
Opettaja Anne Rosenius löysi kodikkaan asumisoikeusasunnon Helsingin Konalasta, Ajomiehentie 14:n talosta. Ekologisesti sisustettu koti tarjoaa tilat myös yökyläileville lapsenlapsille. ASO-asuminen tukee Annen elämäntilannetta, ja Konala on osoittautunut sopivaksi alueeksi monipuolisuudellaan ja rauhallisuudellaan.
Vaikka Annen sydän on jäänyt hänen synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan, elämän varrelle on mahtunut monia kotipaikkoja. Alun perin Anne muutti perheineen pääkaupunkiseudulle Joensuusta vuonna 1990 lastensa isän työn perässä.
– Lasteni isä vannoi seurustelumme alussa, ettei ikinä muuta pääkaupunkiseudulle, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun sieltä löysimme itsemme! Se oli kuitenkin hyvä ratkaisu, Helsinki sopii oikein hyvin elämäntyyliini, Anne toteaa hymyillen.
Sittemmin hän on asunut useassa kaupungissa pääkaupunkiseudulla – ja hetken jopa ulkomailla Australiassa tyttärensä ja tämän perheen luona.
Nykyiseen kotiinsa, Konalan Ajomiehentie 14:ssa sijaitsevaan asumisoikeuskaksioon, Anne muutti helmikuussa 2023. Nyt elämä on asettunut mieluisaan rytmiin aktiivisena eläkeläisenä, jonka päivät täyttyvät työn, harrastusten, perheen ja ystävien parissa. Anne kokee asettuneensa Konalaan todennäköisesti pysyvästi.
Aurinkokylpyjä Ajomiehentiellä
Anne on asunut Ajomiehentien kaksiossaan helmikuusta 2023 lähtien. Ennen asuntoon muuttoa Konala oli alueena melko tuntematon Annelle. Hänen poikansa kuitenkin asui perheineen Pitäjänmäessä, joka vaikutti osaltaan Konalan valikoitumiseen asuinpaikaksi. Joka toinen viikonloppu Annen 4- ja 7-vuotiaat pojanpojat tulevatkin yökylään Ajomiehentielle, ja yhteisiin viikonloppuihin kuuluu ulkoilua, lautapelejä ja leipomista
– Asuntoa etsiessäni piirsin kartalle harpilla ympyrän muutaman kilometrin säteelle poikani kodista ja keskityin hakemaan kotia tältä alueelta. Toinen tärkeä kriteerini oli, että parvekkeelle paistaa aurinko. Vaikka olin siis avoin monenlaisille vaihtoehdoille, Ajomiehentie 14 osoittautui nappivalinnaksi – innostuin asunnosta heti sen nähtyäni, Anne kertoo.

Annen lempiasia asunnossaan on parveke. Se on monipuolisessa käytössä; ajoittaisen nukkumisen lisäksi Anne nautiskelee siellä aamukahvinsa. Anne rakastaa auringonvaloa, josta hän pääsee nauttimaan parvekkeellaan runsaasti. Kukat ja palstaviljelmän taimet tuovat tähän ”ekstrahuoneeseen” lisäväriä. Parvekkeen edessä oleva vaahtera suojaa hyvin naapureiden katseilta ollessaan täydessä lehdessä.
– Kun olin asunut vuoden täällä Ajomiehentiellä, minulle tuli tunne, että tähän asuntoon olen tullut jäädäkseni. Tämän merkiksi laitatin parvekelasit parvekkeelleni, Anne kertoo.
Tuntosarvet kohdillaan: ASO oli oikea valinta
Anne pitää asumisoikeutta hyvänä vaihtoehtona omistusasumiselle, Ajomiehentien kaksio onkin hänen neljäs ASO-asuntonsa. ASOssa on Annen mielestä hyvää esimerkiksi se, että siihen ei liity suurta lainarasitetta. Myös asumisen varmuus tukee ASOn valintaa; kun asunnossa on kiinni vähän omaa pääomaa, voi tiukan paikan tullen saada osan summasta takaisin itselleen.
– Olen aina tuntosarvet pystyssä uusille asioille – sillä tavalla kuulin aikoinaan ensimmäistä kertaa asumisoikeusasunnoista! Tällainen asumisen ”hybridimalli” oli minulle uusi asia tuolloin 90-luvulla, Anne muistelee.
ASO sopii hyvin myös erilaisiin elämänmuutoksiin, kuten eläkkeelle jäämiseen, jolloin sekä tulot että tilantarve usein pienenevät. Toistaiseksi käyttövastikkeetkin ovat olleet edullisempia kuin vapailla markkinoilla.
Ajomiehentien rappukäytävässä vaihdetaan kuulumisia aina, kun siellä satutaan törmäämään; Anne tunteekin käytännössä kaikki oman kerroksen naapurinsa, ja muutaman muunkin toisista rapuista. Yhteisöllistä arkea tukevat myös talon kerhohuone ja kuntoiluhuone, jotka mahdollistavat erilaisia tapoja viettää aikaa yhdessä.
TA:n toimintaan Anne on ollut tyytyväinen, ja erityisesti huolto saa kiitosta.
– Huolto toiminut tosi hyvin, ja talomme huoltomies on ammattitaitoinen ja ystävällinen. Tuntuu, että hän tulee nopeammin paikalle, kuin mitä ehdin tekemään huoltopyynnön sovellukseen! Anne naurahtaa.
Eläke ei estä kalenteria täyttymästä
Annen elämäntyö on tehty äidinkielen ja suomi toisena kielenä -opettajana, pääasiassa nuorten parissa ammattikouluissa. Vaikka Anne jäikin virallisesti eläkkeelle vuonna 2022, ei hän malttanut lopettaa töiden tekoa siihen.
– Koen nuorten parissa työskentelyn niin virkistäväksi, etten malttanut pysyä poissa töistä! Opetan siis edelleen, ja lisäksi minulla on muitakin erilaisia projekteja opettamiseen liittyen, kuten kielikahvilan pitoa, Anne taustoittaa aktiivista elämäntapaansa myhäillen.

