”Muualle muuttamista ei ole tarvinnut harkita” – Jari ja Marja-Liisa ovat olleet asumisoikeusasukkaita yli 20 vuotta

Yksi asumisoikeusasumisen hyviä puolia on, että asumisoikeusasunnossa voi asua niin pitkään kuin haluaa. Elämäntilanteen tai mieltymysten muuttuessa asunnosta voi kuitenkin helposti luopua tai vaihtaa sopivampaan. Turkulaiset Jari ja Marja-Liisa Palkén ovat asuneet samassa asumisoikeuskohteessa jo yli 20 vuotta. Lasten muutettua omilleen he vaihtoivat asuntoa pienempään samassa rivitaloyhtiössä, eikä mukavasta ja tutusta asuinpaikasta tarvinnut luopua.

111093 tanskankatu6c 01 1

Jari ja Marja-Liisa Palkén muuttivat kahden lapsensa kanssa ensimmäisten joukossa Haritun pienalueen upouusiin asumisoikeusrivitaloihin kesällä 1995. Palkénit ovat viihtyneet Tanskankadulla siitä lähtien, eikä kaipuuta esimerkiksi omaan omakotitaloon ole ollut. – Alue oli meille entuudestaan tuttu, sillä olimme asuneet täällä aiemminkin. Lasten kasvaessa tarvetta lisätilalle alkoi olla, mutta vuokralla asuminen tuntui epävarmalta ja mahdollisuutta asunnon ostamiselle ei sillä hetkellä ollut, Jari Palkén kertoo.

Asumisoikeusasuminen oli 90-luvun puolivälissä vielä uusi asumismuoto, eikä se ollut Palkénin perheellekään entuudestaan tuttu. Marja-Liisa näki lehdessä ilmoituksen asunnoista ja tuttu sijainti viehätti tällöin naapurikaupunginosassa asunutta perhettä. – Olimme olleet aiemmin tyytyväisiä Haritun alueeseen, joten tiesimme heti, että tänne muutamme takaisin. Hyvin olemme viihtyneet täällä näiden 22 vuoden ajan, Jari ja Marja-Liisa kertovat.

– Asumismuotona asumisoikeus on järkevä omistusasumisen ja vuokra-asumisen välimuoto. Asumisoikeus tuntuu vuokra-asumista turvatummalta asumismuodolta, sillä tässä saa kirjaimellisesti asumisoikeuden asuntoon. Yksityisillä vuokramarkkinoilla ei voi tietää, koska asunnosta joutuu lähtemään, mutta asumisoikeudessa sitä ei tarvitse pelätä. Toisaalta ei myöskään tarvitse ottaa isoa lainaa ja olla naimisissa pankin kanssa, Jari sanoo.

Asunnonvaihto onnistui kätevästi lasten muutettua omilleen

IMG 1551 Jari ja Marja Liisa Palken muokattu 72dpi

Haritun alue on ollut Palkéneille mieleinen, eikä muualle muuttamisesta ole tarvinnut haaveilla. – Tämä on mukava ja rauhallinen alue, jossa on hyvät ulkoilumaastot ja kuntopolut lähtevät melkeinpä kotiovelta. Palvelut ovat myös tarpeeksi lähellä; lähimpään ruokakauppaan on kävelymatka ja Skanssin kauppakeskuskin on suhteellisen lähellä. Keskustaan on matkaa viisi kilometriä ja bussit kulkevat niin hyvin, että niiden perässä ei tarvitse juosta, sillä aina tulee seuraava, Jari
kertoo.

Asumisoikeusasumisen hyviin puoliin kuuluu, että asuntoa voi halutessaan vaihtaa pienempään tai isompaan elämäntilanteen ja mieltymysten mukaan. Nyt jo aikuisten tyttärien muutettua omilleen Jari ja Marja-Liisa asuivat pitkään väljästi kahdestaan, kunnes he päättivät alkaa etsiä pienempää asuntoa.

Sopiva asunto löytyi samasta tutusta Tanskankadun kolmen rivitalon yhtiöstä, johon Palkénit olivat tykästyneet. – Muutimme puolitoista vuotta sitten lähes sadan neliön asunnosta kolmioon ja muuttomatka oli varmasti elämämme lyhyin. Olimme miettineet pienempään asuntoon muuttoa jo aiemmin, mutta väljästi asuminen oli sen verran ihanaa, että lykkäsimme asunnon vaihtoa, Jari ja Marja-Liisa kertovat. Sysäys muuttaa pienempään tuli kuitenkin lopulta siitä, että pariskunta toivoi voivansa vapauttaa kolmen makuuhuoneen asunnon lapsiperheelle, sillä Tanskankadun rivitaloissa ei asunut enää paljon lapsia. Jari ja Marja-Liisa kertovat, että entiseen kotiin muuttikin heidän jälkeensä lapsiperhe.

