Sivustomme käyttää evästeitä, jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän. Lue lisää tietoa aiheesta

Koira ei aina vaadi omaa pihaa ja paljon tilaa. Myös kerrostaloasunto sopii koiraperheelle, kunhan koira tottuu kerrostalon ääniin ja asunto on riittävän iso koirankin tarpeisiin.

 

martta1 pieni

Pirkko Tuomikoski asuu Martta-koiransa kanssa Helsingin Ajomiehentiellä asumisoikeuskerrostalossa. – Hankin ensimmäisen koirani vuonna 1995, kun muutin yksiöstä kaksioon, Pirkko muistelee. Tuomikoskella on ollut siitä lähtien lähes jatkuvasti koira, nyt hän asuu vajaa kaksivuotiaan karkeakarvaisen mäyräkoiransa kanssa Konalassa. – Täällä asuu paljon koiria, niin meidän talossa kuin naapuritaloissakin, Pirkko kertoo. Konala sopii hyvin koiraperheille, sillä alueella on hyvät lenkkeilymaastot. Valitettavasti lähin koirapuisto on toistaiseksi poissa käytöstä tietyömaan takia.

Pitkiä lenkkejä ja uusia kavereita

Pirkko on hankkinut koiran erityisesti lenkkikaverikseen. – Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä ja ulkoitua ja kyllähän koira sosiaalistaa paljon, kun tulee juteltua toisten koiraihmisten kanssa, hän kertoo. Pirkko on asunut Ajomiehentiellä talon valmistumisesta, vuodesta 2011, alkaen ja ystävystynyt useammankin naapurin kanssa koirien kautta. – Martalla on monta vakiolenkkikaveria, esimerkiksi skotlanninterrieri Uuno, australianterrieri Lulu, Tipi-snautseri sekä naapuritalossa asuvat Fania, Mimosa, Amanda ja Bertta, Pirkko luettelee. Pirkko ja Martta lenkkeilevät kahdestaan tai yhdessä naapureiden kanssa kolmesti päivässä, yhteensä jopa 2-3 tuntia, viikonloppuisin jopa enemmänkin.

Koulutusta pienestä pitäen

Edellisen koiran kuoltua, Pirkko etsi pitkään aikuista koiraa, mutta ei löytänyt kerrostaloasuntoon sopivaa koiraa. – Kaikki tarjolla olevat koirat olivat herkkiä haukkumaan, joten en sellaista voinut ottaa. Päädyin sitten ottamaan pennun, jonka pystyin pienestä saakka kouluttamaan ja opettamaan kerrostalon tavoille. Martta oli reilu seitsemän viikkoa vanha ja hieman yli kilon painava pentu muuttaessaan Pirkon luokse. – Olin ensimmäisen viikon kotona, mutta aloin heti opettamaan Marttaa olemaan myös yksin. Palatessani töihin kävi eläkkeellä oleva naapurini ensin muutaman viikon ajan päivisin katsomassa, että Martalla on kaikki hyvin ja hetken seurustelemassa hänen kanssaan, Pirkko muistelee.

Martta oppi nopeasti käyttäytymään hyvin myös yksin ollessaan eikä ole enää pentuaikojen jälkeen tehnyt tuhojaan. – Näin kesäaikaan Martta viihtyy hyvin lasitetulla parvekkeella, josta tarkkailee pihan touhuja. Martta ei hauku yksinollessaan, naapuri olisi kyllä kertonut, jos asunnostani kuuluisi melua, Pirkko kertoo.

Pirkko ei enää osaisi kuvitella elävänsä ilman koiraa. – Kaikki kolme koiraani ovat olleet mäyräkoiria, mutta seuraavaksi valitsen varmaankin jonkin helpomman rodun. Vanhana ei sitten enää jaksa lenkkeillä niin paljon kuin mäyräkoirat vaativat.

Pirkon vinkit kerrostaloon sopivan koiran löytämiseksi:

 

  1. Ota selvää rotuominaisuuksista ja valitse vähän haukkuva rotu.martta2 pieni

  2. Valitse rotu neliöitten mukaan; pieneen asuntoon ei voi kovin suurta koiraa ottaa.

  3. Totuta koira pennusta saakka yksinoloon.

  4. Panosta hyvään peruskoulutukseen.

  5. Mikäli otat aikuisen koiran, varmista että se on tottunut olemaan kerrostalossa.

 

 

 

 

 

 

Koirat, kuten muutkin lemmikkieläimet, ovat tervetulleita asuntoihimme. Muistathan kuitenkin ottaa naapurit huomioon ja pitää koirasi piha-  alueella kytkettynä sekä huolehtia siitä, ettei lemmikki yksinollessaan häiritse naapureita. Muista myös aina korjata mahdolliset jätökset pihalta ja ulkoiluttaa lemmikki piha-alueen ulkopuolella.

Ajomiehentie 14 on vuonna 2011 valmistunut asumisoikeuskohde, joka sijaitsee Helsingin Konalassa Vihdintien varressa vanhalla Hartwallin  tontilla. Kauppakeskus Ristikko palveluineen sijaitsee aivan naapurissa. Ajomiehentieltä on hyvät kulkuyhteydet moneen suuntaan. Ajomiehentie 14:ssä on yhteensä 87 kerrostaloasuntoa kahdessa rakennuksessa.

Lue lisää:

Ajankohtaista