YMPÄRISTÖVASTUU
Tavoitteena energian-kulutuksen hillitseminen ja päästöjen hallitseminen
Suurin osa asumisen ympäristö- vaikutuksista syntyy energiankulutuksesta, josta lämmityksen osuus on yli 60 prosenttia. Energiankulutuksen hillitsemisen lisäksi panostamme vähäpäästöisen energian käyttöön.
Laajensimme kiinteistöissämme aiempinakin vuosina tutuksi tulleen sisälämpötilaperusteisen älykkään lämmityksen säädön käyttöä yhteistyökumppaniemme Leanheatin ja Enermixin kanssa. Asensimme noin 2 000 asuntoon lämmityksensäätöjärjestelmän, ja toimintavuoden lopussa sen piirissä oli jo noin 18 600 asuntoamme ympäri Suomea. Älykkäällä lämmityksen säädöllä arvioimme säästävämme noin 9 000 MWh lämmitysenergiaa vuodessa.
Kohti puhtaamman energian käyttöä
Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä, Kirkkonummella, Tuusulassa ja Kauniaisissa sijaitsevissa kiinteistöissämme on käytössä kaukolämmön kulutusjousto, jonka avulla kaukolämpöverkon huippukulutusta voidaan pienentää hyödyntämällä kiinteistöjen lämpömassaa. Kaukolämmön kulutusjouston piirissä on noin 5 600 asuntoamme, joihin olemme saaneet käyttöön hiilidioksidivapaan kaukolämpötuotteen, mikä vähentää myös päästöjämme.
Vähensimme toimintavuonna fossiilisilla polttoaineilla lämmitettävien kiinteistöjemme määrää, kun luovuimme kahdessa kohteessamme maakaasulämmityksestä; toisessa kohteessamme maakaasu korvattiin ilma-vesilämpöpumpulla ja toisessa kaukolämmöllä.
Energiankulutusta minimoidaan monipuolisesti
Lämmitysenergian lisäksi kiinteistöissämme kuluu sähköä ja vettä, joiden säästämiseksi teemme aktiivisesti toimenpiteitä. Toimintavuonna otimme käyttöön viidessä rakennetussa kiinteistössä aurinkosähköjärjestelmän, minkä lisäksi asensimme niitä myös uudiskohteisiin. Vedenkulutusta pyrimme hillitsemään huoltamalla vesikalusteita ja asentamalla noin 2 300 asuntoomme vedensäästökalusteita sekä ottamalla uudiskohteissamme käyttöön kulutusperusteisen vesilaskutuksen.
Uudistimme myös energian kulutusseurannan käytäntöjämme ja käynnistimme kilpailutuksen uuden kulutusseurantaohjelmiston hankinnasta. Sen yhtenä tärkeänä tavoitteena on parantaa energian kulutusseurannan laatua; järjestelmä antaa meille automaattisesti ja lähes reaaliaikaisesti tietoa sähkön ja kaukolämmön kulutuksesta, mikä parantaa huomattavasti kulutusseurantamme tarkkuutta. Aloitimme järjestelmän käyttöönoton syksyllä 2023 ja saimme sen päätökseen alkuvuonna 2024. Jatkossa hyödynnämme järjestelmän tuottamaa dataa energian käytön tehostamiseen ja investointipäätösten entistä parempaan ohjaamiseen.
Kulutustiedot 2023
Reagointia sisäilmahaasteisiin
Energiankulutuksen vähentämisen ohella pidämme huolta myös asuntojemme sisäilman laadusta ja asukastyytyväisyydestä. Otimme vuonna 2022 alkaneella lämmityskaudella käyttöön uuden prosessin sisäilman laatuun liittyvien asukaspalautteiden käsittelemiseksi, ja jatkamme sen soveltamista edelleen.
Uuden prosessin avulla pyrimme ratkaisemaan sisäilmaongelmien juurisyyt tehokkaammin ja näin palvelemaan asukkaitamme entistä paremmin. Lisäksi saamme sisäilmaan liittyvistä haasteista arvokasta tietoa, jota voimme jatkossa hyödyntää niiden ennaltaehkäisemisessä.
Tuemme päästötöntä liikennettä
Sähköautojen yleistyessä haluamme tarjota asukkaillemme vaivattoman ja kohtuuhintaisen latausmahdollisuuden kodin yhteyteen. Toimintavuoden aikana asensimmekin kiinteistöihimme noin 250 uutta latauspistettä, mikä nosti latausmahdollisuudella varustettujen autopaikkojemme kokonaismäärän noin 750 paikkaan. Tällä tavoin tuemme kansallisia liikenteen sähköistymiseen ja päästövähennyksiin liittyviä tavoitteita.
TALOUDELLINEN VASTUU
Luomamme taloudellinen hyöty ulottuu laajalti eri sidosryhmiimme
Perinteisestä voittoa tavoittelevasta yritystoiminnasta poiketen yleishyödyllisen toimintamme taloudellinen hyöty jaetaan laajemmin eri sidosryhmille. Näin vaikutamme paitsi asukkaiden arkeen myös yhteiskuntamme hyvinvointiin.
YMPÄRISTÖVASTUU
Tavoitteena energiankulutuksen hillitseminen ja päästöjen hallitseminen
Suurin osa asumisen ympäristö-
vaikutuksista syntyy energiankulutuksesta, josta lämmityksen osuus on yli
60 prosenttia. Energiankulutuksen
hillitsemisen lisäksi panostamme vähäpäästöisen energian käyttöön.
SOSIAALINEN VASTUU
Tavoitteena toimiva arki
Osaava ja motivoitunut henkilöstö on vahvuutemme. Haluammekin tarjota henkilöstöllemme parhaat mahdolliset edellytykset sujuvaan arkeen.
Jatka lukemista:
Sivu päivitetty viimeksi: 10.5.2024