Ideoita kotiin -blogissa TA:laiset jakavat omia arjen vinkkejään, ideoitaan, tekemisiään ja ajatuksiaan kotiin, asumiseen ja elämiseen liittyen.

Itsetehdyt kynttilät ja paperikukat sopivat hyvin pikkujouluaskareteluksi.

Ekologista pikkujouluaskartelua - astiakynttilöitä ja paperikukkasia

Pikkujoulu ottaa vauhtia joulun odotukseen. Ennen varsinaisia jouluvalmisteluja on vielä hetki aikaa vaikkapa askarteluun. Askarrella voi esimerkiksi pieniä tervetuliaislahjoja joulunaluskyläreissuille perinteisempien kukkatuliaisten sijaan.

Astiavalukynttilät ovat helppoja ja nopeita tehdä ja ne voi personoida saajansa mukaan. Kynttiläastian sekä -materiaalin, värien ja tuoksujen yhdistelmillä voi lahjoista tehdä hyvin erilaisia. Esimerkiksi neilikan, kanelin ja vaniljantuoksuiset kynttilät toivottavat lämpimästi tervetulleeksi kahvipöytään tai kylpyhuoneen kynttilä ihanalla rosmariinin ja laventelin tuoksuilla lisää kylpyhuoneeseen hivenen spa-tunnelmaa.

Kynttilöitä voi valmistaa eri materiaaleista. Tavallisimmat ovat steariini, parafiini, soija- ja mehiläisvaha. Erityisesti joulun aikaan, kun kynttilöitä poltetaan paljon, tuntuu hyvältä valita luontoa säästävä vaihtoehto. Soija- ja mehiläisvaha ovat näistä materiaaleista ekologisimmat. Kasviperäinen soija ja mehiläispesistä peräisin oleva mehiläisvaha palavat puhtaasti, eivät savua tai sisällä myrkyllisiä aineita. Ne myös palavat matalammalla lämmöllä, joten niiden palamisaika on jopa 30-50 % pidempi kuin steariinilla ja parafiinilla. Soija palaa myös lähes tuoksuttomana ja se onkin astmaatikolle muita materiaaleja parempi vaihtoehto.

Mehiläisvahassa on luonnostaan mieto, miellyttävä tuoksu. Itse pidän mehiläisvahan pehmeänkeltaisesta väristä ja kevyesti makeasta tuoksusta niin paljon, etten lisää mehiläisvahakynttilöihin mitään lisäaineita.

Kynttilöiden tekemiseen tarvitset:

  • joko soija- tai mehiläisvahaa
  • kippoja, joihin kynttilät valetaan
  • sydänlankaa
  • varrastikkuja
  • puhdas puulasta vahan sekoittamiseen
  • kaatourallinen kattila

Lisäksi muttei välttämättä:

  • aromaattisia öljyjä
  • elintarvikeväriä

Kynttiläkippojen ja -kuppien tulisi olla kuumuutta kestävää posliinia tai lasia. Esimerkiksi vanhat kahvikupit tai juomalasit sopivat tarkoitukseen hyvin. Myös metalliastiat sopivat erinomaisesti kynttiläastikoiksi. Luonnonvahat voi lämpimänä pyyhkiä helposti pois pinnoilta, joten kippoja voi myös uusiokäyttää. 

Vaikkei kynttilöiden teko mitään sotkuista puuhaa olekaan, kannattaa pöytä kuitenkin suojata sanomalehdillä. Soijavahan hyvä puoli on, että se on biohajoavaa, eli sen voi pestä pinnalta kuin pinnalta vedellä ja saippualla.

Ennen vahan sulattamista solmi sydänlangan pää varrastikkuun ja leikkaa lanka niin pitkäksi, että se juuri ja juuri ylettyy astian pohjaan. Sulata pieni määrä vahaa, kastele sydänlangat siihen ja odota, että vaha jähmettyy. Näin sydänlangoista tulee ryhdikkäät ja ne pysyvät paremmin paikoillaan, kun kaadat sulan vahan kippoon. Mikäli teet kynttilän laakeaan astiaan, kannattaa käyttää kahta tai useampaa sydänlankaa. Varsinkin soijavaha palaa niin matalassa lämpötilassa, ettei yksi sydänlanka välttämättä riitä lämmittämään vahaa koko kipon leveydeltä. Tällöin iso osa kynttilää jää palamatta astian reunoilta.

Soijavahan voi sulattaa joko vesihauteessa tai hellalla. Lämpötila kannattaa pitää mahdollisimman matalana, jottei vaha haihdu. Kun olet sulattanut vahan, aseta varrastikussa oleva sydänlanka keskelle astiaa ja kaada vaha kapeana norona astiaan. Mikäli haluat kynttilään tuoksua tai väriä, kannattaa nämä lisätä vasta juuri ennen kuin kaadat vahaa kippoon. Tuoksuöljytipat voi myös lisätä astian pohjalle. Tuoksu sekoittuu öljyyn, kun sulan vahan kaataa astiaan. Älä irrota varrastikkua sydänlangasta, ennen kuin vaha ja kippo ovat täysin jäähtyneet.

Näin askartelet paperikukkia paketin koristeeksi

Jos kynttilöitä tekee kerralla useamman, kannattaa ne säilöä niin, ettei niihin pääse pölyä tai esimerkiksi eläinten karvoja. Varsinkin pehmeään soijavahaan tarttuu helposti kaikki pienimmätkin roskat. Itse paketoin kynttilät heti niiden jäähdyttyä sellofaaniin ja koristelen lahjapaketin itsetehdyin paperikukkasin. Paperikukkien materiaaliksi sopii loistavasti vanhat sanoma- tai aikakauslehdet.

Paperikukkia varten tarvitset:

  • paperia
  • sakset
  • liimaa (kiiltäväpintaista paperia varten tarvitaan kuumaliimaa)
  • viivotin
  • kynä
  • klemmareita

Paperikukkien askarteluohje.

Leikkaa neliönmuotoisia palasia paperista. Paperin paksuudesta riippuen tarvitset palasia noin 8-12 kpl. Taittele palaset alla olevan ohjeen mukaan ja liimaa ne kukan terälehdiksi. Jos käytät paperiliimaa, auttaa klemmari pitämään terälehden kasassa, kunnes liima on kuivunut. Liimaa lopuksi kuivuneet terälehdet ulkoreunoista kiinni toisiinsa. Kukan saat kiinnitettyä pakettiin joko kuumaliimalla, tai tekemällä reiän kukan kapeaan juureen ja pujottamalla kukan siitä lahjanaruun.

Paperikukan taitteluohje.

Paperikukkasia voi askarrella myös käytetystä lahjapaperista. Tulevana jouluna voikin ottaa talteen ne kaikkein kauneimmat lahjapaperit ja askarrella koristeita seuraavaa joulua varten. Näin saa ainakin osan joulun paperiroskavuoresta kivasti uusiokäyttöön.

Mukavia askarteluhetkiä ja lempeiden tuoksujen lämmittämää pikkujouluaikaa!