Kynttilät ja erilaiset ulkotulet luovat tunnelmaa ja juhlan tuntua arjen keskelle varsinkin pimeään vuodenaikaan. Ne piristävät mieltä ja tuovat valoa pimentyviin iltoihin. Kuitenkin kynttilät ja ulkotulet aiheuttavat myös vaaratilanteita ja voivat sytyttää isommankin tulipalon. Samoin sauna on valitettavan usein tulipalon syttymispaikka. Huolellinen ennaltaehkäisy vähentää tulipalojen riskiä ja moni tulipalo onkin estettävissä jo etukäteen.

iStock 476267033

Kynttilöiden käyttö

Moni pitää kynttilöistä ja niitä poltetaan varsinkin talvella paljon. Kynttilät luovat tunnelmaa ja ovat monessa perheessä iso osa arkea varsinkin iltaisin. Kynttilöitä polttaessa kannattaa kiinnittää huomioita seuraaviin asioihin:

  • Älä jätä kynttilöitä koskaan palamaan yksin. Sammuta kynttilät aina, vaikka menisit vain toiseen huoneeseen kodin sisällä. 
  • Sijoita kynttilät niin, etteivät lapset pääse kosketuksiin niiden kanssa.
  • Polta kynttilöitä ainoastaan palamattomalla alustalla ja huolehdi, etteivät ne pääse kaatumaan.
  • Tarkista aina, ettei kynttilöiden vieressä tai yläpuolella ole mitään helposti syttyvää kuten verhoja, huonekasveja tai muita koristeita.
  • Vältä kynttilöiden polttamista kirjahyllyssä.
  • Sijoita kynttilät tarpeeksi kauas toisistaan, sillä liian lähelle sijoitettujen kynttilöiden lämpö voi nousta liian suureksi ja liekit yhtyä yhdeksi isoksi liekiksi.

Ulkotulien polttaminen

Ulkotulet tuovat tunnelmaa ja juhlan tuntua. On kuitenkin muistettava, että ulkotuli on avotuli ja sen kanssa on käytettävä erityistä varovaisuutta. Oikein käytettynä ne ovat kuitenkin varsin turvallisia.

  • Sijoita ulkotulet aina useamman metrin päähän kulkutiestä. Tuli elää tuulessa ja tarttuu helposti ohikulkevien vaatteisiin.
  • Polta tulta ainoastaan palamattomassa astiassa tai siihen tarkoitetussa telineessä. Mikäli lunta on paljon, voit asetella tulen tukevasti myös lumihankeen. Tärkeintä on, että tuli on tukevasti kiinni, sillä keventynyt astia lähtee helposti tuulen mukaan.
  • Älä koskaan polta tulta katoksessa, parvekkeella tai asunnon sisällä. Myöskään sateella tulia ei kannata polttaa.
  • Sammuta ulkotuli aina, kun et pysty sitä valvomaan. Tuli sammuu hyvin esimerkiksi lapiollisella hiekkaa.

Sauna on tarkoitettu vain saunomiseen

Sauna kuuluu vahvasti suomalaiseen kulttuuriin ja saunassa on mukava lämmitellä varsinkin kylminä pakkaspäivinä. Saunan lämmöstä voi nauttia huoletta vaikka joka päivä, kun muistaa kiinnittää huomiota muutamaan perusasiaan.

  • Käytä saunaa ainoastaan saunomiseen.
  • Varastotilat ovat erikseen, älä käytä saunaa varastona.
  • Saunassa ja kiukaan päällä ei tule koskaan kuivattaa pyykkiä.
  • Pidä saunaa päällä ainoastaan sen ajan, kun käytät sitä.
  • Jos et käytä saunaa, ota se pois päältä vähintäänkin ottamalla sulakkeet irti. 

Tarkista nämä jo heti tänään:iStock 588600972

  • Tarkista palovaroittimen toiminta ja laita asuntoon tarpeeksi monta palovaroitinta; vähintään yksi varoitin jokaista kerroksen 60 neliömetriä kohden.
  • Tarkista sammutuspeite ja sijoita se helposti myös lasten saataville. Käy koko perheen kanssa läpi sammutuspeitteen käyttö.
  • Käykää yhdessä läpi asunnon poistumistiet.

Kiinnitä huomiota myös näihin:

  • Älä tupakoi sisällä. Sammuta tupakat huolellisesti myös polttaessasi ulkona ja käytä paloturvallista tuhkakuppia. 
  • Älä käytä vioittuneita sähkölaitteita. Vie ne asiantuntevalle korjaajalle tai osta uusi. Älä korjaa niitä itse.
  • Valvo aina liedellä olevaa ruokaa ja pidä lieden ympäristö tyhjänä palavasta materiaalista.
  • Säilytä tulentekovälineet lasten ulottumattomissa.

 

Ajankohtaista