Upouusi asumisoikeuskoti ja urbaani alue hurmasivat Mirjamin ja Elinan

Mikä olisi se omalta tuntuva asuinalue, entä haluttaisiinko rivitalo- vai kerrostaloasunto? Oma vai asumisoikeus? Näitä kysymyksiä Mirjami Makkonen kävi läpi vaimonsa Elinan kanssa, kun pariskunta etsi väliaikaisen vuokrakaksion jälkeen pysyvämpää yhteistä kotia. Sopiva asuinalue ja upouusi asumisoikeuskoti löytyivät lopulta Tampereen Härmälänrannasta, Konttilukinkadulta.

Väliaikainen vuokrakaksio oli hankittu kiireellä, sillä Mirjami ja Elina olivat halunneet löytää nopeasti yhteisen kodin ja asettua sitten miettimään pidempiaikaista ratkaisua. Pariskunnalla oli perheenperustamishaaveita sekä toive isommasta asunnosta, joten he alkoivat pohtia sopivaa asumismuotoa.

– Emme halunneet jatkaa vuokralla, mutta emme myöskään halunneet tinkiä asunnon koosta, kunnosta tai sijainnista. Ostamalla oman olisimme joutuneet tekemään kompromisseja, joita ei tarvinnut aso-asunnon kanssa tehdä. Saimme unelmiemme kodin pienellä lainalla ja toivomme että voimme asua tässä kodissa pitkään, Mirjami sanoo.

Urbaani Härmälänranta tuntuu kotoisalta

Sopivan alueen löytäminen vaati hieman vaivannäköä. Tamperelaiset Mirjami ja Elina tekivät kävelyretkiä eri alueille selvittääkseen millainen paikka heistä tuntuisi hyvältä. – Piti miettiä, kuuluisiko meidän haaveilla rivitalosta ja omasta pihasta, mutta tuntui, ettei se ollut meidännäköistä elämää. Piti käydä aistimassa asuinalueita paikan päällä, Mirjami sanoo.

Mieluinen asuinalue löytyi lopulta alkuvuodesta 2020 Tampereen Härmälänrannasta, Pyhäjärven etelärannalta. – Kaveriperhe oli hakenut asumisoikeusasuntoa TA:n rakenteilla olevasta talosta Konttilukinkadulta, ja suosittelivat sitä meillekin. Asuimme parin kilometrin päässä ja kävimme alueella samanlaisen fiilistelykierroksen. Se tuntui omannäköiseltä paikalta, ja palaset alkoivat loksahdella kohdilleen sitä kautta, Mirjami muistelee.

Mikä sitten sai juuri Härmälänrannan tuntumaan omalta paikalta? – Alue on urbaani, nuorekas ja moderni, mutta kuitenkin rauhallinen. Keskustaan on viitisen kilometriä kaunista rantareittiä, ja ranta on lähellä. Lähikaupan lisäksi Pirkkalan puolella on iso kauppakeskus kilometrin päässä, jossa olemme käyneet kävelemälläkin, Mirjami kertoo.

Härmälänrannan alue valmistuu kokonaisuudessaan arviolta 2025. TA:n asumisoikeustalo Konttilukinkadun ja Siivekkeenkadun risteyksessä oli korttelinsa ensimmäinen valmis talo. – Alusta asti oli tiedossa, että tämä on työmaa vielä jonkin aikaa, mutta suhtauduimme siihen positiivisin mielin. Täällä voi seurata mielenkiinnolla alueen rakentumista.

Alueelle on suunnitteilla päiväkoti ja uimaranta. Mirjami kertoo, että bussiyhteydet ovat hyvät, ja niitä päivitetään koko ajan. Ratikkakin saattaa tulevina vuosina kulkea Härmälänrantaan, joskin siitä ei ole vielä tehty päätöstä. – Toistaiseksi olemme bussin varassa, sillä omaa autoa ei ole vielä hankittu. Varasimme kuitenkin jo autohallipaikan viereisestä parkkihallista, jossa talon autopaikat ovat, Mirjami kertoo.

