ainakin toistaiseksi, Matti sanoo.

Uudet asumisoikeusasunnot tulevat haettaviksi useimmiten noin vuotta ennen talon valmistumista. Kun asuntoa hakee heti alkuvaiheessa, on paremmat mahdollisuudet saada juuri toivomansa asunto, riippuen toki hakijoiden määrästä.

–  Yli 55-vuotiailla ei ole varallisuusrajoja, joten oli hyvä, että tiesi että asunnon luultavasti saa, kun vaan hakee. Laitoimme viisi asuntovaihtoehtoa. Kun hakuaika päättyi niin seuraavana aamuna tuli jo viesti, että saatte toivomanne asunnon. Tuli myös samantien ohjeet sopimuksen tekemisestä ja maksamisesta, Matti muistelee.

 

Kaksi muuttajaa, neljän hengen tavarat

Oma asunto meni lopulta helposti kaupaksi, ja Helmiset pääsivät muuttamaan uuteen asuntoonsa syksyllä 2020. Heidän asuntonsa Härmälänrannassa Siivekkeenkatu 1 B:ssä on kolmio, jossa on kaksi vessaa ja sauna. – Koronan vuoksi pääsimme katsomaan asuntoa vasta kolme viikkoa ennen muuttoa, ja tilaa oli vaikea hahmottaa vain kuvien perusteella.

Matti kertoo, että kolmio tuntui ensinäkemältä ahtaalta, kun muuttoa tehtiin isommasta neljän huoneen asunnosta. –Tavaroiden ja huonekalujen kanssa oli tekemistä. Vaikka meitä muutti kaksi, niin sinne muutti neljän hengen tavarat, Matti kertoo viitaten nyt jo aikuisten lasten tavaroihin, joita pariskunnan kotiin oli vuosien saatossa kertynyt.

Kaikki vanhat huonekalut eivät olleet sopivia uuteen kolmioon, joten osa meni vaihtoon ja osa kävi kunnostuksessa. Muuttokaan ei käynyt ihan hetkessä. – Muutettiin useampi kuukausi, mutta eipähän tullut stressiä muutosta, Matti muistelee.

Ylimmän kerroksen asunnosta on hienot maisemat Pirkkalaan ja järvelle. Rakennusaikaisina muutostöinä Helmiset hankkivat lisämaksulliset parvekelasit sekä parvekematon. Laminaattilattian sävyn he saivat valita maksuttomista lattiavaihtoehdoista.

– Hyvä asia on, että molemmissa makuuhuoneissa on vaatehuoneet. Hyvä on myös se, että kylppärin lattialämmitys menee kiinteistösähköön. Tilan pitkäaikaiskestävyyden kannalta on hyvä, että kylppärissä on lattialämmitys, LVI-alalla vuosikymmeniä työskennellyt Matti sanoo.

 

Älykäs parkkihalli ja savuton talo

Tulevaisuudessa Härmälänrantaan saattaa kulkea jopa ratikka. Autoilijoillekin sijainti sopii, sillä autopaikan saa viereisestä parkkihallista. Matti on ollut tyytyväinen autohalliin. – Siellä on tosi toimiva systeemi, saa ajaa mihin ruutuun vaan, piuha kiinni ja kotona puhelimen sovelluksen avulla voi merkata, milloin lähtee ajamaan ja älyboksi lämmittää auton lämpötilan mukaan. Sähköstä maksetaan erikseen, mutta se on tosi edullista, hän kiittelee. Neljäkerroksisen autohallin kaikilla paikoilla onnistuu tarvittaessa myös sähköauton lataus.

Uudessa asumisoikeustalossa on myös modernit yhteiset tilat. – Pyörätilat ja lastenvaunutilat on viimeisen päälle, koiranpesupaikkakin löytyy. Myös pesula on ihan jees, Matti kertoo.

Kiitosta Matilta saa myös talon savuttomuus. – On loistavaa, että ei saa tupakoida missään, ei asunnossa eikä pihalla. Edellisen asunnon alakerrassa asui ketjupolttaja ja savut nousivat asuntoon, joten tupakoimattomuus täällä on hieno juttu.

 

Kuin paluu menneisyyteen

Matille paluu Härmälänrantaan oli kuin paluu menneisyyteen, 1970-luvulle.  – Palasin työelämäni lähtöpisteeseen 50 vuoden jälkeen. Aloitin työni Valmetin lentokonetehtaalla vuonna 1971, ja työskentelin siellä muutaman vuoden. Tehtaasta muistuttaa vanha suojeltu konttorirakennus piippuineen, joka on 100 metrin päässä kotoamme.

Härmälänrannassa on muutenkin tullut käytyä vuosien varrella, sillä pariskunnalla on ollut pienvenesatamassa venepaikka 15 vuoden ajan. – Tyttö asuu miehensä ja lastensa kanssa alle kilometrin päässä Pirkkalan puolella, ja Pirkkalan kauppakeskittymät ovat myös lähellä. Rakentaminen täällä jatkuu vielä viitisen vuotta kokonaisuudessaan, mutta tästä tulee kyllä viihtyisä ja mukava alue.

Matti kertoo, että lapsenlapset käyvätkin leikkimässä isovanhempien luona toisinaan. – Aikuisten lastemme lelut ovat lastenlasten käytössä, he hakevat kylään tullessa jo tottuneesti lelulaatikon sängyn alta, Matti nauraa.

Kotiutuminen on sujunut loppujen lopuksi ihan hyvin. – Aluksi oli vähän vieroitusoireita, kun oltiin asuttu samalla sijainnilla 42 vuotta ja 32 vuotta viimeisessä asunnossa. Eihän sitä ikinä tiedä mihin maailma vie, mutta viihdytty on, viihtyisyys on tällä hetkellä 9+, Matti kiteyttää.

Katso Härmälänrannan kaikki vapaat ja vapautuvat asunnot!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.