Asumisoikeusasunnot, Perhosenkierto 33, Malminkartano, Kaarela, 00410, Helsinki

Honkasuon puistoalueen laidalle sijoittuva asumisoikeuskohde Perhosenkierto 33 muodostuu kahdesta kerrostalosta ja yhdestä rivitalosta, joissa on yhteensä 58 asuntoa. Energiatehokkaat, puurakenteiset talot ovat VTT:n määritelmän mukaisia passiivitaloja.

Honkasuolla asuvilla on lähellään niin Helsingin Malminkartanon kuin Vantaan Myyrmäen palvelut, sillä alue sijaitsee aivan Vantaan rajan vieressä. Alueelta pääsee kätevästi omalla autolla Vihdintielle ja Malminkartanon ja Myyrmäen juna-asemat ovat noin kilometrin kävelymatkan päässä.

Päiväkodit, peruskoulut ja lukio sijaitsevat kävelyetäisyydellä. Lähimmät kaupat ovat Malminkartanossa sekä alle kilometrin päässä Myyrmäessä, jossa kauppakeskus Myyrmannissa on ruokakauppojen lisäksi erikoisliikkeitä, pankkipalveluja sekä kahviloita ja ravintoloita. Vieressä on myös kirjasto. Reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä Honkasuolta on myös kauppakeskus Kaari Helsingin Kannelmäessä.

Luonto on Honkasuolla lähellä ja alueen ympäristössä on runsaasti ulkoilureittejä. Lähistöllä sijaitsee mm. kuntoilijoiden suosima Malminkartanonhuippu eli Malminkartanon täyttömäki. Myyrmäen urheilupuistossa noin kilometrin päässä voi harrastaa monipuolisesti erilaisia lajeja. Urheilupuistossa on kaksi jäähallia, yleisurheilukenttä, jalkapallostadion, jalkapallohalli ja palloiluhalli Vantaan Energia -areena. Myyrmäessä on myös uimahalli kuntosaleineen.

Huoneistovalikoima

Huoneistotyyppi kpl
2h+kt 39.5 — 53 41
3h+kt 59 — 77 17

Huom! Kohde-esitteen tiedot ovat esitteen laatimishetkeltä. Osa tiedoista on saattanut muuttua.

Kohteen perustiedot
  • Osoite: Perhosenkierto 33
  • Kaupunki: Helsinki
  • Kaupunginosa: Kaarela
  • Kaupunginosan tarkenne: Malminkartano
  • Asuntoja: 58
  • Valmistumisvuosi: 2016
  • Energialuokka:
  • Talotyyppi: Kerrostalo, Rivitalo
  • Lämmitysmuoto: Kaukolämpö
  • Ilmanvaihtomuoto: Asuntokohtainen tulo/poisto
  • Hissi: Rappu 33 B, Rappu 33 A, Rappu 33 C
  • Autopaikat: 32 kpl
Yhteystiedot
Myynti
Suvi Latto 04578844394 suvi.latto@ta.fi
Kiinteistösihteeri
Sirpa Hautamäki 0409222695 sirpa.hautamaki@ta.fi

Huolto
Huollon yhteystiedot löydät kohteen ilmoitustaululta.

Asiakaspalvelukeskus
puh. 045 7734 3777, info@ta.fi

Huom. Puhelinnumeromme eivät vastaanota tekstiviestejä.

Kohteen vapaat ja vapautuvat asunnot

Huoneisto Kerros Tila
44,5 1/4 Vapaa
53,0 2/3 Vapautumassa
74,5 2/4 Vapautumassa
60,0 1/4 Vapautumassa

Huoneistot ja pohjakuvat

Huoneisto Kerros Talotyyppi Pohja
Kaksiot
B, 2h+kt 44,5 m² 2/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 44,5 m² 3/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 40,0 m² 2/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 44,5 m² 4/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 40,0 m² 4/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 44,5 m² 4/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 40,0 m² 3/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 44,5 m² 3/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 44,5 m² 2/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 40,0 m² 4/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 40,0 m² 3/4 Kerrostalo
B, 2h+kt 40,0 m² 2/4 Kerrostalo
C, 2h+kt 40,0 m² 1/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 53,0 m² 3/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 39,5 m² 2/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 39,5 m² 2/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 53,0 m² 2/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 39,5 m² 1/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 39,5 m² 3/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 53,0 m² 2/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 53,0 m² 1/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 39,5 m² 3/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 53,0 m² 2/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 53,0 m² 3/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 40,0 m² 3/3 Kerrostalo
C, 2h+kt 40,0 m² 2/3 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 2/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 44,5 m² 3/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 44,5 m² 4/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 44,5 m² 1/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 3/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 1/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 44,5 m² 2/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 1/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 4/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 3/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 4/4 Kerrostalo
A, 2h+kt 40,0 m² 2/4 Kerrostalo
2h+kt 53,0 m² 1/1 Rivitalo
2h+kt 50,0 m² 1/1 Rivitalo
2h+kt 52,5 m² 1/1 Rivitalo
Kolmiot
B, 3h+kt 74,5 m² 3/4 Kerrostalo
B, 3h+kt 74,5 m² 4/4 Kerrostalo
B, 3h+kt 77,0 m² 4/4 Kerrostalo
B, 3h+kt 74,5 m² 2/4 Kerrostalo
B, 3h+kt 77,0 m² 2/4 Kerrostalo
B, 3h+kt 77,0 m² 3/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 60,0 m² 2/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 59,0 m² 3/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 59,0 m² 2/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 59,0 m² 1/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 60,0 m² 1/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 77,0 m² 3/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 59,0 m² 4/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 77,0 m² 4/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 77,0 m² 2/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 60,0 m² 3/4 Kerrostalo
A, 3h+kt 60,0 m² 4/4 Kerrostalo

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa.

Vuodesta 2019 lähtien tehdyissä uusissa asumisoikeussopimuksissa ja vuodesta 2020 tehdyissä vuokrasopimuksissa asukas on sitoutunut olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella mahdollista erikseen osoitettua tupakointipaikkaa lukuun ottamatta. Uudiskohteissa savuttomuusehto on otettu käyttöön jo aiemmin.

Osa kiinteistöistämme on kokonaan savuttomia. Savuttomuus tarkoittaa sitä, että tupakointi on kiellettyä kiinteistössä, sen asunnoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.

Jätä meille asuntohakemus

Täyttämällä asuntohakemuksen voit hakea sekä vapaisiin ja vapautuviin asuntoihin että varattuihin asumisoikeuskohteisiin. Saat asuntotarjouksen heti kun voimme tarjota toiveitasi vastaavaa asuntoa. Mikäli sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä asunnon tai kohteen myyntineuvottelijaan.

Tutustu asuntoon ennen päätöstä

Voit tutustua asuntoon ensin ja päättää vasta sitten, haluatko tehdä kanssamme asumisoikeussopimuksen. Mikäli olet hyväksynyt asuntotarjouksen, pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden tutustua asuntoon jo tarjouskierroksen aikana. Järjestämme jonkin verran myös yleisiä näyttöjä vapaissa asunnoissamme. Uudiskohteissa ei valitettavasti voi järjestää vastaavanlaisesti näyttöjä kuin jo valmistuneissa kohteissa.