Parveke on kissojen lempipaikka

Mirjami ja Elina tekivät asuntohakemuksen helmikuussa 2020. – Katsottiin vapaista asunnoista mieluisuusjärjestykseen muutama asunto ja saatiin se, joka ensisijaisesti haluttiinkin. Hakeminen ja sopimusten tekeminen sujuivat helposti, vaikein osuus oli talon valmistumisen odottaminen, Mirjami muistelee ja kertoo, että työmaan ohi tuli käveltyä lukuisia kertoja muuttoa odotellessa.

Kodiksi valikoitui 69-neliöinen kolmio, jossa on oma sauna ja parveke. Parvekkeelle hankittiin rakennusaikana myös parvekelasit sekä matto, ja olohuoneeseen maalautettiin tehosteseinä.Elokuu 2020 oli tärkeä kuukausi Mirjamille ja Elinalle monessa mielessä: he menivät naimisiin ja pääsivät loppukuusta muuttamaan uuteen kotiinsa. –  Asumisoikeusasunto on ollut meille täydellinen ratkaisu ja viihdymme uudessa kodissamme oikein hyvin, Mirjami kertoo reilun puolen vuoden asumisen jälkeen.

Perhe on kasvamassa tulevana kesänä, kun pariskunnan esikoislapsen on määrä syntyä. Perheeseen kuuluu myös kaksi kissaa, jotka ovat löytäneet lempipaikkansa uudesta kodista.

 – Ihan paras juttu meidän ja kahden kissamme mielestä on ollut koko asunnon levyinen 11-metrinen parveke, jolla kissat ovat käyneet talvellakin pakkasesta huolimatta. Odotetaan kevättä ja kesää kovasti, ja että saadaan parveke taas käyttöön, Mirjami kertoo.

Uudessa talossa on pesula kuivausrumpuineen, joita pariskunta onkin käyttänyt paljon. Lisäksi maininnan saivat hyvät pyörävarastotilat, joiden yhteydessä on vaikkapa koiran tassujen tai lastenvaunujen pesemiseen tarkoitettu suihku.

Asuntoa suositellut ystäväpariskunta asuu kahden lapsensa kanssa naapurirapussa, joten kyläilemään pääsee kellarin kautta astumatta ulos. – Heillä on myös kaksi kissaa, joten voimme auttaa tarvittaessa kissojen hoidossa toisiamme. Vara-avaimet on vaihdettu, Mirjami kertoo.

ASO-asumisen parhaat puolet Mirjamin ja Elinan mielestä

  • Mieleinen asunto uudesta talosta pienellä asuntolainalla
  • Ei tarvinnut tehdä kompromisseja asunnon sijainnissa ja koossa
  • Samalla voi kerryttää omaa varallisuutta maksamalla asuntolainaa
  • Yhdistyy vuokra- ja omistusasumisen parhaat puolet
  • Turvallinen ja riskitön
  • Enemmän oman kodin tuntu kuin vuokralla
  • Asuntoon voi halutessaan tehdä joitain muutoksia
  • Huolettomuus (voi kääntyä omistajan ja huoltoyhtiön puoleen)

Katso kaikki Härmälänrannan vapaat ja vapautuvat asunnot!

 

Ajankohtaista

TA-Yhtiöt, GoMore ja Helkama-Auto Oy tarjoavat yhteiskäyttöautoja asukkaiden käyttöön – pilottikokeilu on vastaus asukkaidemme toiveisiin

Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito siirtyy täysin TA:n vastuulle – Asennamme asuntoihimme uusia palovaroittimia vuonna 2025

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Jouluna 2024 tuemme jälleen Pelastakaa Lasten kotimaan työtä

Yleishyödyllisiin vuokra-asuntoihin enimmäistulorajat vuoden 2025 alussa

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.