Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Entiselle Kankaan paperitehdasalueelle rakentuu TA-Asumisoikeus Oy:n kerrostalo, johon valmistuu 29 viihtyisää asumisoikeusasuntoa arviolta syyskuussa 2024. Kankaan alue yhdistää innovatiivisella tavalla asukkaat, liike-elämän toimijat ja opiskelijat, joita kannustetaan ekologisuuteen ja luovuuteen.    

Entiselle paperitehdasalueelle rakentuvasta asuinalueesta kehittyy ekologinen ja luova kaupunginosa, joka sijaitsee noin kilometrin päässä Jyväskylän ydinkeskustasta. Asukkailla on lähellä myös Seppälän kattavat palvelut.  

Kankaan alue on kehitysalusta monille uusille innovaatioille ja se toimii esimerkkinä mm. kestävästä rakentamisesta, nykyajan jätehuollosta, yhteisöllisestä asumisesta ja digitaalisista palveluista. 

Lähellä kulkevan Tourujoen ranta on luonnontilaista metsikköä, jonka opastetulla luontopolulla on koko perheen mukava viettää vapaa-aikaa. 

Viihtyisiä asuntoja kaksioista neliöihin 

Paperitehtaankatu 30:n asumisoikeuskerrostalossa on viisi kerrosta sekä ullakko. Arviolta syyskuussa 2024 valmistuu 29 viihtyisää ja modernia asuntoa. 

− Kaksioiden koot vaihtelevat 38,5–60,5 neliön välillä, ja osassa kaksioista on parvekkeen sijaan viherhuone. Kolmiot ovat kooltaan 56,5–73,5 neliötä ja neljän huoneen asunnot ovat 78–82 neliötä. Suurimmassa osassa asunnoista on oma sauna, kertoo myyntineuvottelija Maiju Kokkonen TA-Asumisoikeus Oy:stä.  

Kerrostalon ensimmäisestä kerroksesta löytyvät ulkoiluvälinetilat, lastenvaunuvarasto ja tekniset tilat. Irtainvarastot, kuivaushuone ja saunaosasto on sijoitettu puolestaan ullakkokerrokseen. Saunan pukuhuoneesta on käynti parvekkeelle, missä on mukava vilvoitella saunomisen lomassa.  

Leikki-, piha- ja oleskelualueet ovat korttelin yhteiskäytössä. Autopaikat toteutetaan Kankaan alueen yhteispysäköintinä Jyväs-Parkki Oy:n toimesta.  

Paperitehtaankatu 30:n asumisoikeusasuntojen ensimmäinen hakuaika on 17.–31.1.2024, jonka jälkeen kohteeseen on jatkuva haku.

Kohteen rakennuttaja on TA-Asumisoikeus Oy/TA-Rakennuttaja Oy, arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtipalvelu Oy ja pääurakoitsijana toimi YIT Housing Oy. 

Tutustu asuntoihin täältä.

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.