Sepänkallioon rakentumassa uusi asuinalue 1 000 asukkaalle – TA-Yhtiöiden ensimmäiset kodit valmiina

Espoon Mankkaan kaupunginosaan on rakentumassa uusi Sepänkallion asuinalue, jonne valmistuu tulevina vuosina koteja noin 1 000 asukkaalle. Uusi asuinalue on osa monipuolisesti kehittyvää Kyläseppä–Storhemt-aluetta. Ensimmäiset sepänkalliolaiset asettuivat taloksi kesäkuussa, kun TA-Yhtiöiden vuokrakerrostalo Gerkinkartano 2 valmistui.

Suurpellon pohjoisosan Kyläseppä–Storhemt-alueelle on tavoitteena rakentaa koti 7 000 asukkaalle. Näistä noin 1 000 asuntoa valmistuu Sepänkallioon, joka sijoittuu Turunväylän eteläpuolelle ja Kehä II:n länsipuolelle. Idässä ja etelässä alue rajautuu Gerkin tilan metsä- ja niittyalueisiin. Suunnittelussa on huomioitu kulttuurimaisema sekä yhteys Espoon keskuspuistoon.

− Kyläseppä–Storhemt-alueesta kehitetään kohtuullisen tiivistä, mutta ihmisystävällistä ja ekologista kaupunkia, jonka asukas mieltää kodikkaaksi ja omaksi. Alueen arkkitehtuurissa pyritään nykyajan kaavamaisesta kaupunkiarkkitehtuurista poikkeavaan, pehmeämpään ja paremmin klassisiin perinteisiin tukeutuvaan ilmeeseen, kertoo projektinjohtaja Petri Vainio Espoon kaupungilta.

Sepänkallioon kohtuuhintaista asumista

TA-Yhtiöiden mittavin rakennushanke on käynnissä Sepänkalliossa – alueelle valmistuu tänä ja ensi vuonna noin 350 uutta asuntoa vuokra- ja asumisoikeusasumiseen. Alueen ensimmäiseen vuokrakerrostaloon osoitteeseen Gerkinkartano 2 asukkaat pääsivät muuttamaan kesäkuun lopussa.

– Sepänkallion neljä kerrostalokokonaisuutta tarjoavat valinnanvaraa aina yksiöistä tilaviin neljän huoneen perheasuntoihin. Syksyllä alueelle muuttaa lisää asukkaita uusiin Hehkutie 1:n asumisoikeusasuntoihin, jotka valmistuvat kolmeen erilliseen kerrostaloon. Vuodenvaihteessa valmistuvat vielä Hehkurinne 2 A:n ja 2 C:n vuokrakerrostalot, jotka tarjoavat yhteensä 105 kotia erikokoisille asuntokunnille, kertoo toimitusjohtaja Esa Mustonen TA-Yhtiöistä.

Modernia ja kohtuuhintaista asumista tämän päivän tarpeisiin

Sepänkallion uudella asuinalueella painottuvat vuokra- ja asumisoikeusasuminen sekä tämän päivän keskeiset suunnitteluperiaatteet: energiatehokkuus, esteettömyys, yhteisöllisyys ja laadukas arkkitehtuuri.
– Suunnittelu perustuu harkittuihin tilaratkaisuihin, laadukkaisiin materiaaleihin, kestävään rakentamiseen ja yhteisölliseen elinympäristöön. Asunnot ovat kohtuuhintaisia, yleishyödyllisiä vuokra- ja asumisoikeusasuntoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden hyvään arkeen keskeisellä paikalla Espoossa, hyvien liikenneyhteyksien äärellä, jatkaa Mustonen.

Gerkinkartano 2:n katutasossa on vuokrattavaa liiketilaa alueen palveluille. Myös piha-alue on korttelin yhteiskäytössä, ja se tarjoaa virikkeitä kaikenikäisille asukkaille leikkipaikasta kuntoiluvälineisiin.

Palvelut ja virkistys lähellä

Lähialueiden kuten Mankkaan, Suurpellon, Kauniaisen ja Tapiolan palvelut täydentyvät tulevaisuudessa.

