Yhteisölliseen senioritaloon muuttaminen oli kuin lottovoitto

Kuopiolainen Veli-Matti Karhunen on tyytyväinen, että muutti asumaan Kuopion Männistön vanhan koulun kortteliin lähes kolme vuotta sitten. Hän asuu vanhaan koulurakennukseen saneeratussa vuokratalossa, joka on osa ikääntyneille suunnattua seniorikampusta.

209 muokattu

Seniorikampuksella on erilaisia asumismuotoja yli 300 ikäihmiselle. Männistön vanhan koulun korttelissa on vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasuntoja, joista vuokra- ja asumisoikeustalo ovat TA-Yhtiöiden omistuksessa.

Juttukavereita aina paikalla

Veli-Matti Karhusen naapurissa asuu muitakin Männistön koulua aikoinaan käyneitä, mm. hänen kaksoisveljensä. Veljekset ovat käyneet yhdessä koulut, armeijan ja olleet samassa työpaikassakin. Seniorikampuksella on hyvät yhteiset tilat, joissa asukkaat voivat tavata toisiaan. Yhteisöllisyys on sosiaaliselle Karhuselle tärkeää, ja Mäntykampuksella juttukavereita riittää.

– Talon asukkaat ovat kuin yhtä perhettä. Täällä on paljon yksinäisiä asukkaita, joiden kanssa tavataan päivittäin asukastuvassa tai aulakäytävän yhteistiloissa ja vaihdetaan kuulumisia. Helposti menee päiväkin jutellessa.

Asukkailla on tapana keitellä kahvia porukalla ja järjestää toisinaan juhlia. Ainakin juhannuksena ja itsenäisyyspäivänä on vietetty aikaa yhdessä. Kahvit ostetaan porukalla ja toisinaan joku leipoo tai ostaa pullaa tai piirakkaa kahvin kanssa nautittavaksi. Keskiviikkoaamuisin osa asukkaista käy sauvakävelylenkillä yhdessä.

– Asunnon saaminen täältä on minulle kuin lottovoitto, eikä minua saisi täältä pois kirveelläkään, hän myhäilee. Vuokratalossa on eri-ikäisiä asukkaita, Karhusen mukaan 55-vuotiaasta yli 80-vuotiaisiin. Osalla asukkaista liikkuminen on jo vaikeaa, joten omassa talossa ihmisten tapaaminen sopii heille paremmin kuin hyvin.

Esteettömiä asuntoja ja vanhan koulun henkeä

Vuokra-asunnoista suurin osa on vanhassa koulurakennuksessa ja osa uudisrakennuksessa. Esteettömyys on huomioitu niin asunnoissa kuin yhteisissä tiloissa, jotta asuminen olisi sujuvaa myös rollaattoria tai pyörätuolia käyttäville. Rakennuksissa on sähköisesti avautuvat ovet, luiskat ulko-ovien vieressä ja leveät käytävät. Kylpyhuoneet ovat tilavia ja pesualtaan ympärillä on kaiteet.

Veli-Matti Karhusella on noin 40 m² asunto, jossa on yhdistetty olohuone ja keittiö sekä kaapistoilla erotettu makuutila. – Olen tottunut asumaan isommissa asunnoissa joten etukäteen vähän mietitytti, onko asunto liian pieni. Se on kuitenkin osoittautunut oikein sopivaksi yhdelle ihmiselle.

Vanhan koulun henki näkyy saneeratun rakennuksen käytävillä, jotka ovat leveät ja pitkät. Kulttuurihistoriallisesti arvokas vanha koulurakennus on rakennettu 1930-luvulla ja käytävien lisäksi portaikot ja ikkunat muistuttavat vanhasta ajasta. Luokkahuoneisiin on saneerattu erikokoisia yksiöitä ja kaksioita, jotka sopivat niin yksin asuville kuin pariskunnillekin.

Hyvät yhteistilat ja palveluja tarpeen mukaan

Korttelissa toimii Kuopion kaupungin toimintakeskus, joka järjestää asukkaille aktiviteetteja. Asukkaat järjestävät toimintaa paljon myös itse. Tiloissa toimii myös fysioterapiayritys, joka tarjoaa fysioterapia- ja kuntosalipalveluja. Lounasravintola on kaikille avoin ja sieltä jaetaan ruoka myös kaupungin ylläpitämän palvelutalon asukkaille.

– Lounasravintolassa tulee käytyä varsinkin niinä päivinä, kun siellä on jotain itselle mieluista ruokaa. Ravintola on auki nykyään lauantaisinkin ja toiveissamme on, että se olisi auki jopa sunnuntaisinkin, Karhunen toivoo.

Viihtyisällä yhteisellä piha-alueella on mm. keinonurmikenttä, lasitettu grillikatos ja keinuja. Myös pihalle pääsee helposti rollaattorilla. – Omaa parveketta en ole kaivannut. Edellisessä asunnossa minulla oli parveke, mutta ei sitä tullut juurikaan käytettyä, Karhunen kertoo.

Yhteisissä tiloissa on myös saunaosasto. Saunasta voi ottaa oman vuoron ja lenkkisauna on tiistaisin. – Saunat ovat siistit ja isot, niihinkin pääsee tarvittaessa rollaattorilla, Karhunen kertoo.

Katso Kuopion kaikki seniorikohteet!

 113682 Lonnrotinkatu25 002 2113682 Lonnrotinkatu25 005 2

  

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.