Muuttovinkit opiskelijalle ensimmäiseen omaan kotiin

Kirjoittanut: Emma Karhu ja Carla Mäkijärvi

Usein muutto ensimmäiseen omaan asuntoon tulee nuorelle eteen, kun lähdetään opiskelemaan. Joskus se tarkoittaa myös sitä, että muutto uuteen ja tuntemattomaan kaupunkiin on edessä. Nuorelle tämä voi olla hyvin jännittävää ja stressaavaa aikaa. Sen lisäksi raskas muuttourakka pitäisi kunnialla saada suoritettua. Muuttofirmoja on loputtomiin saatavilla, mutta usein tulevan opiskelijan budjetti on sen verran tiukka, että omatoiminen muutto on paljon järkevämpi vaihtoehto. Tässä vinkkejä tuleville ja vanhoille opiskelijoille, kuinka tehdä muutosta mahdollisimman sujuva ja budjettiystävällinen.

Näin onnistut muutossa mahdollisimman vaivattomasti:

1.    Lähipiiri mukaan

Kysy kavereita ja perheenjäseniä mukaan muuttoon. Vaikka muutto voi olla työlästä ja stressaavaa, se voi silti olla hauska tapa viettää laatuaikaa läheisiesi kanssa. Houkuttele heitä mukaan esimerkiksi ruokapalkalla. Hauska pizzahetki uuden asunnon lattialla jää varmasti mieleen lämpimänä muistona.

2.    Kevyet ja käytännölliset kalusteet

Muista jo kalusteita ostaessasi tuleva muuttourakka. Suosi kevyitä ja käytännöllisiä kalusteita, jotka saa helposti roudattua asuntoon, vaikka hissi puuttuisikin. Usein opiskelija-asunnot ovat myös suhteellisen kompakteja, joten liikaa kalusteita ei muutenkaan kannata hankkia. Käytä lähipiiriäsi hyväksi ja kysele löytyisikö heiltä jotain vanhoja ja tarpeettomia kalusteita. Usein voit jopa löytää ja saada näitä aarteita ihan ilmaiseksi.

3.    Selkeästi merkatut muuttolaatikot

Pahvisia muuttolaatikoita voit käydä kyselemässä esimerkiksi lähikaupastasi. Usein vanhoja banaanibokseja annetaan pois ihan ilmaiseksi, jos niitä on ylimääräisiä. Voit myös katsoa Facebook -kirppiksiltä, jos siellä ihmiset myisivät tai antaisivat pois vanhoja muuttolaatikoitaan. Muista merkata kaikkiin laatikoihin, mitä niissä on sisällä. Tämä helpottaa urakkaa, kun alat purkamaan kamoja uudessa asunnossa.

4.    Varaa aikaa reilusti

Älä jätä muuttoa viime tinkaan. Aloita pakkaaminen hyvissä ajoin ja varaa muuttoon ainakin 2-3 päivää. Jos olet esimerkiksi kesätöissä niin muutto kannattaa tehdä viikonloppuna tai pyytää töistä vapaata, jotta aika riittää hyvin.

5.    Heitä kaikki lapsuuden turhat tavarat pois

On tullut aika viimeistään kasvaa aikuiseksi eli unohda kaikki lapsuuden turhat tavarat pois kyydistä. Ne vievät uudessa asunnossa vain tilaa, etkä kuitenkaan käytä niitä enää mihinkään. Voit lahjoittaa ne esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. Jos on kuitenkin joitain tavaroita, joihin sinulla on vahva tunneside, niin kokoa ne yhteen laatikkoon ja pyydä läheisiäsi säilyttämään niitä.

6.    Älä unohda sähkösopimusta, kotivakuutusta tai osoitteenmuutosta

Muista uuden sähkösopparin hakeminen uuteen kotiin ajoissa. Voit välillä löytää hyviä tarjouksia katumyyjiltä, joten ensi kerralla, kun sinut pysäytetään kadulla sähkösopimukseen liittyen, niin pysähdy juttelemaan. Kotivakuutuskin saattaa yllättävän monelta unohtua muuttohässäkän keskellä. Sen hankkiminen välittömästi on kuitenkin hyvin tärkeää ja osa asunnontarjoajista myös edellyttääkin oman kotivakuutuksen ottamista. Muista myös osoitteenmuutos, jotta saat postisi oikeaan paikkaan. Osoitteenmuutoksen voit tehdä Postin sivuilta. Tiesithän, että TA:n ASO-asunto on luotettava ja edullinen vaihtoehto nuorelle! 5 syytä valita asumisoikeusasunto ensiasunnoksi

Ajankohtaista

Asiakaspuheluiden tallentaminen alkaa TA:lla 2.12.2024

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Tampereelle – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Kalasatamaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turkuun – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Espoossa

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Kuopioon – haku asukkaaksi on alkanut

Usein kysyttyä asumisoikeusjärjestelmän jatkuvuudesta 

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Jyväskylään – haku asukkaaksi on alkanut

Suuret asuntopäivät nyt Vantaalla

Havainnekuva Postipojanjkuja 3 vuokra-asunnoisa Oulussa

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Oulun Mäntylään – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espooon Finnooseen – haku asukkaaksi on alkanut

Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle asumisoikeustalon Raision Kuloistenniittyyn

Sinimäen kiinteistöhoito palkittiin Vuoden oppisopimustyöpaikkana

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin kokoontui uudella kokoonpanolla syyskuussa