– Asumisen lisäksi Kyläseppä–Storhemtin-alueelle suunnitellaan päivittäistavarakauppa, koulu, useampia päiväkoteja, urheilupuisto ja työpaikka-alue. Kyläsepän urheilupuiston lisäksi alueen erinomaisia ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia tukee alueen liittyminen Keskuspuiston ulkoilureittiverkostoon sekä Kyläsepän ja Opinmäen koulujen väliin jäävä laaja Stormtinmäen metsäpuutarha ja sitä ympäröivä laaja niittyalue, kertoo Petri Vainio Espoon kaupungilta.

Hyvät joukkoliikenneyhteydet ja pysäköinti

Sepänkallio sijainti Turunväylän eteläpuolelle ja Kehä II:n länsipuolelle tarjoaa nopeat yhteydet eri puolille Espoota ja pääkaupunkiseutua. Tulevaisuudessa alueen joukkoliikenne tulee perustumaan pikaraitiotiehen, joka kulkee Matinkylästä Suurpellon ja Sepänkallion kautta Keraan ja sieltä edelleen Leppävaaraan.

Pysäköintiratkaisut toteutetaan nykyaikaisesti pihakansien ja hallien muodossa, ja pysäköintipaikat mitoitetaan asukas- ja liiketilamäärien mukaan. Kevyen ja jalankulkuliikenteen reitit sekä sisäinen katuverkko suunnitellaan esteettömiksi ja turvallisiksi.

Tervetuloa tutustumaan – Sepänkallio-ilta 19.8. klo 15–19 Gerkinkartano 2:n liiketilassa sekä sisäpihalla. Tutustu Sepänkallio-illan ohjelmaan ja alueeseen.

Ajankohtaista

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Tampereen Hatanpäähän

Hei asunnonetsijä –tule tapaamaan meitä kauppakeskus Entresseen 2.12.

Asumisen TAlkshow: Vuokra-asuminen tutuksi – mitä vuokra-asuntoa hakevan tulisi tietää? 

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat: toimistot suljettuina tänään 14.11.

Hugel-kultur -kokeilu kohteessamme – maatuvasta kohopenkistä lupaavia tuloksia

Laadukkaita ja energiatehokkaita asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi on alkanut

Laadukkaita vuokra-asuntoja Porvooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin toimistomme suljettuna keskiviikkona 12.11. klo 12.30–14.30

Kodikkaita ja kohtuuhintaisia asumisoikeusasuntoja Lahteen – haku asukkaaksi on alkanut

Hei asunnonetsijä – tule tutustumaan turvalliseen ja huolettomaan ASO-asumiseen!

141 uutta asumisoikeusasuntoa Espoon Sepänkallioon – tutustu vapaisiin torstaisin ilman ajanvarausta

Uusia vuokra-asuntoja Espooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Helsingin Konalaan rakenteilla korkealaatuisia asumisoikeusasuntoja – haku asukkaaksi on alkanut

Espoon Sepänkallion palvelut laajenevat – uusi lähikauppa avautuu marraskuussa

Helsingin ja Vantaan toimistomme muuttavat – uusi toimipiste avautuu Konalassa 17.11.

Kuuntele Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus – kolmas vaihtoehto asumiseen

TA laajentaa palvelujaan – TA-Housing LKV tarjoaa kiinteistönvälitystä

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Lippulaivaan 2.10.

Tampereen Hiedanrantaan on rakenteilla alueen ensimmäiset asumisoikeusasunnot – haku asukkaaksi on alkanut

TA-Yhtiöt mukana rakentamassa Tampereen Hiedanrantaa – ensimmäisen asuinkerrostalon peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17.9.

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Lahteen Hennalan kaupunginosajuhlaan 20.9.

Lujatalo rakentaa TA-Yhtiöille kerrostalon Helsingin Tattariharjuun

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä Tampereelle kauppakeskus Duoon 16.9.

Asumisen TAlkshow -podcast: Asumisoikeus ilman uudistuotantoa – mitä seuraavaksi? 

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Alppilaan – haku asukkaaksi on alkanut

Hartela rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle kaksi uutta kerrostaloa Raision Ihalan kaupunginosaan 

Hei asunnonetsijä – tule tapaamaan meitä kauppakeskus Seppään 4.9.

Asumisoikeus tarjoaa jatkossakin vakaan ja kohtuuhintaisen asumisvaihtoehdon 

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.