Laukaa tarjoaa asukkailleen palveluja ja luontoa sopivassa suhteessa

Vireässä Laukaassa luonto on aina lähellä, myös kuntakeskuksessa kirkonkylässä. Tässä Jyväskylän naapurikunnassa on paljon harrastusmahdollisuuksia, nykyaikaiset puitteet varhaiskasvatuksesta perusopetukseen sekä upeita järvimaisemia. Hyvät liikenneyhteydet mahdollistavat työskentelyn hieman kauempanakin – esimerkiksi Jyväskylän keskustaan ajaa noin puolessa tunnissa. TA:n ASO-asunnot sijaitsevat keskellä kirkonkylää.

Laukaassa luonto on lähellä, ja retkeilymahdollisuuksia riittää. 

Lähes 19 000 asukkaan Laukaassa on neljä isoa taajamaa sekä kymmeniä eloisia maalaiskyliä. Eniten asukkaita on kuntakeskuksena toimivassa kirkonkylässä, mutta moni laukaalainen asuu myös muissa taajamissa ja haja-asutusalueella. Järvimaisemat ovat läsnä eri puolilla Laukaata – kunnan pinta-alasta peräti 21 prosenttia onkin vesistöjä. Jyväskylän keskustaan on matka reilut 20 kilometriä, jonka ajaa puolessa tunnissa.

Tiesitkö muuten, että Laukaa on yksi Keski-Suomen vanhimpia pitäjiä, ja että myös Jyväskylä on aikoinaan muodostettu Laukaan emäpitäjästä? Vanhimmat jäljet asutuksesta Laukaan alueella ovat peräti 6000 vuoden takaa. Tästä muistuttavat Saraakallioiden näyttävät kalliomaalaukset.

Koulutusta ja kulttuuria

Laukaa sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin, etenkin luontoa ja sujuvaa, rauhaisaa arkea arvostaville. Lapsiperheiden viihtyisyyttä lisäävät varhaisopetuksen ja perusopetuksen nykyaikaiset tilat sekä lukuisat leikkipuistot. Koulutusmahdollisuudet eivät myöskään pääty peruskouluun, sillä kirkonkylällä on mahdollisuus myös toisen asteen opetukseen lukiossa tai ammattiopistossa.

Laukaassa on aktiivisia kulttuurialan toimijoita ja teatteria. Monien kulttuuritapahtumien keskuksena toimii kirjasto näyttelytiloineen. Pääkirjaston lisäksi kuntalaisia palvelevat kolme lähikirjastoa sekä kirjastoauto.Laukaan kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuudet opiskella muun muassa kädentaitoja, musiikkia, kieliä ja liikuntaa.

Kädentaitoja voi harrastaa niin kansalaisopistossa kuin rennosti kotona.

Ulkoilijan unelma

Tekisikö työpäivän jälkeen tai viikonloppuna mieli hengähtämään luontoon? Laukaa on oikea retkeilijän ja ulkoilijan unelma. Hyvin hoidetuilla, vaihtelevilla retkeilyreiteillä pääsee patikoimaan, pyöräilemään ja hiihtämään. Reittien varrella on 30 laavua ja kotaa nuotiopaikkoineen.

Ulkoilureittejä, urheilukenttiä ja liikuntapuistoja on eri puolilla Laukaata, joten harrastuksiin kulkemiseen ei tarvitse käyttää liikaa aikaa. Sisäliikkujalle on tarjolla myös kuntosaleja ja sisäliikuntatiloja. Talvella luistelemaan pääsee jääalueilla eri puolilla kuntaa.

Järvien halkomassa Laukaassa riittää uintimahdollisuuksia, sillä valittavana on peräti 20 uimapaikkaa. Uimarannat ovat etenkin helteisen kesän virkistys, mutta talviuintiakaan ei ole unohdettu – Laukaassa järjestetään jopa talviuinnin SM- ja EM-kisoja. Kunnassa on myös kattavat palvelut veneilijöille sekä vireä satama tapahtumineen ja aktiviteetteineen.

TA:n ASO-asunnot sijaitsevat hyvällä paikalla Laukaan kuntakeskuksessa.

Asumisoikeusasunnot Laukaassa

TA-Yhtiöiden ASO-asunnot sijaitsevat Laukaan kirkonkylässä, osoitteessa Laukaantie 21. Sijainti on mitä mainioin, sillä kaikki kuntakeskuksen palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Asunnot ovat valmistuneet elokuussa 2021.

Viisikerroksisen talon pihalla on leikkipaikka lapsille.

Asumisoikeustalossa on erikokoisia valoisia kaksioita ja kolmioita. Näissä moderneissa kerrostaloasunnoissa on vaaleat, kauniit materiaalit ja toimivat pohjaratkaisut. Asumismukavuutta lisäävät oma sauna ja lasitettu parveke, josta saa sisustettua unelmiensa kesähuoneen.

Katso Laukaantie 21:n vapaat asunnot!

Mikä on asumisoikeusasunto?

Asumisoikeusasunto eli ASO-asunto on turvallinen valinta moneen elämäntilanteeseen. Siinä yhdistyvät omistus- ja vuokra-asumisen parhaat puolet: ASO-asunto on yhtä huoleton kuin vuokra-asunto ja vakaa kuin omistusasunto.

Lue lisää asumisoikeusasumisesta!

 

 

 

 

 

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.