Asumisoikeusasunnot, Muinaisrannantie 7, Kivikko, Mellunkylä, 00940, Helsinki

Tässä kohteessa hintatakuu – tämän kohteen vastikehinta ei nouse vuonna 2026.

Etelä-Kivikossa sijaitseva Muinaisrannantie 7 koostu rivi- ja luhtikerrostaloista, joiden stadionia muistuttava profiili kuvastaa luonnonläheisen alueen loistavia mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen. Etelä-Kivikon alue on luonnonkaunista ja kumpuilevaa maastoa, jonka hienoja avokallioita on pyritty säilyttämään mahdollisimman paljon. Kivikosta löytyy luontopolkujen lisäksi hiihtohalli sekä liikuntapuisto, jossa on mm. yksi Helsingin suosituimmista frisbeegolf -radoista.

Kivikko sijaitsee liikenteellisesti loistavalla paikalla Kehä I:n varrella ja kävelymatkan päässä Myllypuron metroasemasta. Lähin päiväkoti sijaitsee aivan vieressä ja lähin alakoulu reilun kilometrin päässä. Kivikossa on myös oma terveysasema. Metropolia ammattikorkeakoulun Myllypuron kampus sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä. Muutaman kilometrin päässä on kauppakeskus Itis, jossa on runsaasti erilaisia erikoisliikkeitä, päivittäistavarakauppoja sekä muita palveluita.

Muinaisrannantie 7:n kaikissa asunnoissa on laminaattilattiat ja kylpyhuoneisiin laatoitetut seinät ja lattiat. Asumisviihtyvyyttä lisäävät sälekaihtimet ja keittiöissä on vakiona induktioliesi. Asuntojen lämmitys toteutetaan vesikiertoisella lattialämmityksellä ja rakennukset on liitetty kaukolämpöverkkoon. Luhtitalossa on hissi helpottamassa liikkumista ylemmän kerroksen asuntoihin. Rakennusten keskellä on yhteinen oleskelu- ja leikkipaikka. Lisäksi rivitalon takana on kaikkien asukkaiden käytössä oleva viljelyalue, jossa on istutuslaatikoita puutarhanhoidosta kiinnostuneille. Luhtikerrostalon pohjakerroksessa on jaetut yhteistilat, mm. polkupyörä- ulkoiluvälinevarasto ja lastenvaunuvarasto. Ensimmäisessä kerroksessa on kerho- ja saunatilat sekä pesula. Katetut autopaikat, kaikkiaan 26 kappaletta, sijaitsevat tontin itäreunalla.

Huoneistovalikoima

Huoneistotyyppi kpl
1h+k+alk 33 — 33 1
1h+kt+alk 33 — 33,5 8
2h+kt 42,5 — 43 14
3h+kt+s 60 — 60 6
4h+kt+s 79 — 79,5 6
5h+kt+s 87 — 87 6

Huom! Kohde-esitteen tiedot ovat esitteen laatimishetkeltä. Osa tiedoista on saattanut muuttua.

Kohteen perustiedot
  • Osoite: Muinaisrannantie 7
  • Postinumero: 00940
  • Kaupunki: Helsinki
  • Kaupunginosa: Mellunkylä
  • Kaupunginosan tarkenne: Kivikko
  • Asuntoja: 41
  • Valmistumisvuosi: 2019
  • Talotyyppi: Rivitalo, Luhtitalo
  • Lämmitysmuoto: Kaukolämpö
  • Ilmanvaihtomuoto: Asuntokohtainen tulo/poisto
  • Hissi: Rappu 7 B
  • Talosauna: Kyllä
  • Autopaikat: 26 kpl. Kohteessa sähköautojen latausmahdollisuus. Kysy lisää!
Yhteystiedot
Myynti
Joyce Eboreime +358409222868 joyce.eboreime@ta.fi
Kiinteistömanageri
Ari Aheristo ari.aheristo@ta.fi
Kiinteistösihteeri
Anna Popova +3584578209102 anna.popova@ta.fi
Huoltoyhtiö
Linnavuoren Huolto Oy +358105044140 huolto@linnavuorenhuolto.fi

Huolto
Huollon yhteystiedot löydät kohteen ilmoitustaululta.

Asiakaspalvelukeskus
puh. 045 7734 3777, info@ta.fi

Huom. Puhelinnumeromme eivät vastaanota tekstiviestejä.