Aktiivisen kaupunkilaiseläkeläisen elämään mahtuu paljon: kuvataidetta, lukemista, palstaviljelyä, ortodoksisen kirkon toimintaa, ystäviä ja perhe. Anne on ehtinyt kirjoittamaan kirjankin isosetänsä kohtalosta hyökkäyssodassa – ja uusi teos on tekeillä, eri aiheesta tosin, joka jää vielä salaisuudeksi.
– Aktiivisen elämäntyylin ohella on hyvä muistaa huiliakin välillä, ettei hyvistä hetkistä muodostu suorittamista, Anne muistuttaa.
Kauneuden kaipuuta ja ekologista sisustamista
Sisustusinnostus on tullut Annelle perintönä äidiltä, joka opetti tyttärelleen niin sanotun kauneuden kaipuun ja tajun. Anne kuvailee värikkään persoonallista sisustustyyliään sanoilla ”kierrätetty” ja ”runsas”. Joka puolella riittää erilaisia esineitä, joihin kohdistaa katseensa.
Ajomiehentien kaksioon maalautettu keltainen tehosteseinä, sävyltään greippi, oli ollut Annen pitkäaikainen haave, kenties koska se yhdistyy hänen rakastamaansa aurinkoon. Karpalonpunaiset keittiönkaapit ovat tämänhetkinen, vielä toteutumaton unelma. Vihreä terassimatto on ostettu parvekkeelle, ja laitettu paikoilleen. Tulevaisuudessa Anne on suunnitellut teetättävänsä puusepällä kaapin eteiseen avonaulakon tilalle, myös makuuhuoneen maalaus on pohdinnassa.

Anne vaalii ekologisia arvoja niin sisustuksessa kuin elämässä yleensäkin.
– Vain muutama kaluste on hankittu uutena, kaikki muu on kierrätettyä tai äidin peruja. Jätteiden lajittelu ja kierrätys ovat minulle itsestäänselvyyksiä. Palstaviljelmäni kasvitkin olen saanut kierrätettynä. Pyrin myös välttämään turhaa ostelua, Anne taustoittaa ekologista elämäntapaansa.
Innostuksen ekologisuuteen hän sai mummien oppina. Sodan takia kärsineet isovanhemmat olivat oppineet säästämään ja hyödyntämään kaiken, minkä suinkin pystyivät. He olivat eläneet aikana, jolloin kierrätettiin, koska oli pakko.
Lue myös: Asu kestävästi – näin onnistuu ekologinen sisustus

– Ongelmana kaiken säästämisessä on vain se, että kun kaiken säilyttää, on joka paikka pian täynnä tavaraa. Tavaraa ei mukaansa saa, eikä se ole ihmisarvon mitta.
Vaikka Anne elääkin ekologisesti ja ympäristön turhaa kuormitusta välttäen, ei hänkään kiellä itseltään elämän pieniä iloja.
– On minullakin omat heikkouteni ”luksukseen”, kuten hyvät ravintolaillalliset ystävien kanssa, jotka ovat elämän pieniä juhlahetkiä. Kimalluksen ystävänä myös kauniit korvakorut saavat hymyilemään, Anne kertoo.
Tarkastele Konalaa pintaa syvemmältä – se yllättää!
Konalaa tuntemattomalle se voi ohiajaessa näyttäytyä harmaana teollisuusalueena, mutta aluetta kannattaa tarkastella pintaa syvemmältä. Sekä ympäristö että rakennuskanta ovat vaihtelevaa ja kivannäköistä.
– Konala on rauhallinen ja viihtyisä lähiö. Alue kehittyy jatkuvasti, mutta luontoakin on ilahduttavan lähellä. Monipuolisuutta löytyy – länsipuoli on modernimpaa aluetta, kun taas itäpuolella on kauniita rintamamiestaloja ja omakotitaloja. Onneksi päädyin etsimään asuntoa juuri täältä – Konala on osoittautunut todelliseksi helmeksi! Anne kertoo.
Annelle Konala on sijaintina erinomainen; kaikki tarvittavat palvelut ja poika perheineen ovat lähellä. Kulkuyhteydet ovat hyvät, niin Helsingin keskustaan kuin vaikkapa Vantaalle pääsee helposti.
– Bussit kulkevat moneen suuntaan Konalasta. Jos minulla ei ole tiettyä aikaa, jolloin olla jossain, menen vain odottelemaan pysäkille, milloin bussi tulee, Anne sanoo.

Kauppakeskus Ristikossa on ravintoloita, ruokakauppa sekä erikoisliikkeitä. Myös terveysasema on lähellä. Joskus alueella järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten nukketeatteria ja pihakirppiksiä.
Konala asuinalueena sopii kaikille, ja siellä riittää tekemistä kaikenlaisille ihmisille. Alueella on esimerkiksi liikuntapuisto kuntoiluvälineineen, leikkipuistoja ja tennis- ja futiskenttiä. Lähellä on myös Malminkartanon huippu eli Malminkartanon täyttömäki. Myös useita ihania viljelypalstoja sijaitsee lyhyen matkan päässä.
– Konala sopii ihmiselle, joka ei halua asua ihan Helsingin keskustassa, muttei myöskään siellä syrjäisimmässä kolkassa. Täällä on sopivasti sekä rauhaa että palveluita, eikä mihinkään ole liian pitkä matka, Anne toteaa haastattelun päätteeksi.




