Uudet rappuset päivässä! Porrasremontin helppous yllätti Tanjan

Espoon toimiston yhteyteen avattiin syksyllä Showroom, jossa esittelemme laajasti erilaisia remonttiratkaisuja ja vaihtoehtoja, joilla asumisoikeusasuntoja voi kunnostaa mieleisekseen. Tanja Soininen osallistui joulukuun alussa Showroomissa pidettyyn asukasiltaan ja innostui siellä porrasremontista.

Nurmijärveläinen Tanja Soininen muutti lokakuussa 2021 perheensä kanssa jo hieman vanhempaan asumisoikeusasuntoon Kiilakiventie 5:een. Asuntoa on vuosien saatossa hieman kunnostettu, mutta kaksitasoisen asunnon portaat pistivät jo asuntonäytöllä Tanjan silmään. – Ajattelin silloin, että ehkä portaille voisi jotain tehdä, Tanja kertoo.

Remontti jäi muhimaan mieleen ja perhe muutti uuteen kotiin. Kokolattiamatolla päällystetyt portaat olivat melko kuluneet ja lapsiperheen arjessa kävi pian ilmi, että kuluneeseen kokolattiamattoon tarttui paljon pölyä ja likaa. – Portaita sai imuroida lähes päivittäin, Tanja toteaa.

Inspiraatiota Showroomista

Tanja osallistui joulukuussa TA:n Showroomissa pidettyyn asukasiltaan ja innostui siellä porrasremontista. – Showroomissa oli esillä erilaisia portaiden kunnostusvaihtoehtoja ja ajattelin, että se voisi olla ihan helppo juttu. Kun oli valmiiksi yritys, johon ottaa yhteyttä, tuntui se helpommalta kuin lähteä itse jostain miettimään vaihtoehtoja, Tanja toteaa.

 Yleisimmät tavat uusia portaat ovat joko päällystää ne huopamatolla tai esimerkiksi Stepfix-askelmin tai maalata olemassa olevat portaat uudestaan. Stepfix vaikutti Tanjan mielestä parhaalta vaihtoehdolta.  

Asukasillan jälkeen Tanja ottikin yhteyttä suoraan Stepfixin edustajaan ja sai myyjän nopeasti kotikäynnille. – Myyjä tuli käymään, teki hinta-arvion ja toi näytekappaleet mukanaan. Kun sain hinta-arvion, tein muutostyölupahakemuksen kiinteistömanagerille, Tanja kertoo.

Nopea asennus ilman vaivaa

Kaikki sujui nopeasti ja asennus olisi onnistunut jo kolmen viikon päästä yhteydenotosta. – Sovittuna aamuna asentaja tuli paikalle kello kahdeksan. Ennakkovalmisteluja ei juurikaan tarvittu. Eteiseen vaihdoin huonomman maton, jotta siinä voi kulkea kengät jalassa, ja koirat laitoin asennuksen ajaksi toiseen huoneeseen, etteivät ne häiritse. Kun tulin iltapäivällä töistä kotiin, oli uudet portaat jo asennettu, paikat oli siivottu ja roskat viety pois, Tanja kehuu.

Asennustyö ei haitannut normaalia elämää. – Rapuissa sai kulkea työn aikanakin ja lapset siinä menivätkin edes takaisin lähtiessään kouluun, Tanja kertoo.

Onnistunut lopputulos edulliseen hintaan

Kokonaisuudessaan portaiden uusiminen Stepfixillä maksoi Tanjan kodissa noin 2500 euroa. TA hyvittää portaiden kunnostukseen käytettävistä materiaaleista 500 euroa ja työn osuudesta voi hakea kotitalousvähennystä verottajalta. – Itselleni jäi maksettavaksi noin 1400 euroa, Tanja kertoo. Erilaisia hyvityksiä ja vähennyksiä tuli siis yli tuhannen euron arvosta.

Lopputulokseen Tanja on erittäin tyytyväinen. – Uudet portaat on ihanat! Puiset portaat ovat lämpimät ja hiljaiset ja ne on helppo pitää puhtaana. Vähän joutui maksamaan, mutta helposti ja nopeasti kävi koko homma. Epäselvissä asioissa kiinteistömanageri ohjeisti ja asennuksen sai helposti. Olen kaikin puolin tosi tyytyväinen ja voin suositella muillekin, Tanja toteaa.

Järjestämme Showroomissa erilaisia tapahtumia ja teemailtoja, kun koronatilanne sen jälleen sallii. Tällä hetkellä Showroom on avoinna sopimuksen mukaan, voit varata käyntisi sähköpostitse showroom@ta.fi. Showroomin löydät Knitter Business Parkista Espoon Kilosta, osoitteesta Kutojantie 6-8.

Tutustu omatoimiremontointiin ja Showroom-toimintaamme!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.