Kohteen vapaat ja vapautuvat asunnot

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Tila
4h+kt+s 79,5 1-2/2 Vapautumassa
2h+kt 43,0 1/2 Vapaa
2h+kt 43,0 1/2 Vapaa
2h+kt 43,0 1/2 Vapaa
1h+kt+alk 33,0 2/2 Vapaa
2h+kt 43,0 2/2 Vapaa

Huoneistot ja pohjakuvat

Kohteen kaikki huoneistot, sekä vapaat että varatut. Voit hakea myös huoneistoa, joka on varattuna. Varattuja huoneistoja tarjotaan hakijoille sitä mukaa kun niitä vapautuu.

Huoneistonumero Huoneistotyyppi Kerros Talotyyppi Pohja
Talo A
A 1 3h+kt+s 60,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 2 3h+kt+s 60,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 3 3h+kt+s 60,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 4 3h+kt+s 60,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 5 3h+kt+s 60,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 6 3h+kt+s 60,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 7 5h+kt+s 87,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 8 5h+kt+s 87,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 9 5h+kt+s 87,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 10 5h+kt+s 87,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 11 5h+kt+s 87,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 12 5h+kt+s 87,0 m² 1-2/2 Rivitalo
A 13 4h+kt+s 79,5 m² 1-2/2 Rivitalo
A 14 4h+kt+s 79,5 m² 1-2/2 Rivitalo
A 15 4h+kt+s 79,5 m² 1-2/2 Rivitalo
A 16 4h+kt+s 79,5 m² 1-2/2 Rivitalo
A 17 4h+kt+s 79,5 m² 1-2/2 Rivitalo
A 18 4h+kt+s 79,0 m² 1-2/2 Rivitalo
Talo B
B 19 1h+kt+alk 33,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 20 1h+kt+alk 33,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 21 1h+kt+alk 33,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 22 2h+kt 42,5 m² 1/2 Luhtitalo
B 23 2h+kt 43,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 24 2h+kt 43,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 25 2h+kt 43,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 26 2h+kt 43,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 27 2h+kt 43,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 28 2h+kt 43,0 m² 1/2 Luhtitalo
B 29 1h+kt+alk 33,5 m² 2/2 Luhtitalo
B 30 1h+kt+alk 33,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 31 1h+kt+alk 33,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 32 1h+kt+alk 33,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 33 1h+kt+alk 33,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 34 1h+k+alk 33,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 35 2h+kt 42,5 m² 2/2 Luhtitalo
B 36 2h+kt 43,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 37 2h+kt 43,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 38 2h+kt 43,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 39 2h+kt 43,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 40 2h+kt 43,0 m² 2/2 Luhtitalo
B 41 2h+kt 43,0 m² 2/2 Luhtitalo

Energiatodistukset

Hae kohteen energiatodistukset

Tupakointi on kiellettyä kaikissa asunnoissamme ja talojen yhteisissä tiloissa kuten rappukäytävissä sekä sauna- ja varastotiloissa.

Vuodesta 2019 lähtien tehdyissä uusissa asumisoikeussopimuksissa ja vuodesta 2020 tehdyissä vuokrasopimuksissa asukas on sitoutunut olemaan tupakoimatta kiinteistön alueella mahdollista erikseen osoitettua tupakointipaikkaa lukuun ottamatta. Uudiskohteissa savuttomuusehto on otettu käyttöön jo aiemmin.

Osa kiinteistöistämme on kokonaan savuttomia. Savuttomuus tarkoittaa sitä, että tupakointi on kiellettyä kiinteistössä, sen asunnoissa, parvekkeilla, piha-alueilla ja yhteisissä tiloissa.

Jätä meille asuntohakemus

Täyttämällä hakemuksen voit hakea meiltä vuokra-asuntoa, jättää asumisoikeushakemuksen sekä vapaisiin ja vapautuviin asuntoihin että varattuihin asumisoikeuskohteisiin. Saat asuntotarjouksen heti kun voimme tarjota toiveitasi vastaavaa asuntoa. Mikäli sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä asunnon tai kohteen myyntineuvottelijaan.

Tutustu asuntoon ennen päätöstä

Voit tutustua asuntoon ensin ja päättää vasta sitten, haluatko tehdä kanssamme sopimuksen. Mikäli olet hyväksynyt asumisoikeusasunnon asuntotarjouksen, pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden tutustua asuntoon jo tarjouskierroksen aikana. Järjestämme jonkin verran myös yleisiä näyttöjä vapaissa asunnoissamme. Uudiskohteissa ei valitettavasti voi järjestää vastaavanlaisesti näyttöjä kuin jo valmistuneissa kohteissa.