Hyvin hoidetussa talossa kaikki pelaa paremmin

Palkénit ovat parinkymmenen vuoden asumisen aikana huomanneet, että asuminen on helppoa kun taloja hoidetaan hyvin. – Meidän rivitaloyhtiön talot ovat hyvin hoidettuja ja meillä on mukava ja osaava huoltomies. Asumismuodon hyvä puoli onkin helppous, kun kaikkea ei tarvitse hoitaa itse kuten omakotitalossa. Esimerkiksi kodinkoneiden huolto on sujunut TA:n hyvien kontaktien avulla helposti, Jari sanoo.

Tanskankadun asunnoissa ei ole enää muita alusta asti asuneita ”alkuasukkaita” Palkénien lisäksi. Asukkaiden vaihtuvuus oli kuitenkin pitkään hyvin vähäistä. – Alkuun oli varsinkin paljon lapsiperheitä ja leikkipihalla tutustui hyvin naapureihin. Silloin pidettiin säännöllisesti myös talkoita, mutta nykyään ne ovat vähentyneet. Osittain tämä saattaa johtua siitä että huoltoyhtiö hoitaa pihaa niin hyvin, Jari arvelee.  

Jari on ollut asukkaiden edustaja lähes koko 22 vuoden ajan. – Viime kesän lopulla Marja-Liisa leipoi toscapiirakan ja sai ajatuksen tarjota iltapäiväkahvit piirakan kera yhtiön muille asukkaille. Ei muuta kuin tuumasta toimeen; veimme kahvit ja leipomukset leikkipaikan pöytäryhmälle ja menimme soittelemaan naapureiden ovikelloja. Kaikissa ei oltu kotona, mutta kahdesta asunnosta löytyi innokkaita asukkaita osallistumaan iltapäivän extempore-kahvihetkeen, Jari ja Marja-Liisa kertovat. Mukavaa oli ja Palkénien toiveissa on, että samantapaisia kokoontumisia saataisiin aikaan jatkossakin, sillä yhteinen tekeminen naapureiden kanssa on vuosien saatossa hieman vähentynyt.

Tanskankatu 6:n ja monien muiden TA:n asumisoikeustalojen isännöitsijä Pirkko Vuorinen on huomannut, että nykyisin kerrostaloasukkaat ovat rivitaloasukkaita enemmän tekemisissä keskenään. – Ehkä rivitaloissa ollaan itsekseen omalla pihalla ja niissä asuu enemmän perheitä, kun taas kerrostaloissa on usein paljon yksin asuvia, jotka kaipaavat seuraa ja hakeutuvat toistensa seuraan, Pirkko arvelee, ja Palkénit ovat samaa mieltä.

Jarilla ja Marja-Liisalla asumisasiat ovat edelleenkin mallillaan, mutta heillä on kuitenkin varalta käyttämätön asumisoikeuden järjestysnumero pöytälaatikossa, jos joskus tekee mieli vaihtaa asuntoa. – Tapana on ollut hakea uusi numero, kun vanha on käytetty, Jari kertoo. Se onkin kannattavaa, sillä jos hakijoita samaan asuntoon on yhtä aikaa useampi kuin yksi, pienimmän numeron haltija saa asunnon.

Tanskankatu 6 – rauhallista rivitaloasumista lähellä luontoa

Punatiiliset rivitalot sijaitsevat kauniilla ja luonnonläheisellä pientaloalueella. Pienessä rivitaloyhtiössä on kymmenen rivitaloasuntoa, jotka olivat valmistuessaan TA:n ensimmäisiä asumisoikeusasuntoja Turussa.

Matkaa Turun keskustaan on noin 5 kilometriä ja Kaarinan keskustaan noin 4,5 kilometriä. Noin 800 metrin päässä sijaitsee Piispanristin Prisma. Lähellä ovat myös Koivulan liikekeskuksen ja Skanssin ostoskeskuksen monipuoliset palvelut. Haritun alueelta on Turun keskustaan erinomaiset bussiyhteydet. Vapaa-aikaan Haritun alue tarjoaa hyvät mahdollisuudet mm. ulkoilusta ja liikunnasta pitäville.

Katso Tanskankadun vapaat ja vapautuvat asunnot!

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.