TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin käsittelee yhteisötason asioita kokouksissaan kahdesti vuodessa. Maaliskuun 2024 kokouksessa pääaiheita olivat talouskatsaus ja asumisoikeusyhteisön jälkilaskelma vuodelta 2023. Yhteistyöelin myös hyväksyi uudet autopaikkojen jakamisperusteet sekä sai tietoa pian järjestettävästä uuden yhteistyöelimen ehdokasasettelusta.

Asumisoikeuskohteita korjattu suunniteltua enemmän

TA-Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Esa Mustonen kertoi kokouksessa, että TA-Asumisoikeus Oy:n vuoden 2023 talousennuste piti varsin hyvin paikkansa, mutta korjauskustannuksiin kului enemmän varoja kuin oli budjetoitu. Korjauskulujen budjetin ylitys johtui osittain siitä, että kohteita on korjattu suunniteltua enemmän ja korjauskulut ovat olleet odotettua suurempia. Lisäksi erityisesti korkotason nousu aiheutti merkittävää kulujen kasvua. Kaiken kaikkiaan vuonna 2023 kului enemmän varoja kuin vastikkeina ja muina maksuina kerättiin, mistä johtuen kassavirta oli negatiivinen. Asumisoikeusyhteisön kulurakenteessa rahoitustuotot ja -kulut muodostavat kuluista noin neljänneksen ja kiinteistötoiminnan kulut lähes 40 %, yhtiötoiminnan liikekulut noin 15 % ja poistot ja arvonalentumiset noin neljänneksen.

Vuoden 2024 budjetin toteutumiseen vaikuttava keskeinen tekijä korkotason lisäksi on asumisoikeusasuntojen käyttöaste. Se on budjetin laatimisen jälkeen jonkin verran laskenut. Keskeisiä syitä käyttöasteen laskuun ovat korkokulujen nousun lisäksi vuonna 2023 toteutettu uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto TA:ssa sekä asuntokaupan alakulo: niiden, joilla on tavoitteena siirtyä omistusasunnosta asumisoikeusasuntoon, voi olla vaikea saada omistusasuntoaan myytyä.

Mustonen kertoi myös, että asumisoikeusasuntojen tuotanto tulee olemaan varsin vilkasta seuraavien parin vuoden aikana johtuen siitä, että hankkeita on koetettu saada liikkeelle mahdollisimman paljon ennen kuin asumisoikeustuotanto hallituksen päätöksen mukaisesti päättyy.

Autopaikkojen jakamisperusteista tulossa lisää tietoa kevään ja kesän aikana

Yhteistyöelin päätti myös autopaikkojen jakamisperusteista. Yhteistyöelimen edustajilla oli ollut mahdollisuus etukäteen kommentoida TA:n ehdotuksia autopaikkojen jakamisperusteiksi. Vilkkaan keskustelun jälkeen ehdotus hyväksyttiin muutamilla tarkennuksilla. TA viestii uusista säännöistä eri kanavissaan kevään ja kesän 2024 aikana.

Edustajat nimettiin valtakunnalliseen asumisoikeusasioiden neuvottelukuntaan

Kokouksessa käsiteltiin myös ympäristöministeriön pyyntö nimetä asumisoikeusyhteisön edustaja ja asumisoikeuden haltijoiden edustaja valtakunnalliseen asumisoikeusasioiden neuvottelukuntaan. TA-Asumisoikeus Oy:n on nimennyt edustajakseen toimitusjohtaja Esa Mustosen ja varaedustajaksi asukashallintovastaava Liisa Heikkisen. Asumisoikeuden haltijoiden edustajaksi neuvottelukuntaan yhteistyöelin nimesi Esa Vihervuoren ja hänen varajäsenekseen Riina Hautalan. Edustajien kausi on kaksivuotinen.

Yhteistyöelimen ehdokasasettelu käynnistyy pian

Nykyisen yhteistyöelimen kausi lähenee loppuaan, joten edustajien valinta uuteen yhteistyöelimeen on pian ajankohtaista. Yhteistyöelimen edustajat valitaan asukastoimikunnan puheenjohtajien tai asukastoimikunnan sijasta valittujen luottamushenkilöiden tai yhteyshenkilöiden joukosta. Yhteistyöelimeen valitaan enintään 25 edustajaa, jotka tulevat neljästä vaalipiiristä: 13 Etelä-Suomesta, 8 Sisä-Suomesta, 2 Varsinais-Suomesta ja 2 Pohjois-Suomesta. Yhteistyöelimen ehdokasasettelu käynnistyy 2.5.2024. Ehdokkaaksi asettuminen on vapaaehtoista.

Ehdokasasettelusta ja yhteistyöelimen vaaleista tiedotetaan tarkemmin erikseen asukastoimikuntien puheenjohtajille ja yhteyshenkilöille sekä asumisoikeuden haltijoille uutiskirjeissä kevään 2024 aikana. Jos olet asukastoimikunnan puheenjohtaja tai yhteyshenkilö ja kiinnostunut ehdolle asettumisesta, seuraa uutiskirjeitämme! Mikäli ehdokkaita saadaan vähemmän kuin tarjolla olevia paikkoja, vaaleja ei järjestetä eli kaikki ehdolle asettuneet tulevat valituiksi. Uuden yhteistyöelimen ensimmäinen kokous pidetään syyskuussa.

Mikä yhteistyöelin?

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin koostuu asumisoikeustalojen asukastoimikuntien puheenjohtajista ja yhteyshenkilöistä. Yhteistyöelimen edustajat tulevat neljältä alueelta: Etelä-Suomesta, Sisä-Suomesta, Varsinais-Suomesta ja Pohjois-Suomesta. Etelä-Suomesta on eniten edustajia, koska TA:lla on myös eniten asumisoikeuskohteita tällä alueella. Yhteistyöelimen edustajien toimikausi on kaksivuotinen. Ensimmäisen kerran yhteistyöelimen vaalit järjestettiin kesällä 2022, ja seuraava yhteistyöelimen ehdokasasettelu käynnistyy toukokuussa 2024. Yhteistyöelimeen saat yhteyden lähettämällä sähköpostia osoitteeseen yhteistyoelin@ta.fi.

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.