Asukaspäivää vietettiin remontoinnin ja asuminen aiheiden parissa Espoon Showroomilla

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Lohjan Hiidensalmelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Espoon Sepänkallioon – haku asukkaaksi on alkanut

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Turun Pitkämäkeen – asukkaaksi voi nyt hakea

Suuret Asuntopäivät nyt Helsingissä

Uusia vihreää rahoitusta saaneita vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia yleishyödyllisiä vuokra-asuntoja rakenteilla Rovaniemelle –asukkaaksi voi nyt hakea

Uudet asukassivumme ovat käytössä – Parannamme asukaskokemusta ja -viestintäämme

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Espooseen – asukkaaksi voi nyt hakea

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Konalaan – asukkaaksi voi nyt hakea

Havainnekuva osoitteen Redi 2 vuokra-asunnoista

Uusia vuokra-asuntoja rakenteilla Ouluun – asukkaaksi voi nyt hakea

Pianonsoittajankatu 3:n uudiskohde kiinnosti URF-kävijöitä

Vanainkatu 35 havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Hämeenlinnaan – haku asukkaaksi on alkanut

Uudiskohde – ja olet kotisi ensimmäinen asukas

Soukonlahdenkaaren uusian asuntojen havainnekuva

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Pirkkalaan – asukkaaksi voi nyt hakea 

Olemme mukana Keravan URF-tapahtumassa – Tule tapaamaan meitä ja koe virtuaalinen asuntoesittely!

JM Suomi on myynyt 56:n asunnon kohteen TA-Asumisoikeus Oy:lle

Asiakaspalvelussamme viivettä juhannuksen jälkeisellä viikolla

TA:n yhteistyöelimen edustajat on valittu

TA-lehti 2024 on julkaistu – lue vinkkimme asumiseen ja osallistu arvontaan!

Puutarhurimme Heidi Leskelä on voittanut kansallisen Taitaja-kilpailun! 

Järjestämme valtakunnallisesti SUURET ASUNTOPÄIVÄT kesän alkajaisiksi!

Selvitys asumisoikeusasumisen merkityksestä ja roolista asuntomarkkinoilla on käynnistynyt

Havainnekuva Espoon Kerasta osoitteesta Viilivati 2

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla kehittyvälle Keran alueelle – asukkaaksi voi nyt hakea

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta: Asumisoikeus on tulevaisuudessakin joustava ja turvallinen asumismuoto

Uusia asumisoikeusasuntoja rakenteilla Sipoonrantaan – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Yhtymä-konsernin vuosikertomus 2023 on julkaistu

Nousevatko asumiskustannukset hallituksen päätöksen vuoksi?

TA:n yhteistyöelimen vaalit järjestetään kesäkuussa

Vantaan toimipisteellämme muutoksia 1.5.2024 alkaen

Arkkitehtuuritoimisto B&M:n, Peabin, SATOn ja TA:n konsortiolle kolmas palkinto Leppävaaran keskustan arkkitehtuurikilpailussa

Havainnekuva Aasianpiha 3:n asunnoista

Tampereen Hervantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea

TA-Asumisoikeus Oy:n yhteistyöelin piti kokouksen maaliskuussa

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Torpparintie 7:n rivitalojen havainnekuva

Naantalin Tammistoon rakenteilla uusia asumisoikeusrivitaloja – asukkaaksi voi nyt hakea

Mies ja nainen keittiössä

Huolettomia eläkepäiviä ASO-kodissa 

Tulliportinkatu 9d:n havainnekuva

Joensuun Otsolaan rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asukkaaksi voi nyt hakea 

Vahva-Jussin lenkki 9:n havainnekuva

Lahden Asemantausta täydentyy uusilla asumisoikeusasunnoilla – asukkaaksi voi nyt hakea

Kalasatamankadun asumisoikeustalon kuva

Helsingin Kalasataman uusiin asumisoikeusasuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

Espoon Henttaalle kesällä valmistuviin vuokra-asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi 

Siilinjärven Vuorelaan rakentuvaan ASO-kerrostaloon voi nyt hakea asukkaaksi 

Pariskunta hymyilee lukiessaan tablettia

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet markkinahintaisia vuokria edullisempia

Jyväskylän Palokan Savulahteen valmistuvan modernin ASO-kerrostalon asunnot nyt haettavissa

Suuri asuntosunnuntai Suurpellossa 11.2. klo 13–15.

Suuri asuntosunnuntai Espoon Suurpellossa 11.2. – Avoimet ovet uusiin ASO-asuntoihimme!

Asumisoikeusasunto, Sarastuskaari 14, Kuopio

Kuopion Savilahteen rakentuu uusia asumisoikeusasuntoja

Jyväskylän innovatiiviselle Kankaan alueelle asumisoikeusasuntoja 

Vuoksi 4 havainnekuva ASO-talosta

Uusia asumisoikeusasuntoja luonnon läheisyyteen Naantalin Aurinkotuuleen ja Raision Ihalaan   

Espoon Niittykummun uudet asumisoikeusasunnot ovat nyt haettavissa

Ulkokuva Blominkatu 8:n asumisoikeustalosta

Kuopion Petoselle rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja – asuntoihin voi nyt hakea asukkaaksi

TA:lle valmistui ensimmäinen Joutsenmerkkikohde – Liedon Simpukkatie 17 sai pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin

Tilaamalla TA:n uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista asunnoista, tapahtumista ja eduista.